Kappadokia - ainutlaatuinen luonnonpuisto

Helpoin ja turvallisin tapa tutustua Kappadokiaan, hyvin erikoiseen luonnonpuistoon ja sen vanhoihin kaupunkeihin, on osallistua opastetulle bussimatkalle. Huhtikuussa 2011 päätimme ajaa sinne itse vuokratulla autolla, jolloin voisimme viipyä kohteessa pitempään ja valita itse kiinnostuksen kohteemme. Varasin netin kautta huoneen Űrgüpin pikkukaupungista Selzuklu Evi Cave hotellista. Kaupunki näytti kuvien perusteella mielenkiintoiselta, samoin osittain kallion sisällä oleva hotelli. Valinta osoittautui oikeaan osuneeksi. Linkki karttaan

Taurusvuorten ylittäminen hieman arvelutti. Autossa oli kesänrenkaat. Vuoristossa saattaisi olla vielä talviset olosuhteen, lunta ja jäätä tiellä? Ohittaisimme Konyan, 900.000 asukkaan kaupungin, ja useita pienempiä. Vuoriston korkeimmalla kohdalla olikin lunta tien vieressä, mutta aamuaurinko oli sulattanut lumen asfaltilta. Varjopaikoissa oli hieman mustaa jäätä, mutta ajoimme varovasti. Tie oli kohtalaisen hyvässä kunnossa mahdollistaen 80 kilometrin keskinopeuden. Laskeuduimme kauniisiin laaksoihin, joissa oli lumipeitteisten vuorten sylissä mielenkiintoisen näköisiä turkkilaiskyliä. Ajoimme välillä pientareelle kuvataksemme vaikuttavaa maisemaa. Vuoret ylitettyämme olimme ylätasangolla. Konyan ohittaminen onnistui helposti. Tien vieressä oli paikoin syvän vihreää, kauempana tasangon väri muuttui vaaleanvihreäksi ja lopulta ruskeaksi sinertävien lumihuippuisten vuorien reunustaessa tasankoa. Vuorten juurella, etäällä tiestä, näkyi kyliä minareetteineen. Leivoset livertelivät vilkkaasti peltojen yllä. Vastaavaa maisemaa emme ole koskaan nähneet; ehkä Arizonassa, joka kuitenkin on kuivempaa, jättiläiskaktusten pilkuttamaa tasankoa. Autosta oli taas noustava kuvaamaan ja kuuntelemaan keväistä lintujen laulua. Ohitse ajoi silloin tällöin raskaassa lastissa olevia kuorma-autoja. Tie oli suoraa, vähitellen horisonttiin katoavaa, liikenteestä tyhjää viivaa. Matka jatkui kohti Aksarayta. Maisema muuttui vähitellen loivasti kumpuilevaksi muistuttaen Toscanaa kukkuloineen.

Matkalla Kappadokiaan

Matkalle läksimme 7.00 aamulla. Alkuiltapäivästä olimme Nevsehirissä, Kappadokian alueen pääkaupungissa. Űrgüpiin saavuimme kahdelta iltapäivällä. Ajoimme tämän 520 kilometriä seitsemässä tunnissa; navigaattorin ennuste oli yhdeksän tuntia. Nähtävästä kohdallemme osuivat tavallista paremmat sääolosuhteet. Çiralin matkasta viisastuneena olin merkinnyt navigaattoriin hotellin koordinaatit. Se ohjasi meidät täsmälleen hotellin etuovelle. Sinne ilmaantui pian koko henkilökunta toivottamaan meidät tervetulleiksi. Olimme hieman hämmästyneitä näin näyttävästä vastaanotosta. Syykin selvisi. Olimme sattumalta tämän sesongin ensimmäiset matkustajat. Seuraavana päivä hotelliin tulikin iso joukko ranskalaisia. Ehdimme saada hetken hotellin hyvin kielitaitoisen johtajan jakamattoman huomion ja hyvän huoneen hotellin vanhalta, perinteiseltä puolelta. Huoneeseen päästyämme olimme vaikuttuneita sen kauniista turkkilaisia perinteitä, varsinkin käsityötaitoa edustavasta sisustuksesta, jota kaunis porraskäytävä vanhoine tekstiileineen jo ennakoi. Ennen matkatavaroidemme purkamista otimme huoneesta lukuisia valokuvia.

