Löytöretkellä Turkissa ja muita matkakertomuksia: Patara Huhtikuussa 2014

Fethiyen ja Kas:n väliin jää muutamia antiikin kaupunkeja, joita lähdimme nyt katsastamaan. Toinen tavoite oli ihailla alueen vuorten kevään kukintaa. Täällä kasvilajeja yrtit mukaan lukien on runsaasti. Tukikohtamme oli pieni, tyylikäs perhehotelli Sonne Kas:n historiallisella alueella lähellä keskustaa. D400 tie kiemurtelee kauniisti rantaviivaa noudattaen Kalkaniin saakka. Katse irtoaa turvallisuutta ajatellen aivan liian usein ihailemaan sinivihreinä välkkyviä poukamia. Kännykän verkko yhdistyi Kreikan puolelle ja Turkkia edullisempi puhelu oli jonkinaikaa mahdollinen.

Kalkan

Kalkan on kaunis kaupunki rinteillä kyyhöttävine taloineen. Tie jatkuu sen jälkeen vuorten välissä ylös ja alas.
Pataraan ohjaavalta viitalta oli vielä muutama kilometri antiikin kaupunkiin. Turkkilaiseen tapaan rantaan ja arkeologiselle alueella ohjaava kyltti oli hyvin huomaamaton. Ajoimme ohi parhaat päivänsä nähneeseen uneliaaseen kylään. U-käännös ja uusi yritys. Melko etäällä antiikin raunioista oli lipunmyyntikoju ja puomi. Liput kädessä jatkoimme matkaa. Maan kohoaminen on siirtänyt entisen satamakaupungin kuivalle alavalle maalle. Vesilammikot kurnuttavine sammakoineen paljastivat paikan olleen joskus merenlahtena. Ajoimme tien päähän kunnes olimme valtavan hiekkadyynialueen takana. Meren rantaan johti puusta rakennettu polku. Tulimme hämmästyttävän upealle 12 kilometriä pitkälle hiekkarannalle, jossa yksi ihminen otti aurinkoa ja muutama patikoija jätti jälkiään. Vaatimatonta pikaruokapaikkaa oltiin kunnostamassa. Kaukana takana siinteli lumihuippuisia vuoria. Olimme yllättyneitä. Opaskirjamme ei kertonut paikasta juuri mitään. Olimme taas kerran löytöretkellä.

Näkymä rannalta vuorille. A view from Patara beach.

Autiota rantaa 12 kilometriä. Patara beach.

Polulla asteleva emäntä

Rannalle olisi voinut jäädä koko päiväksi nauttimaan maininkien äänestä ja pehmeästä hiekasta paljaiden jalkojen alla. Halusimme kuitenkin nähdä antiikin Pataran dyynien takana. Alueelle oli miellyttävä kävellä kukkivien nittyjen reunustaessa polkua. Amfiteatteria oli kunnostettu; kaupungintalo rakennettu osin uudestaan. Sen amfiteatterin kaltaisessa auditoriossa Lyykian kaupunkien edustajat päättivät yhteisistä asioista. Patara oli Lyykian pääkaunki. Paikalla oli taulu jossa kerrottiin ranskalaisen valistusajan filosofin Montesquieun kohottaneen Lyykian malliesimerkiksi demokratiasta kirjassaan 1700-luvulla. Ymmärsin, että hän esitti tuon ajatuksensa tuntemattomana julkaisemassaan pääteoksessaan De l'Esprit des Lois (suom. Lakien henki), joka käsitteli oppia vallan kolmijaosta. Teosta ei Wikipedian mukaan ole suomennettu. Oletan näiden ajatusten olleen kuninkaan itsevaltiaana hallitsemassa Ranskassa vaarallisia, joten oli turvallista julkaista käsityksensä tuntemattomana. On aika kummallista havaita demokratian huono kilpailukyky sittemmin näillä Välimeren rannoilla. Tai ei oikeastaan. Tiedämmehän kuinka vaativaa demokratia on. Ehkä se sujuisi jos kaikki ajaisivat sivistyneesti ja faktoihin kunnolla perehtyneinä yhteisiä asioita. Myraan liittyvässä kirjoituksessa mainitsin jo pyhän Nikolauksen syntyneen täällä Patarassa. Kaupunki on omaksunut kristinuskon ilmeisen varhain. Nikolaus on sekä katolisten että ortodoksien pyhimys ja vielä joulupukkilegendankin hahmo.

Jäin miettimään miten näin hieno ranta-alue oli saanut olla rauhassa rakentajilta. Syynä on varmaankin tuo välissä oleva arkeologinen alue. Sitä on mahdoton kiertää. Toisaalta kyläläiset eivät ole selvästikään osanneet hyödyntää aluetta turistien vetonaulana. Sen parempi meille. Saatoimme taas kerran lähes yksin kokea paikan hengen. Suosikkimme Phaselis sai Patarasta vahvan kilpailijan. Jatkoimme matkaa hyvillä mielin kohti Saklikent Gorgen kanjonia. Matkan varrelle jäi Xanthos, joka ei kiinnostanut Pataran jälkeen. Paikka vilkkaan kaupungin kupeessa oli ruuhkainen, turistibussien valloittama.