Kaş - melkein Kreikassa

Lokakuun lopussa 2011 suuntasimme uudelleen Lyykian rannikolle; tällä kertaa niemimaan eteläiseen kärkeen Kaş´in kaupunkiin. Sitä vastapäätä näköetäisyydellä on kreikkalainen saari Kastellorizo (Megisti). Turkkilainen ystävämme kertoi tämän kreikan saaren muinaisen nimen tarkoittavan silmää. Sieltä tarkkailtiin mitä Turkin puolella puuhataan. Sen takia heidän kaupunginsa sai kulmakarvoja tarkoittavan nimen.Valtioiden välinen meriraja kulkee tässä välissä. Täällä monet Alanyan suomalaiset kävivät vielä äskettäin leimaamassa passinsa, kun sallittu kolmen kuukauden yhtäjaksoinen oleskelu alkoi tulla täyteen eli palatessaan tulivat ikään kuin uudestaan Turkkiin. Nythän tuota samaa aikarajaa tarkastellaan puolivuosittain, joten tuosta tempusta ei ole hyötyä. Pysyvämmän oleskeluluvan hankkiminen ei ole vaikeaa. Kaş´ssa kannattaa käydä muista syistä. Yleiskuva kaupungista on varsin kreikkalainen, idyllinen valkoisten talojen rykelmä rinteellä, kaunis satama-alue kapeine kujineen, ravintoloineen kauppoineen ja käsityöpajoineen. Valo, veden väri ja kaikinpuolinen rauha ja harmonia houkuttelevat taiteilijoita. Ensimmäisella matkalla hotellimme oli etäällä keskustasta olevassa niemessä tavattoman jyrkän rinteen alaosassa, näköala oli auringon laskun ja tuon kreikkalaisen saaren suuntaan. Bougainvillet kukkivat runsaina aluetta reunustavilla muureilla, granaattiomenoiden punaisten kylkien tuodessa lisää värikkyyttä silmiemme iloksi.

Näkymä niemen kärjestä, Lycia Boutique hotellista

Kuljeskelimme iltaisin kaupungin kapeilla kujilla. Muita turisteja näkyi tähän aikaan hyvin vähän. Lokakuun 29. päivänä, Turkin tasavallan perustamisen päivänä, kadut olivat illalla tungokseen asti täynnä Turkin lippuja heiluttelevia juhlijoita. Lippu saattoi olla paidassa tai kaulahuivina. Lippuja oli ripustettu lähes jokaisen parvekkeelle. Lippu saattoi peittää kokonaan henkilöauton takaikkunan jne. Liputtamista eivät näytä koskevan yksityiskohtaisen tarkat säännöt, joita meillä noudatetaan. Muistan paheksuneeni ruotsalaisia veneilijöitä, joilla iso perälippu riippuu melkein vettä viistäen vielä auringonlaskun jälkeen tai Suomen kohteliaisuus lippua ei muistettu laskea. Olemmehan kiltisti sääntöjä noudattavia Euroopan mallioppilaita. Mielenkiintoista havaita, että rennompiakin tapoja on.

Näkymä alas kaupunkiin idän suunnasta saavuttaessa.

Monet kauppiaat olivat siirtäneet pöytiä kadulle, liikkeensä eteen ja sen ääressä istui aterialla melkoinen joukko oletettavasti perheen jäseniä ja ystäviä. Ihmettelen jälleen kerran miksi tunnen oloni niin kotoiseksi täällä, vaikka en tunne ketään, enkä ymmärrä puheestakaan juuri mitään. Joka paikassa, täälläkin meihin suhtaudutaan hyvin ystävällisesti, ehkä se auttaa asiaa ja ihmisten iloisuus tarttuu.

Kaşista käsin teimme kokopäivän kestäneen retken aikaisemmin kuvaamaani Kekovaan ja Kaleen. Halusimme näyttää myös Pekalle näitä paikkoja. Olemmehan merellä viihtyviä ja pelkästään venematka kauniissa ympäristössä riittää elämykseksi. Muutamissa paikoissa sukeltelimme maskin kanssa. Vesi oli vielä lämmintä, mutta tuulinen sää pyrki aiheuttamaan vilunväreitä uinnin jälkeen. Veneen miehistö grillasi kanavartaita peräkaiteen ulkopuolelle kiinnitetyssä pienessä hiiligrillissä. Tarjolla oli tarpeeseen tullutta kuumaa teetä.