Selzuklu Evi Cave hotel

Balcony view with nearby cave houses

Historiassa kuvataan helposti vain sotaretkiä ja valloituksia, mutta onhan välissä rauhallisempiakin aikoja, joiden kulttuuri ja elämäntavat jäävät helposti taka-alalle. Miksi rakentaakaan tällaiselle historialliselle alueella hotelleja, joita näkee samannäköisenä joka puolella maailmaa.

Kappadokian alue on tunnettu erikoisista kalliomuodostumistaan. Näiden selityksenä on vulkaanisen toiminnan seurauksena syntyneen tuhkan kivettyminen. Tällainen kiviaines helposti rapautuu ja näin voi muodostua kummallisia savupiippua muistuttavia tappeja, joissa voi olla sienimäinen lakki. Pehmeä kiviaines on mahdollistanut myös maanalaisten kaupunkien rakentamisen, joissa alkukristilliset seurakunnat ovat voineet olla turvassa.

Alue on ollut muinaiskansa heettien asuttamaa, sitten persialaisten ja roomalaisten ennen turkkilaiskansoja. Ennen Turkin tasavallan perustamista alueella on ollut myös kreikkalaisia, jotka väestön siirtojen myötä joutuivat lähtemään alueelta.

Hotellin välitön ympäristö näytti mielenkiintoiselta, joten matkaväsymyksestä huolimatta läksimme kapeita kujia nousemaan ylös vuorelle, jonka rinteellä näytti olevan lukuisia vuoren sisään koverrettuja asumuksia. Kuten tavallista minä kiipesin niin ylös kuin pääsin, koira kintereilläni. Sieltä näkyi laajasti koko kaupunki ja »red valley«, laakso joka on täynnä punertavia savupiippua muistuttavia kallioita.

Automatkailun jätimme suosiolla seuraavaan päivää. Teimme alas kylään pienen kävelyretken. Maittavan turkkilaisen illallisen, alkupaloineen, jälkeen istuimme hetken suuren, miellyttävästi lämmittävän avotakan äärellä vanhaan turkkilaiseen tyyliin sisustetussa isossa tuvassa, jota seinustalla olevat penkit ympäröivät värikkäiden mattojen peittäessä narisevia lautalattioita. Keskustelimme tovin alueella matkustelleen saksalaisen pariskunnan kanssa. Saimme vinkkejä lähipäivien retkikohteiksi. Molemmat olivat suomifaneja. Tällaisen pitkän päivän ja raki lasillisen jälkeen unta ei tarvinnut houkutella, vaikka päivällä kytketty huoneen lämmitys oli liiallista, eikä meidän taidoillamme sitä saatu pois päältä ja vaikka kaunis rautasänky oli meille liian kapea ja minulle lyhyt.

Toinen matkapäivä valkenee aurinkoisena. Kävelen aamun hämärässä yläpuolellamme olevalle kukkulalle. Aamun kirpeys paljastaa, että olemme ylängöllä, jossa lämpötila tähän aikaan vuodesta laskee muutamaan plusasteeseen. Auringon nousu vuorten takaa on vaikuttava näky. Samalla vuorten keskeltä alkaa nousta värikkäitä kuumailmapalloja. Lukuisat pallot nousevat hitaasti »Red Valleyn« huippujen takaa lipuen kohti näköalapaikkaani. Tämä on Kappadokian kuvatuimpia näkymiä. En saanut Irmaa houkuteltua ilmapalloon. Ainakaan nyt, Luxorin onnettomuuden jälkeen, se ei onnistuisi. Pallosafarit alkavat aina varhain aamulla; edellytyksenä on tuuleton sää.

