maanantai 30. kesäkuuta 2014

Autoilijana Turkissa

Akseli Gallen-Kallelan kuuluisa automainos vuodelta 1907


Tämä kuuluisa mainos Suomen autoilun alkutaipaleelta tuli mieleeni kun jalankulkijana yritin selviytyä ehjänä kadun toiselle puolelle ensimmäisiä kertoja Turkissa. Autoilija oli silloin kuningas Suomessa. Jalankulkijoista viis. Näin on nyt Turkissa. Agressiivisen ajotyylin ymmärrän Istanbulissa, koska muuten ei ruuhkaisella kadulla pääse etenemään. Alanyassa on tilaa. Silti 35-kadulla ja rantatiellä ajetaan lujaa. Luin äskettäin Turkuun Intiasta palanneen perheen haastattelun. Intiassa heillä oli oma autonkuljettaja. Ulkopuolisena et yksinkertaisesti pärjää liikenteessä, jossa jokainen vapautunut metri on otettava heti haltuun jos aikoo joskus päästä päämääränsä.

Kyllä Suomessakin vielä hurjastelijoita riittää, vaikka autoilulla on Turkkia pitemmät perinteet. Vuoristoisessa maassa ei ole ollut nopean ajamisen mahdollistamia teitä. Nyt kun niitä alkaa olla, tilaisuus houkuttelee varsinkin nuoria rämäpäitä. Kuitenkin. Huivipäiset naisetkin ohittavat nopeusrajoituksia noudattavan meikäläisen. Kohtelias ja huomaavainen turkkilainen näyttää muuttuvan toiseksi ihmiseksi auton ratissa.

Nopeusrajoituksista viis. Poliisit valvovat liikennettä aktiivisesti. Ilmeisesti ilman toivottuja vaikutuksia. Nopeimmin ajavilla on usein huonokuntoisimmat autot. Suomessa nuo ruosteiset ajoneuvot tuskin pääsisivät läpi katsastuksesta. Ajoimme Antalyaan Kemerin suunnasta 80 kilometriä 50:n nopeusrajoituksen alueella eli ylinopeutta, koska takana oli jatkuvasti autoja melkein puskurissa kiinni. Meidät ohittaneet joutuivat ratsiassa tien sivuun, mutta ´vähäinen´ nopeuden ylitys ei tuonut meille sakkoja.

Liikennevaloissa ei odoteta vihreää vaan tähystetään risteävää väylää ja lähdetään keltaisella liikkeelle. Jos olet rivissä ensimmäisenä, ehdit jo kuulla äänimerkkejä jos jäät odottamaan vihreää valoa. Kahdella kaistalla on usein neljä autoa rinnakkain yrittämässä ensimmäisenä risteykseen. Ohittaa voi mistä vain pääsee. Yhtä sääntöä noudatetaan. Seis-merkin (Dur) takaa ei ole kukaan tullut eteen. Turkkilainen erikoisuus on tämä merkki ja liikennevalo liikenneympyrässä, jolloin jäät odottamaan vasemmalle kääntymistä. Ympyrässä ajavalla ei ole etuajo-oikeutta.

Kaikesta huolimatta suosittelen automatkailua. Jos ajaa ripeästi ja johdonmukaisesti, liikenteessä kyllä pärjää ja pääsee kohteisiin, joihin ei muuten voisi mennä. Pahin liikenne alueellamme on Antalyassa. Tämä johtuu miljoonakaupungin ruuhkaisuudesta. Lukuunottamatta lisäksi sen ja Alanyan välistä rantatietä, liikennettä on varsin vähän helpottaen liikkumista. Uusia, hyväkuntoisia teitä löytyy melko paljon ja uusia rakennetaan. Äskettäin valmistui nopea tieyhteys Alanyasta Gazipasan lentokentälle. Muutenkin itään, Mersiniin johtavaa väylää tunneleineen parannetaan. Toisaalta samalla menetetään uskomattoman upeita näkymiä. Vanha maisematie on onneksi edelleen käytössä kiemurellen hyllynä vuoren rinteillä ylös ja alas, vieressä kimalteleva Välimeri. Tälläinen tie on myös Kemeristä länteen ja Kas:sta Kalkaniin ajettaessa.

