Sängyn peitto ja ensimmäinen matka

Yleensä suunnittelen asioita pitkälle eteenpäin. Tätä en ollut suunnitellut. Puolisoni päätti ostaa sänkyyn uuden peiton. Tällä oli arvaamattomia seurauksia. Liikkeen omistaja oli iloisena kertonut lähtevänsä Turkkiin lomalle; omaan lomakotiinsa. Hän oli ilmeisesti tyytyväisenä hankintaansa ylistänyt paikkaa kaikin puolin. Meillä ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia vastaavasta. Lähinnä olimme ajatelleet matkustavamme enemmän kun minäkin jään eläkkeelle. Toisaalta varsinkin pitkät lentomatkat, ruuhkat lentoasemilla ja alituinen myöhästely ja siihen liittyvä epävarmuus, oli alkanut kyllästyttää.

Joskus kannattaa ottaa riski ja kulkea portista tuntemattomaan.

Menin kuitenkin uteliaana nettiin katsomaan tarjontaa. Sieltä löytyikin heti ilmoitus suomalaisen kiinteistövälittäjän järjestämästä tutustumismatkasta Alanyaan. Ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta. Siihen oli merkitty muun muassa tapaaminen kaupunginjohtajan kanssa. Ehdotin Irmalle, että hän osallistuisi matkaan ja kertoisi sitten minulle asiat. En pääse töistä. Asia alkoi kuitenkin poltella mielessäni niin, että sain työasiat järjestettyä ja läksin mukaan. Erityisesti kiinnosti turkkilais-suomalaisen yrittäjän rakennuttama kohde. Se näytti kaikin puolin houkuttelevalta. Meren rantaankin oli vain pari sataa metriä matkaa. Päätin, kertomatta Irmalle, jo tässä vaiheessa harkita vakavasti huoneiston ostamista sieltä jos myös paikan päällä asiat näyttävät hyvältä. Olin yrittänyt säästää eläkerahoja osakemarkkinoilla. Eikö kannattaisi ostaa jotain mistä olisi todellista iloa eläkepäivinä?

Eipä lähdetä vielä lentokentälle. Kun nyt ajattelen asiaa, oliko tämä matka sittenkään hetken mielijohteen seurausta? On muutakin kuin nuoruuden matkat Kreikkaan. Aikanaan purjehdusretkien lomassa lueskelin parhaimmillaan neljääkin maailman ympäri purjehtineiden seikkailijoiden matkakertomusta samanaikaisesti. Halusin ymmärtää mikä heitä houkutteli näin suureen elämän muutokseen. Joskus minäkin lähtisin? Mitään yhtenäistä käsitystä tai juonta ei löytynyt. Kokemuksia kuvailtiinkin hyvin eri tavoin. Yhtä äärityyppiä edusti löytöretkeilijä James Cook, joka piti vain tiukkaa lokikirjaa tapahtumista. Ei sanaakaan siitä, miten hän oli asiat kokenut. Toiset kertovat elämyksistään ja siitä miten kokemukset ovat heihin vaikuttaneet. Myös minulle tuli mahdollisuus lähteä valtamerille; Singaporessa työskennelleen ystäväni mukana, mutta työ- ja perheasiat olivat esteenä. Olen ollut hyvin työsidonnainen, joten vain lyhyet poissaolot ovat olleet mahdollisia ennen eläkkeelle jäämistä.

Useimmat purjehtijat ovat melko huonoja kirjoittajia. Schildt purjehti Välimerellä 2. maailman sodan jälkeen; myös Turkin rannikolla. Antiikin kulttuurin tuntijana hyvänä kirjoittajana tunnetun Schildtin kirjoihin palaan edelleen mielelläni.