Balloon ride

Aikaisemmin valmistin mielelläni erilaisia munakkaita aamiaiseksi. Nyt pöydässämme on useimmiten keitetty muna pelkästään sen takia, että voisimme ihailla kauniita käsin tehtyjä munakuppeja, joita vaihtelemme aamusta toiseen. Kaikki ovat erilaisia. Niiden katselemiseen ei kyllästy. Maalaukset on tehty hyvin huolella, värit ovat raikkaita ja lasituskin on huippuluokkaa, kokonaisuus mestarien käsialaa signeerauksineen. 

Cave shops

Kappadokian rocks

Women have lost their hair in one of the shops in Avanos

Ostopaikkamme oli päässyt Guinnesin ennätysten kirjaan. Ei keramiikan takia vaan siksi, että yhdessä käytävässä on naisasiakkaiden lahjoittamia hiustupsuja varustettuna omistajansa nimilapulla. Turistibusseja ei näkynyt. Ei niille olisi ollut täällä tilaakaan. Huomasimme myöhemmin pääteiden varrella myymälöitä, joihin bussit veivät matkailijoitaan. Kävimme yhdessä. Tarjonnan laatu ei vastannut lähellekään sitä mitä olimme Avanoksessa nähneet. Ostimme sieltä kuitenkin samanlaisia aluslautasia, joita ihailimme hotellissamme.

Teillä liikkui runsaasti valkoisia kapeita busseja, jotka kallistelivat mutkaisilla teillä uhkaavasti. Nyt ei ollut edes sesonki, mutta väkeä täälläkin riittää tungokseen saakka. Toisaalta pienikin poikkeaminen pääväyliltä muuttaa tilanteen täysin toiseksi. Saat olla omatoiminen löytöretkeilijä.

Löysimme opaskirja perusteella Avanoksen läheltä »Caravansarayn«. Se on yksi näitä silkkitien varrella olevia kamelikaravaanien levähdys- ja kauppapaikkoja, joita idästä tulevan kauppareitin varrella oli päivämatkan päässä toisistaan. Nämä olivat samalla majataloja, joissa saattoi yöpyä. Kehämäisen rakennuksen keskellä olevalla pihamaalla yöpyivät kamelit ja sen ympärillä olevan rakennuksen huoneissa kauppiaat; parhaassa huoneessa karavaanin johtaja. Muita matkailijoita täällä oli vain jokunen ja saimme näitä paikkoja kunnostaneen perheyrityksen pojalta hyvä opastuksen. Seinillä olevista mustavalkokuvista näimme millaisessa kunnossa rakennus oli ennen kunnostusta. Yöpymistiloissa seinät olivat mustuneet avotulien savun poistuessa tilasta enemmän tai vähemmän onnistuneesti katossa olevan aukon kautta. Tässä mielessä huoneet muistuttavat suomalaista savusaunaa. Tänne oli rakennettu sisätiloihin myös pieni näyttämö. Saimme tietää dervissien esityksestä illalla ja ostimme liput.

Caravan Saray

Välillä tutustuimme Göremen ulkoilmamuseoon. Iso laakso, jossa oli paljon nähtävää. Kappadokian alkukristillisillä seurakunnilla on ollut paljon pieniä kotikirkkoja kallioiden sisässä. Kävimme pitkällisen jonotuksen jälkeen niistä yhdessä. Joitakin haalistuneita freskoja oli nähtävissä. Kovaääniset italialaiset pilasivat tunnelman, josta olimme omatoimimatkailijoina tottuneet nauttimaan. Palasimme pian hotelliin lepäilemään ja virittäytymään dervissien esitykseen illalla.

Dervissien uskonnollinen seremonia alkoi puoli kuudelta. Päivällä meitä kehotettiin tulemaan paikalle hyvissä ajoin, olemaan hiljaa; kuviakaan ei saanut ottaa. Esitys kesti 50 minuuttia ja oli mystisyydessään vaikuttava, vaikka emme ymmärtäneet mitä siinä tapahtui. Dervissit ovat lähellä suufilaista, mystistä islamin suuntausta, jossa tanssin avulla vaivutaan jonkinlaiseen transsiin ja jumalan yhteyteen. Heidän mielestään se edustaa koraanin syvällisintä tulkintaa. Toisten mielestä se on harhaoppia, joka oli välillä kielletty. Kieltoa on kuitenkin katsottu läpi sormien. Dervissien ja suufilaisuuden pääpaikka on Konya, jonka tulomatkalla ohitimme.