Oma lukunsa ovat kapeat ylös vuorille nousevat pikkutiet. Päällysteessä olevia kuoppia on varottava. Vuoristojen pinjametsät, kanjonit, ryöppyävät kosket, puiden siimeksessä piilottelevat turkkilaiskylät viljelyksineen ja kaukana siintävät lumihuippuiset vuoret saavat unohtamaan teiden kunnon. Luonnon ystävälle riittää elämyksiä

Pelko pois ja löytöretkelle. Rauhallinen suomalainen autoilija pärjää täälläkin. Navigaattorista on hieman hyötyä, mutta ohjelmakin varoittaa Turkin tietojen olevan puutteellisia. Hotellin löytämisessä käytän koordinaatteja, en osoitetta. Osoitteet ovat ongelmallisia. Venäjän tapaan täällä on kerrottu korttelia ympäröivät kadut, eikä talojen seinissäkään ole kadun numeroa. Usein osoitteena ilmoitetaan joku lähellä oleva tunnettu paikka; esimerkiksi meillä Tosmurin poliisiasema.





tiistai 17. kesäkuuta 2014

Koillisväylän purjehtija Turkin vesillä

Tämän tarinan sankari Lena-vene jäämerellä
Matkailu avartaa. Entisenä purjehtijana olen tottunut siihen, että satamissa tapaa poikkeuksellisen mielenkiintoisia ihmisiä - oman tiensä kulkijoita. Pyöräilin huhtikuussa 10km Sea Starista länteen, huviveneiden marinaan Alanyassa. Suomenkielinen puhe kännykkään kiinnitti huomioni. Keskustelun perusteella kysyin oletko myymässä venettä. Il capitano, joroislainen yrittäjä, koneteknikko Veli Kärkkäinen oli tuonut s/y Lena-veneensä tänne Alanyaan käytyään pyhän Andreaksen luostarissa Kyproksella. Tavoite oli tavallista hankalamman legin päässä. Oli ensin mentävä läpi koillisväylästä ja luoteisväyläkin tuli seilattua. Siinä sivussa Grönlantikin tuli kierrettyä Huippuvuorista puhumattakaan. VK purjehti yksin sieltä Portugaliin; melkoisia yrittäjiä näissä Suomen pojissa. Lupa purjehtia Venäjän Lena-joelle ei meinannut millään irrota ulkomaiselle alukselle Putinilta. Koillisväylällä liikkuminen vaatii luvan Venäjän viranomaisilta. Tämä tarina alkoi selvitä minulle vasta vähitellen keskustelun kuluessa. Purjehtija ei itse millään tavalla ylpeillyt saavutuksillaan. En oikein uskonut miten tuo retki oli ylipäänsä mahdollinen. Ainakin ajoituksen on täytynyt olla hyvin tarkka, koska isot laivatkin liikkuvat koillisväylällä osin jäänmurtajien avustuksella ja silloinkin vain osan vuotta? Kaavaileehan Suomikin tästä uutta bisnestä jäänmurtajilleen. Lena-veneen matkakertomuksesta luin purjehtijoiden jättäneen veneen välillä talvehtimaan väylän varrelle. Kuitenkin. Melkoinen urakka, vaikka on käyty välillä kotona lämmittelemässä.