Tutkin kirjahyllyäni. Katseeni osuu muun muassa britti Peter Maylen Provencessa asumista käsitteleviin ja vastaavasti amerikkalaisen Frances Mayesin Toscanaa kuvaaviin kirjoihin. Molemmat ovat kuuluisiksi tultuaan, julkaisseet useita kirjoja samasta aihepiiristä. Edellinen kyllästyi työhönsä mainostoimistossa ja muutti Provenceen. Molemmille uusi kulttuuri on ollut alkuun elämys ja ihastelun kohde, mutta vähitellen asioiden sujumisessa ilmenee ongelmia; erityisesti talon rakennus- tai kunnostusprojekteissa. Asiat eivät etene kuten Strömsössä varsinkaan aikataulujen osalta. Muutakin tapahtuu. Kumpikaan ei ole saanut kirjojensa ilmestymisen jälkeen olla enää rauhassa. Portille kolkuttelee jatkuvasti kutsumattomia vieraita. Mayle muutti tähän kyllästyneenä pois Provencesta. Saipa kuitenkin palattuaan aiheen uuteen kirjaan »Takaisin Provenceen«. Mayesin kirjojen vaikutuksesta alkoi amerikkalaisia tulvia Toscanaan. Harmaiden, lähes raunioina olleiden kivitalojen hinnat nousivat pilviin. Molempien kirjoista on tehty myös elokuvia lisäten näiden alueiden houkuttelevuutta entisestään.

Minäkin vuokrasin Irman kanssa talon Toscanasta kerran pariksi viikoksi. Houkutuksen on täytynyt olla suuri, koska sinä kesänä ei venettäkään laskettu vesille. Onhan Toscanassa kaunis, hyvin hoidettu maaseutu sypressien reunustamine kukkuloineen ja viinitarhoineen ympäröiden viehättäviä, pieniä keskiaikaisia kaupunkeja. Italialaisesta taloprojektistaan on kirjoittanut myös suomalainen toimittaja Eija Wager, »Tupaantuliaiset Italiassa«. Hänen talonsa löytyy pienestä vuoristokylästä Como-järven rinteeltä, mutta kirjoittaja on muuttanut Suomeen.

On myönnettävä, että Italia on Välimeren alueella edelleen suosikkimme. Meille se sopii kuitenkin lyhyisiin pistäytymisiin ennen kaikkea hintatason takia. Hotelleissa en viihdy pitkään.  Oman asunnon hankkimiseen liittyy pulmia, jotka edellyttäisivät lähes jatkuvaa paikalla oloa. Harmaa talous on ongelma. Asunnon kauppahinnastakin osa maksetaan pimeänä, käteisellä. Voi Italia!

Pari kuukautta ennen ensimmäistä, yllättäen tullutta Turkin matkaa autoilimme viikon Sisiliassa, Montalbanon maisemissa. Kaunista, hedelmätarhoja, vanhoja kaupunkeja kukkuloilla, Etnan mustat, laavan peittämät rinteet, liikaa autoja mahtuakseen kapeille kaduille, ranta-alueet kapeita kaistaleita, joilla on hankala liikkua, meren tuntu puuttui, vaikka kukkuloilta oli upeita näköaloja. Ravintoloissa ruoka oli kallista.  

Matkaan lähdemme hieman sekavin ajatuksin. Lentokentältä etsimme meille ennestään tuntemattomia kanssamatkustajia. Juha ja Fuad olivat molemmat matkamme järjestäjän edustajia. Heidän yhteistyönsä turkkilaisen perheyhtiön kanssa oli vasta aluillaan. Tämä matka oli ensimmäinen ja myös heille tutustumista kohteeseen. Turkish Airline, josta en ollut edes kuullut, oli miellyttävä yllätys. Palvelu oli parempaa kuin odotimme. Nythän tämä lentoyhtiö on valittu jo toisen kerran Euroopan parhaaksi. Lensimme Istanbuliin, jossa vaihdettiin saman yhtiön kotimaan reitille Antalyaan. Perillä odotti miellyttävä nuorimies, Sükrü autonkuljettajineen. Parin tunnin automatka Alanyaan ja olimme perillä hieman ennen puoltayötä lähdettyämme Helsingistä iltapäivällä.