Esitys alkoi esiintyjien pitkään kestävällä kumartelulla. Sitten tuli lauluesitys, joka melodialtaan muistutti päivittäistä minareeteista kuuluvaa rukouskutsua, mutta oli pitempi. Viiden tanssijan lisäksi esiintyi samankokoinen orkesteri huiluineen, kielisoittimineen ja rumpuineen. Tanssijat riisuivat mustat kaapunsa. Alta paljastui valkean mekon ja frakkimaisen paidan sisältävä yläosa. Tanssi oli jatkuvaa pyörimistä silmät kiinni vastapäivään. Käsien asento vaihteli. Tanssijoita tarkkaili seremonia johtaja, joka aivan lopuksi luki pitkiä rukouksia. Olen nähnyt osana kongressin avajaisia tätä pyörimistä, mutta nyt näin koko seremonian. Istuimme niin lähellä tanssijoita, että helmojen aiheuttama ilmavirta tuntui kasvoilla. Mieleeni tuli lähinnä Afrikan heimojen alkukantaiset rituaalit, joiden avulla häädetään pahoja henkiä, joiden oletetaan olevan sairauksien syynä. Seremonioihin kuuluu sielläkin tanssin ohella rummutus yms. musiikki, joka kuulemma vie kuulijan hypnoosin kaltaiseen tilaan; ainakin jos sitä kuuntelee kolme vuorokautta. Näin minulle kertoi eräällä illallisella vieressäni istunut Håkan Hellberg, joka oli pitkään lääkärinä Afrikassa ja sittemmin Hufvudstadsbladetin päätoimittajana.

Ehdimme hyvin illalliselle hotelliimme. Siellä odotti alkupalojen osalta herkullinen buffet, lämminruoka tarjoiltiin erikseen pöytiin. Turkkilaisia makeita jälkiruokia oli tietenkin tarjolla. Viini on Turkissa kallista ravintoloissa verotuksesta johtuen. Usein otamme vain lasillisen jos sitäkään. Olimme juhlatuulella mukavan päivän jälkeen ja nautimme koko pullon, tarjoilijan mukaan, Kappadokian parasta, omaa tuotantoa olevaa valkoviiniä.

Kolmantena matkapäivänä ajelimme pikkuteitä etelän suuntaan. Hyvin läheltä löytyi kaunis pieni laakso, kallioiden sisältä kirkko ja luostari, joissa nyt täydellisen rauhan vallitessa oli mukava käydä. Laakso oli erittäin viehättävä: lämmintä, tuuletonta, hyönteisiä, kukkia, lintujen laulua. Alueella oli paljon viinitarhoja, joiden köynnöksissä ei vielä vihreää näkynyt, vaikka omenapuissa oli jo kukat. Osuimme kreikkalaisten hylkäämään kylään ja siellä viehättävään pieneen nukkemuseoon. Tämä kylä oli niitä alueita, josta kreikkalainen väestö pakkosiirrettiin Kreikkaan ja tilalle tuli turkkilaisia. Ajelimme katsomaan myös roomalaisten, äskettäin esiin kaivettuja asutuksia maassa olevine mosaiikkeineen.

Göreme open air museum

Paintings in small cave church

Puppet museum in Mustafapasa

Neljäntenä matkapäivänä oli laskun maksun ja hyvästelyn aika. Nyt lähdimme etelää kohti, mutta itäisempää reittiä kohti Adanaa ja Mersiniä. Emme halunneet palata jälkiämme, vaikka matka Alanyaan oli pitempi ja edellytti yöpymistä reitin varrella, jotta ajaminen ei kävisi liian raskaaksi. Näkisimme uusia maisemia. Kappadokian alueella matkan varrelle osui useita maanalaisia kaupunkeja, mutta emme olleet innostuneita kävelemään kapeissa tunneleissa kilometrikaupalla maan alla. Meille riittivät Avanoksen keramiikkakauppojen tunnelit, joissa oli sentään kaunista silmän ruokaa.

