torstai 24. huhtikuuta 2014

Kaupunkilintuja

19.11.2010
Tervehdys taas Alanyan kirkkaasta aamusta. Klo 7.00 lämpöä 18 astetta. Odote iltapäiväksi 27. Muutama sana linnuista. Raadelman kevääseen ja kesään verrattuna ( lähes 100 lajia) ei tämä mikään lintuparatiisi ole. Pienikokoisia kyyhkyjä on paljon. Ne lentelevät parvissa edestakaisin kaupungin yllä. Jkvn on  pääskysiä ja tietenkin variksia. Varpusia on paljon. Auringon laskiessa lepakot lentelevät parvekkeemme edessä. Sellaisia valtavia lepakkoparvia taivaalla, joita Roomassa vuoden vaihteessa näimme, ei kuitenkaan ole.  Nokikanoja ja haikaroita bongasimmet meressä auton ikkunasta, mutta ei täällä. Viereisessä puistossa on peipon näköisiä lintuja, mutta ne  laulavat eri tavalla. Tosin yhtä raikkaasti. Ehkä ovat omaksuneet ympäristön äänimaailmaan sopivan viserryksen, koska linnut kuulemma tekevät näin. Vuoren rinteellä voi nähdä yksinäisen haukan liitelemässä. 

Oma lukunsa on Kalle - aamulenkkien ystävämme (kulkukoirien lisäksi). Kalle on nurkkakaupan edessä omassa häkissään. Tämän papukaijan monipuolinen ääntely kuuluu kauas, mutta aina kun tulemme kohdalle se vaikenee täysin ja aloittaa taas kun olemme 50m:n päässä. Kalle siis toimii päinvastoin kuin reviiriään vartioiva koira. Tämän takia olen ristinyt Kallen uudelleen=Kalles. Tähän turkkilaiseen sanaan kuuluu alaväkänen s:n alle ja se tarkoittaa epäluotettavaa.
TV- Finlandian kautta näemme täältä Suomen aamuTV:n ja uutiset. Joulun odotus näyttää siellä käynnistyneen lumimyräkän jälkeen. Minä lähden snorklailemaan mereen, joka on vielä noin 23 asteista. Viikko on ollut hiljainen turkkilaisten viettäessä edelleen Kurban Bayramia. Koulut ja suurin osa kaupoista ovat edelleen kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti