perjantai 25. huhtikuuta 2014

Gazipaşa, Anamur, Anemurium - tuulten kaupunki

Alanyasta Schildt jatkoi purjehdustaan itään. Rannikko on asumatonta ja täynnä nimettömiä antiikin rauniokaupunkeja, joita talojen perustusten ja muurien sortumisen takia ei mereltä voinut kunnolla huomata. Hänen Beaufortin merikorteistaan löytyi erityiskortti 22 meripeninkulman päässä Alanyasta paikasta, jonka nimeksi oli merkitty Silinti, Old Trajanapolis. Silinti on yksi nykyisen Gazipaşan varhaisia nimiä. Maihinnousu tapahtui pienen virran suun yläpuolelle.

Olimme lomakodissamme yötä ensimmäisen kerran kaksi viikkoa keväällä 2009. Silloin aika meni täysin asumiseen liittyvään varusteluun. Syksyllä tulimme uudelleen. Pekka halusi kovasti nähdä ympäristöä. Hieman vastentahtoisesti vuokrasin auton ja uskaltauduin turkkilaiseen liikenteeseen ensimmäisen kerran. Suuntasimme itään kohti Anamuria. Pian meille selvisi, että emme ehdi palata ennen pimeän tuloa. Käännyimme takaisin. Tiellä saattoi ajaa enimmäkseen vain 30 - 50 kilometrin tuntinopeutta. Paluumatkalla poikkesimme Gazipaşassa meren suuntaan. Löysimme hyvin viehättävän rannan, jota reunusti jyrkkäseinäinen punertava kallioseinämä. Paikalla oli myös vaatimaton ravintolarakennus. Tästä tulikin sittemmin vakituinen retkikohteemme, jonne oli lasten kanssa mukava mennä ja kerätä rannalta kananmunan kokoisia sileäksi hioutuneita kiviä. Korkeassa aallokossa veteen ei ollut menemistä. Alle kouluikäinen Onni jaksoi herkeämättä tuijottaa maininkien uljasta vyöryä ja pikkukivien liikettä rannalla.

Näimme rannan toisella sivulla, jyrkän kallion päällä, vaatimattomia linnoituksen raunioita ja muurin pätkiä rinteellä sen alapuolella. Lähellä oli jäänteitä roomalaisesta vesijohdosta. Muita merkkejä emme vanhasta asutuksesta havainneet. Toisaalta emme tienneet etsiäkään. Lukiessani nyt Schildtin kuvausta hänen on täytynyt olla samassa paikassa. Tarkistelin maastoa Googlen satelliittikartoista. Alueelta löytyy kaksi jokea, mutta vain toinen sopii kuvaukseen. Hänen kartassaan oli tavallisen termeistä ja teattereista koostuvan rannikkokaupungin rekvisiitan ohella nelikulmio ja teksti Trajanusmausoleum. Paikalta löytyi keskeltä antiikin toria neljä metriä korkea neliömäinen rakennus, jota ilmeisesti kartan merkinnällä tarkoitettiin. Käärmeet kuitenkin pelästyttivät tutkijat. Pimeydessä kiilsi silmäpari. Raapaistuaan tulitikun jotain nähdäkseen käärme roikkui katosta. Toinen livisti saman tien oviaukosta. Äkkiä ulos. Ilmeisesti keisari kuoli tällä alueella, jossain kurjassa luolassa, mutta viimeinen leposija on kuitenkin Roomassa, Trajanopolis eli Silinti, nykyinen Gazipaşa on ollut todennäköisesti pieni roomalaisten varuskuntapaikka. Tämä »mausoleum« jäi arvoitukseksi.
Daphnella purjehtivien harmiksi ja yllätykseksi kameleillaan ohi kulkevat alkoivat tehdä heille kysymyksiä. Schildt näytti heille papereitaan, joissa heille oli myönnetty lupa vierailla Turkissa, myös tällä alueella. Tämä ei tyydyttänyt paikkakuntalaisia. Tilanne kehittyi uhkaavaksi ensimmäisen kerran matkan aikana. Pakeneminen oli ainoa vaihtoehto, koska arvatenkin heidät olisi pidätetty kuulusteluja varten ja matkanteko olisi tarpeettomasti hidastunut.

Turkki oli varmaankin tuohon aikaan osmanien vallan luhistuttua ja 1. maailman sodan tapahtumien jälkeen aika suljettu ja varuillaan oleva maa. Ehkä paikkakuntalaiset eivät osanneet edes lukea purjehtijan näyttämiä papereita. Turkissa oleskelua rajoitetaan edelleen kolmeen kuukauteen puolen vuoden jaksoissa. Muussa tapauksessa on anottava oleskelulupaa. Tämäkin on helpotus, joka tuli voimaan vasta äskettäin.

Iltapäivällä purjehtijat näkivät mereltä hyvin maalauksellisen kaupungin rauniot. Brittikapteeni Beaufortin kartan mukaan tämä oli Antiochia ad Cragum. Rauniot olivat muutamilla äkkijyrkillä kallioniemillä. Tuuliolosuhteet eivät mahdollistaneet rantautumista. Muistan meidän poikenneen Anamuriin johtavalta tieltä paikkaan, joka vastaa kuvausta. Myös autolla sinne oli hankala mennä. Tie laskeutui erittäin jyrkästi rantaan. Vastaavasti maisema oli huikaisevan kaunis. Ylhäällä olevaan linnoitukseen emme yrittäneet kiivetä. Automme jaksoi vaivoin kiivetä pienimmällä vaihteella takaisin päätielle.


Antiochia ad Cragum
»Kahden seuraavan päivän aikana rannikko näytti autiolta, eikä merelläkään tullut yhtään alusta vastaan. Sitten näkyviin tuli mahtava niemi, Cap Anemur ja vähitellen bysanttilaisena aikana kukoistaneen Anemuriumin kaupungin peninkulmaiset rauniot.«
Alanyasta Anemuriumiin, tuulten kaupunkiin, on matkaa 120 kilometriä. Tiesimme tien olevan vaivalloinen ajaa. Tänne perille saakka matkasimme vasta huhtikuussa 2012. Sinänsä tie tarjoaa upeita maisemia sen polveillessa ylös ja välillä alas merenpinnan tasoon. Meri näkyy vierellä melkein koko ajan. Matkapäiväksemme sattui ilmeinen Föhntuuli, joka kuumana puhalsi valtavalla voimalla rinteitä alas pyrkien nykimään autoakin kohti jyrkänteen reunaa. Alhaalla meri oli pelkkää vaahtopäätä. Itse en ole Turkissa purjehtinut, mutta muistan lukeneeni purjehtijoiden joutuneen vaikeuksiin tällaisen tuulen alkaessa repiä ankkureita irti.

Lähes kolmen tunnin ajon jälkeen saimme näkyviin Anamurin, joka on nykyisen kaupungin nimi. Sen vieressä on tämä hylätty antiikin kaupunki, jonka rakennuksia tosiaan riittää yli kilometrin matkalla mereen laskeutuvassa laaksossa. Harmaiden rakennusten lomassa kukoistivat pienet unikot. Tilaa ja rauhaa käyskennellä oli hyvin. Juuri muita ihmisiä ei ollut lipunmyyjää ja joitakin alueesta huolehtivia työmiehiä lukuun ottamatta. Tuulisella säällä ymmärsi hyvin miksi sen nimi oli tuulten kaupunki. Tuulen tai aallokon suojaa ei ollut. Meressä näkyi muurin kappaleita, joten ilmeisesti jonkinlainen aallonmurtaja siellä on ollut. Schildtin mukaan länsituulella niemi suojasi. Heille sattuikin rauhallisen ankkuroinnin mahdollistamat olosuhteet.