Oletteko koskaan ajatelleet kuinka vaikeaa matkustaminen oli Euroopassa sodan vihdoin loputtua? Mika Waltari kuvaa kirjassaan »Matkalla Istanbuliin« omaa matkaansa 1947. Jo matkalle pääsy tuotti hankaluuksia, koska tarvittiin erillinen matkustuslupa. Myös valuutan vaihto ja rahan liikuttaminen maasta toiseen oli tarkasti säädeltyä. Seteleiden määrän laskemista varten lompakko oli luovutettava tullimiehelle. Itämeren ylitys tapahtui laivalla, sen jälkeen matka jatkui junalla ja lentäen. Perille pääsyyn meni useita päiviä. Matkalla oli silloin ennen mahdollisuus tutustua kanssamatkustajiin joita Waltarikin kuvailee. Kaikenlaista yllättävää tapahtui. Helppo ja halpa matkustaminen on johtanut massaturismiin, josta on omat haittansa. Kuitenkin. Ilman massaturismia ei ole myöskään palveluja, joita ilman nykyajan ihminen ei oikein osaa olla. Matkustin 80-luvulla Syyrian Latakiaan tarkoituksena päästä tutustumaan keskellä erämaata olevaan, idän silkkitien varrelle syntyneeseen Palmyraan. Samalla ajattelin olevan mielenkiintoista päästä paikkaan, jota suuret turistivirrat eivät olleet löytäneet. Sillä matkalla mikään ei sujunut. Palmyran rauniotkin jäivät näkemättä. Alkoholisoitunut opas ei asiaa paljon auttanut. Kaikki mahdolliset palvelut puuttuivat.

Alanyassa elettiin jo marraskuuta. Heräsin tapani mukaan varhain aamulla. Kleopatran ranta oli sadan metrin päässä. Menin uimaan. Meri oli vielä uskomattoman lämmintä. Olin yksin rannalla. Sesonki oli päättynyt lokakuuhun. Vieressä kohosi 300 metrin korkeuteen kaupungin keskeltä mereen työntyvä niemi, Kale. Kävelin hitaasti hienohiekkaista rantaa takaisin hotelliin. Olo oli rentoutunut, vaikka yöuni oli jäänyt lyhyeksi. Ensimmäinen turkkilainen aamiaiseni oli odottamassa. Vähitellen pieni seurueemme oli taas koossa. Jäimme odottamaan mielenkiinnolla mitä päivä tuo tullessaan.

Pikkubussista astui Minna, Sükrün suomalainen vaimo. Samalla tavalla Minna oli toimittajana astunut lentokoneesta Sükrün ollessa harmikseen isäntänä suomalaisille toimittajille. Pojan sydämessä sykähti. Jatkon tunnen nyt. Ei Rääkkylän tyttö ollut koskaan ajatellut menevänsä turkkilaisen kanssa naimisiin. Tästä lähtien sai tarmokas turkkilaispoika ja muu suku siinä mukana totutella siihen, että talossa ei ole pelkästään isäntää vaan itsenäinen emäntä, joka ei tyydy vain kotirouvan rooliin. Minna vei meidät paikkaan jossa minäkin ihastuin Alanyaan. Meri ja vuoret ovat aina vaikuttaneet minuun johtuen ehkä siitä, että molemmat maisemat puuttuivat lapsuuden ympäristöstäni. Päivä sattui olemaan aurinkoinen. Näkymä alas kaupunkiin, satamaan ja vuorille on uskomattoman kaunis. Matkaoppaissa kerrotaan tarinaa siitä kuinka Egyptin kreikkalainen kuningatar ja keisari Antonius tulivat häämatkallaan tänne. Antonius lahjoitti paikan Kleopatralle. Vuoresta länteen oleva ranta onkin nimetty hänen mukaansa. Tarinassa taitaa olla pari virhettä. Antonius oli muun muassa keisarin sotapäällikkö, mutta ei keisari. Lisäksi he olivat rakastavaisia, eivät koskaan naimisissa; hyvä tarina kuitenkin.

Näkymä Kalen rinteeltä alas satamaan, kaupunkiin ja Taurusvuorille

on pysähdyttävän kaunis.

Matka jatkui ensimmäiseen kohteeseen; Sükrün ja Minnan rakennuttamaan Sea Stariin, Meritähteen. Minulla oli melko oikeaan osunut vaikutelma kohteesta hyvien www-sivujen perusteella. Taloja on neljä. Meren rantaan matkaa on vain 200 metriä, kaupungin keskustaan viisi kilometriä rantabulevardia pitkin. Tontilla on iso puutarha, vesipuisto ja 25 metrinen kaunis uima-allas. Muissa näkemissämme kohteissa tontit olivat paljon pienempiä. Altaatkin olivat ahtaita. Yhteisiä tiloja, muun muassa kuntosali ja saunaosasto, oli sijoitettu talojen pohjakerrokseen.

Asunnon hankinnassa tärkeintä on sijainti. Kaikkea muuta voi muuttaa. Molemmista taloista oli jo parhaaseen ilmansuuntaan olevien ylimpien kerrosten asuntoja myyty. Kun tulimme A-talon 7. krs:n huoneistoon, josta oli suoraan näköala sekä Kale vuorelle että pohjoisessa oleville Taurusvuorille, kuiskasin Minnalle, että varaa tämä meille. Myöhemmin sain tietää, että tämäkin oli varattu, mutta ostaja ei ollut maksanut käsirahaa ajoissa. Eniten ostopäätökseen vaikutti upea näköala, joka kaupungissa usein rajoittuu vastapäisen talon seinään. Vuorella on linnoitus (Kale), jonka rakentaminen ajoittuu erityisesti 1200-lukuun. Siihen liittyvät muurit kiertelevät rinteillä kuuden kilometrin matkalla. Sattumalta meillä on Raadelmassa myös näköala samaan aikaan rakennettuun linnoitukseen tai pikemminkin sen raunioihin, Kuusiston piispanlinnaan.

Meritähdestä tuli lomakotimme. Vaikka Irma oli alkuun varauksellinen, olemme molemmat olleet tyytyväisiä. Tiesin kokemuksesta, että parhaat huoneistot menevät aina nopeasti. Sitten myynti yleensä hidastuu, vaikka hintakin on jäljellä olevissa alhaisempi. Lukijaa ei varmaankaan kiinnosta kaupan yksityiskohdat. Totean vain, että kaikki hoidettiin toimiston puolesta.

Sea Starin puutarhaa

Tietenkin nopea päättäminen sisältää myös riskin. Ehkä kaikkea ei tullut ajatelleeksi. Tiesimme, että ensimmäinen ostaja oli belgialainen grynderi, rakentamisen ammattilainen. Toinen belgialainen oli arkkitehti, joka oli seurannut sivusta projektia ilmeisesti alusta alkaen. Kaikkein tärkeintä oli, että Minna ja Sükrü vaikuttivat hyvin luotettavilta. Olimmehan heittäytyneet sen varaan, että firma ei mene konkurssiin ja muutkin käytännön asiat sujuvat myös jatkossa hyvin. Turkkia tunteva ja puhuva Fuad kertoi, että turkkilaiset eivät ota sanottavasti lainaa. Sen takia talot ovat usein keskeneräisiä. Jatketaan kun säästöjä taas on. Näin varmaan oli tässäkin tapauksessa. Asuntojen myyntiä ei ole kiirehditty. Viimeisen talon kauppaaminen on aloitettu vasta nyt, neljä vuotta myöhemmin. Hinnat ovat nousseet 10 % vuosittain.

Lounaalla söimme ensimmäisen kerran mezejä, turkkilaisia alkupaloja. Niitä riittää kuten Italiassa antipastoja tai Espanjassa tapaksia. Vain mielikuvitus on rajana. Toimisto välittää myös muiden rakentamia kohteita, joita kiertelimme lähipäivinä. Vuorille on rakennettu huviloita, joista on hulppeat näköalat alas kaupunkiin ja merelle. Sieltä on hankala päästä alas kaupunkiin. Olisi hankittava auto, eikä jyrkillä rinteillä liikkuminen kävelyretkiä ajatellen houkuttele. Erikoinen projekti on Gold City, jonka turkkilainen miljonääri on rakentanut kukkulalle itään kaupungista. Asunnot ja palvelut ovat hotellimaisia, eikä lähiympäristössä ole arkista hyörinää tai nähtävää. Tällainen luksukseen eristäytyminen ei kiinnostanut. Hinnatkin olivat korkeat.

Tepen runsas meze aamiainen

Näkymä alas kaupunkiin ja kallioiselle Kale - niemelle.

Meille sopii paremmin tavallisten turkkilaisten keskellä asuminen. Ympäristöömme on tullut neljän vuoden aikana jokunen uusi hotelli ja lisää asuinrakennuksia, mutta liian ahdasta ei ole. Pikemminkin alue on entisestään siistiytynyt ja kulkuväyliä on kunnostettu. Olemme edelleen osa turkkilaista esikaupunkia. Viimeisenä iltana ryhmällemme tarjottiin illallinen. Minut ja Irma toivotettiin tervetulleeksi uusina asukkaina. Turkkilaisen lainsäädännön mukaan omistimme myös osan tontista. Kiinteistöjen omistaminen oli tullut Turkissa ulkomaalaisille mahdolliseksi vasta muutamia vuosia aikaisemmin. Tämä ei ole koskenut kaikkia maita. Suomi ei rajoita ulkomaalaisten, muun muassa Turkkilaisten kiinteistöjen ostoa, joten suomalaiset saavat ostaa maata Turkista. Rajoituksia ollaan lieventämässä. Turkki koetaan alueella turvasatamaksi ja sijoittajia on tullut lisää öljymaista. Rakentaminen näyttää jatkuvan vilkkaana. Uudet alueet ovat kaukana rannasta tai keskustasta, koska tyhjät tontit ovat loppumassa

Hauskan illan päätteeksi pidin pienen puheen. Ilmaisin iloni siitä, että olimme saaneet tutustua lasteni ikäisiin, yritteliäisiin ja miellyttäviin nuoriin, Sükruun ja Minnaan, joiden apuun tulevina vuosina voimme luottaa. Matkalla hotelliin lauloimme bussissa. Minnakin innostui osallistumaan »kuoroon«. Olihan rääkkyläläinen Minna tunnetun Värttinä-lauluyhtyeen jäsen 90-luvulla.

Seuraavana päivänä matkustimme kotisuomeen miettimään mitä tuli tehtyä. Eläkkeelle siirtymiseeni oli aikaa pari vuotta. Olipahan nyt ainakin yksi uusi asia, jonka parissa askarrella helpottamaan työstä luopumista. Tosin täysin eläkkeelle en ole jäänyt. Sekin on vaikuttanut siihen, että oleskelumme Turkissa ovat rajoittuneet 2-3 kuukauteen vuodessa. Näin näyttävät useimmat muutkin talomme suomalaiset tekevän. Vuokra ja muut kulut ovat sen verran edulliset, että osa-aikainen asuminen on sen puolesta hyvin mahdollista, eikä matkustaminenkaan ole kallista. Joukossamme on sellaisia, joilla eläkevuodetkin ovat vielä kaukana. Osa vuokraa asuntoaan ja saa näin sijoitukselleen tuottoa.