Kolmen vuoden purjehdusurakka alkoi kesällä 2011. Purjehtijan kotisivulta löytyy asiasta kiinnostuneille paljon taustatietoa, tarkka purjehdusreitti ja tietenkin kokemuksia, joista voi haaveilla, mutta harva niitä toteuttaa. Jäävuorien keskellä purjehtiminen ei toisaalta taida kovin monen unelma olla. Koillisväylän (reitti yhdistää Atlantin ja Tyynenmeren Aasian pohjoispuolelta) löytäjä on suomalaissyntyinen tutkimusmatkailija Nordenskiöld, joka Vega-aluksellaan purjehti reitin 1878-1879, mutta jäi jäiden saartamaksi Beringin salmeen. Kärkkäisen Lena-veneen retken löysin myös Wikipediasta. Siellä se mainitaan ensimmäisenä koillisväylän purjehtineena veneenä. Kuvaan kuuluu tietenkin vielä se, että mies on itse rakentanut tämän 15.5 tonnia painavan teräsveneensä.

Purjehtijan esittely

Adolf Erik Nordenskiöld

S/S Vega

Kartasta näkee miten paljon matka tyynelle merelle lyhenee punaisella reitillä (koillisväylä)
säästäen kustannuksissa. Ilmastonmuutos näyttää tekevän tämän tulevaisuudessa
entistä paremmin mahdolliseksi.



torstai 12. kesäkuuta 2014

Kahden meren sulttaani

Näin luonnehdittiin seldžukkisulttaani Alaaddin Keykubat I:stä, mutta missä? Alanyan sataman Punaisen tornin vieressä oleva 1200-luvun telakka on avattu museona vierailijoille. Sieltähän tuo esittely löytyy. Omissa mielikuvissani olin tottunut näkemään tämänkin Alanyan historiassa tärkeän sulttaanin vain ratsun selässä.
Vesireitit olivat aikanaan tärkeitä. Muuten liikkuminen kaupankäynnin tai ryöstöretkien mahdollistamiseksi oli varmaan vaikeaa varsinkin vuoristoisessa Turkissa. Merellä ei ollut kuitenkaan turvallista. Merirosvot verottivat kauppalaivoja. Jos suojana ei ollut sota-aluksia, oli veneen oltava riittävän nopea  pakoon pääsemiseksi. Yksittäisiä veneitä tuskin oli liikkeellä. Tarvittiin kokonainen laivasto. 
Venetsian kukoistus selittyy alusten sopivuudella sekä kaupankäyntiin että rannikkokaupunkien ryöstelyyn. Näin rikkaudet vaihtoivat kätevästi omistajaa. Venetsian merenkulkumuseossa voi näitä aluksia ihailla. Keykubatin laivasto oli varmaankin paljon vaatimattomampi. Tuo kahden meren sulttaani tarkoittanee Välimerta ja Mustaa merta. Alanyan telakalla on voitu rakentaa viisi alusta samanaikaisesti. Punainen torni tarvittiin suojaamaan telakkaa.

Alueelle pääsyä helpottavat muurien viereiset kulkusillat.



Telakan altaat kuvattuna poikittaissuunnassa

Nosturi

Ankkureita


Tähtikarttojen avulla suunnistettiin. Kompassi keksittiin kuitenkin 
noihin aikoihin eli 1200-luvulla.

Rekonstruoitu Keykubatin laivaston aluksen runko

Vertailun vuoksi nykyaikaisen Gulet-veneen melko massiivinen runko (Fethiye)

Veneitä liikuteltiin soutamalla. Jos niissä oli jonkinlainen masto, purjehtiminen onnistui vain myötätuuleen. Näin purjehtivat myös viimeiset raakapurjelaivat (vrt. Suomen Joutsen). Vastatuuleen purjehtiminen ei niillä ollut mahdollista. Turkkilaiset Gulet-veneet liikkuvat pääosin moottorin avulla. Purjehtiminenkin onnistuu, mutta varsinaisia purjeveneitä ne eivät ole.    

Laivojen rakentamiseen Alanyassa vuoriston rinteiden metsät tarjosivat oivaa raaka-ainetta.   

Punainen torni on vartioinut telakkaa ja satamaa satoja vuosia.