Daphnen miehistölle, mutta myös minulle oli yllätys miten hyvin osa antiikin kaupunkia oli säilynyt. Koko rinne oli täynnä taloja tynnyriholvikattoineen, jotka osoittautuivat perhehaudoiksi. Ilmeisesti tämän tyyppisiä rakennuksia ei muualla ole. Schildt näki näissä myös hautarakennelman etuosassa, kappelissa seinämaalauksia, joita me emme havainneet. Toisaalta emme näitä arvanneet etsiä.

Opasteiden mukaan nekropoliksen lisäksi tässä laaksossa oli kylpylä, kirkko, amfiteatteri, erikseen musiikin esittämiseen tarkoitettu teatteri ja lasten fyysiseen harjoittamiseen tähtäävä koulu voimistelualueineen. Itse kaupunki oli ilmeisesti niemen kärjessä, mutta oli yllättäen täysin hävinnyt. Kaupunki oli perustettu 100-luvulla. Vuonna 580 sitä vahingoitti maanjäristys. Kuusisataaluvulla asukkaat hylkäsivät sen hankalana puolustaa. Tähän ajoittuu arabikansojen nousu jota profeetta Muhammadin toiminta on osaltaan siivittänyt. Opaskirjani mukaan arabit olivat valloittaneet Kyproksen ja olivat selvä uhka tälle vaikeasti puolustettavissa olevalle Rooman provinssille. Tuohon ajankohtaan sattuvat sodat, jotka yhdistivät Arabian niemimaan ja johtivat vähitellen arabien vallan ja kulttuurin vahvistumiseen laajalla alueella. Siitä sai Anemurium osansa. Muutenkin roomalaisten oli hankala hallita etäällä olevia provinssejaan.

Elämyksenä käyskentely kaikessa rauhassa lintujen laulua kuunnellen, raunioiden välissä kasvavia unikoita ja avaraa, kaunista maisemaa ihaillen oli mieleenpainuva. Yleensä vastaavissa paikoissa on bussilasteittain turisteja meluamassa kameroineen. Nyt saattoi päästää mielikuvituksensa lentoon ja kuvitella millaista täällä oli joskus asua ja elää.

Schildt näki Anemuriumista idän suunnassa mielikuvituksellisen linnasiluetin korkeine sakaramuurisine torneineen. Me emme nähneet. Kaupunki oli rakennettu väliin, mutta tiesimme sen siellä olevan. Kyseessä on ristiretkeläisten rakentama suoraan rantatyrskyistä nouseva linna, turkiksi Mamuri Kalesi. Ristiretkeläiset miehittivät sen ilmeisesti 1100- ja 1200-lukujen vaihteessa ensimmäisten ristiretkien aikana. Paavin siunaamat sotaretket oli suunnattu muslimeja vastaan Jerusalemiin saakka. Näistä useiden ristiretkien tukikohdista näkee merkkejä täällä ja muuallakin Turkissa. Alanyan linnoitusta 1200-luvulla parantaneen sulttaani Keykubatin sanotaan korjailleen tätäkin linnoitusta ristiretkeläisten jäljiltä. Nyt linnan pihalla näytti olevan moskeijakin. Nykyisin linnaa käytetään usein elokuvien kulissina, koska se on melko hyvin säilynyt.


Linnassakaan ei juuri muita vierailijoita ollut. Lounaspaikan löysimme kaupungin rannasta. Grillatut munakoiso-lampaanlihavartaat maistuivat. Paluumatkalla Föhntuuli oli leppynyt, mutta raskaiden, osin tien kunnostukseen käytettyjen ajoneuvojen liikenne häiritsi. Ahtaissa mutkissa on jäätävä odottamaan jos vastassa on raskas ajoneuvo. Se ei pysty pysyttelemään omalla kaistallaan. Liikennesääntöihinkin on kirjattu heille etuajo-oikeus näissä kohtaamisissa.












2 kommenttia:

  1. Muistaakseni linnoituksen eteläkärjessä kulkupolkujen murskeen alla oli hienoja mosaiikkeja? Sattumalta huomasin, kun kenkä luisti.
    Alkupäässä heinikossa nähtiin muutamia kyitä. Piti tömistellä jalkoja, jos polulta poikkesi.

    VastaaPoista