Sinänsä on mielenkiintoista, että kristittyjä oli ollut täällä paljon ja kuinka turvattomaksi he tunsivat elämänsä. Valtaa pitävien Rooman keisarien on täytynyt tuntea kristinusko todella suureksi uhkaksi omalle hallinnolleen ennen kuin Konstantinus Suuri 300-luvulla päätti vainot ja kääntyi kristityksi.

Kolmensadan kilometrin päässä Alanyasta olevaan Mersiniin saattoi ajaa Ankarasta tulevaa huippumodernia moottoritietä, joka halkoi kauniisti korkeiden Taurusvuorten ympäröivää maisemaa. Tien käytännöt olivat vielä vähän kankeita. Maksuportilla ei ollut henkilökuntaa. Auto oli ajettava tien viereen ja käveltävä sadan metrin päässä olevaan taloon, josta lippu lunastettiin. Rannikolla Mersiniä lähestyttäessä erkanimme Adanaan vievältä moottoritieltä. Ohitimme lähes miljoonan asukkaan kaupungin sen pohjoispuolelta. Ympärillä oli loivasti kumpuilevia rinteitä hyvin hoidettuine viheriöivine viinitarhoineen. Olisimme hyvin voineet olla yhtä hyvin Italian tai Ranskan viinitarhojen keskellä.

Oletin rannikkoa myötäilevän tien olevan tämän matkan hankalin ajettava. Sen takia emme yrittäneetkään ehtiä saman päivän aikana Alanyaan. Olin varannut yöpymistä varten hotellihuoneen Silifken läheltä Kizkalesi nimisestä pienestä paikasta meren rannalta. Nimi tarkoittaa neidon linnaa. Pienellä saarella kaupungin edessä olikin antiikin aikainen kaunis linna. Täällä ei juuri muita matkailijoita ollut, mutta olipahan antaa navigaattoriin taas tarkat koordinaatit. Valinta osoittautui nytkin hyväksi. Uneliasta, melko suurta hotellia isännöi 71-vuotias eläkeläinen, joka oli ollut muun muassa Sveitsissä hotellin johtajana. Nyt päivät kuluivat kielitaitoisella turkkilaisella mukavasti vieraiden kanssa seurustellessa. Ainakin meidän kanssamme hän mielellään jutusteli. Hän kertoi muun muassa olevansa kotoisin Turkin pääministerin Erdoğanin kanssa samasta kylästä Mustanmeren rannalta. EU:sta ja kreikkalaisista hänellä tuntui olevan kovasti kriittisiä mielipiteitä: kumpaankaan ei voi luottaa. Ymmärrettävää. Minäkin epäilen Turkin täysjäsenyyden koskaan toteutuvan. Turkissa on voimakas, omaleimainen kulttuuri tai pikemminkin useita kulttuureja, jotka eivät varmaankaan kaikkiin EU:n direktiiveihin taivu. Onneksi. Merenrantakävelyllä näimme useita viehättäviä, pieniä rantahotelleja, joissa nyt kunnosteltiin paikkoja alkavaa sesonkia varten. Päädyimme illalliselle pieneen ravintolaan, jossa pöydät olivat maaterassilla aivan veden rajassa. Tarjoilijat heittivät ruuan tähteitä kalojen syötäväksi. Nämä olivat valmiina odottamassa kuin kotieläimet ikään.

Old castle in front of Kizkalesi

Viides matkapäivä oli rasittavaa ajoa korjauksen alla olevalla raskaita kuorma-autoja täynnä olevalla pölyävällä tiellä. Matka-ajaksi Alanyaan navigaattori näytti 51/2 tuntia ja tämä siihen kuluikin. Tien varrella kukki unikoita. Sää oli keväinen, paljon lämpimämpi kuin Kappadokian ylätasangolla. Puissa oli vasta puhjenneet lehdet.