Schildtin purjehduksella opaskirjana oli englantilaisen amatööri-tiedemiehen, Charles Fellowsin, matkakirja Lyykiaan. Silloin kylässä oli viisi taloa; Schildtin vierailulla ehkä sata rakennusta. Nyt asukkaita on 8500. Kylään ei 50-luvulla johtanut mitään varsinaista tietä, vaan vain vuorten poikki kulkeva polku, jota pitkin kesällä saattoi ajaa jeepillä kahdessa vuorokaudessa Antalyaan. Meiltä matka Alanyasta saakka kesti viitisen tuntia. Talvella liikennettä välittivät kamelit. Kamelimatka Antalyaan kesti viisi vuorokautta – kylä on siten vielä 50-luvulla ollut varsin eristetty muusta maailmasta. Kamelilla on hyvä muisti. »Eräs kauppias oli vuosia sitten pahoinpidellyt kamelia, jonka selkään hän nousi vuosia myöhemmin muistamatta tapahtunutta. Kameli ei ollut unohtanut. Sopivan jyrkänteen reunalla se oli ravistellut miehen selästään ja sysännyt vanhan kiusanhenkensä kuiluun.«

Sarkofagi pääkadulla

Antiikin kaupunkia Antifellosta emme täällä etsineet. Sieltäkin olisi löytynyt teatteri, hautoja jne. »Monissa haudoissa on lyykiankielisiä kaiverruksia; lyykia on vanha kieli, joka on sukua heettien kielelle, mutta jota täällä puhuttiin kreikan rinnalla pitkälle kristilliselle ajalle saakka.« Molemmat ovat kuitenkin aikoja sitten kuolleita kieliä. Rannikko on tulvillaan näitä paikkoja ja jossain vaiheessa väsymys iskee. Tulee halu ihailla kyliä joissa voi seurata turkkilaisten elämää. 

Huhtikuussa 2014 olimme täällä uudelleen. Pieni hotellimme (Sonne) lähellä keskustaa olikin samalla kaupungin arkeologisesti arvokkaimmalla alueella. Amfiteatteri ja hautoja oli muutaman sadan metrin päässä aamulenkkini varrella eli nyt olimme Antifelloksessa.

Kaş´in amfiteatteri

Kaupunkinäkymä hotellista katsottuna

Näkymä satamaan

Herkullinen aamiainen kattoterassilla

Näkymä aamiaishuoneesta vastapäiseen kreikkalaiseen Kastellorizon saareen

Saaristomerellä purjehtiessamme olimme tottuneet kauniisiin ankkurilahtiin, mutta täällä jalkojemme alla olisi sen lisäksi tuhansien vuosien historia siihen liittyvine, vielä jäljellä olevine rakennelmineen, jotka parhaiten avautuisivat mereltä päin. Meidän oli veneretkeä lukuun ottamatta tyydyttävä tien varrelta avautuviin maisemiin. Toisaalta veneretken aikana havaitsimme rannikon olevan tässä kohtaa korkeaa, luoksepääsemätöntä, melko yksitoikkoisen näköistä puutonta maisemaa.

Ensimmäiseltä Kaş´in matkalta palatessamme poikkesimme Myrassa ja yövyimme vielä Çiralissa. Tällä kertaa Grand Aygunin vieraina oli myös ryhmä venäläisiä nuoria. Phaseliksessa ja Antalyassa viivähdimme viimeisen matkapäivän aikana.

Välimeren puoleisella rannikolla on mielenkiintoisia paikkoja ennen Marmarista, joihin haaveilemme vielä pääsevämme puhumattakaan Aegean meren rannikosta. Marmariksen suunnassa on ilmeisesti purjehduksen kannalta kauneinta Turkkia.  Eräs Alanyan kauppiaista suositteli Göcekia tällaisen legin lähtösatamaksi. Helpoin olisi sopivassa seurassa Gulet-purjehdus, jossa mukaan tulee kippari ja kokkikin. Syksyllä 2014 sunntasimmekin tänne.

Myös itäisessä Turkissa on paljon mielenkiintoisia vanhoja kaupunkeja ja erilaista Turkkilaista kulttuuria. Levottomuuksien takia sinne ei voi turvallisesti matkustaa; sotilaat ovat tuhonneet kurdikyliä ja nyt on lisäksi tämä Syyrian tilanne. Myös Mustanmeren rannikolla on mielenkiintoista nähtävää. Turkkia riittää moneksi vuodeksi.

Kaş´in satama laskevan auringon niukassa valossa.