Barack Obama - luvattu maa

Kysymyksiä. Miten kenialaisen isän ja amerikkalaisen, valkoihoisen naisen Hawaijilla syntyneestä pojasta tuli ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti Yhdysvalloissa? Minkälaisia haasteita hän kohtasi kahden ensimmäisen virkavuotensa aikana? Miten oma perhe, juristi puoliso Michelle ja kaksi tytärtä pysyivät tässä kyydissä? Miten tapaamiset maailman johtajien kanssa sujuivat? Näistä ja monista muista asioista Obama avautuu muistelmissaan, joita lukemalla pääsee sisälle niin Yhdysvaltojen kuin suurvaltojenkin politiikkaan, jossa me pienten maiden eläjät olemme henkeä pidättäen usein sivustakatsojia. 

 Kirja. Kiitoksista näkee, että käsikirjoitusta on kommentoinut suuri joukko Obaman hallinnossa ja lähipiirissä toimineita. Kirja onkin sujuvasti kirjoitettu sisältäen kuvauksia poliittisesta heräämisestä ja ilmapiiristä johon pohjautuen hän rakensi kamppanjansa. Rinnakkain kulkevat sekä monet uhkakuvat että mahdollisuudet. Sieltä löytää oman nimensä moni mukana ollut, joita on luonnehdittu jopa ulkonäköä myöten.Tuota matkaa seurasin mielenkiinnolla. Paikoin luin tekstiä jännityskertomuksena vaikka lopputulos olikin tiedossa. 

 Eteneminen. Nuoren vastavalmistuneen juristin mielestä Amerikka on maailman paras maa. Obama joutuu kuitenkin vastakkain sen tosiasian kanssa, että kaikille näin ei ole. Esimerkiksi kaksikymmentä miljoonaa on yksityisiin vakuutuksiin perustuvan terveydenhuollon ulkopuolella. Nuori idealisti joutuu havaitsemaan, että maa ei ole todellakaan tasa-arvoinen. Asioihin voi vaikuttaa vain pyrkimällä mukaan politiikkaan. Alkaa monipolvinen ja vaikea tie. Nousu valtakunnalliseksi vaikuttajaksi ensin senaattoriksi ja sitten puolueen presidenttiehdokkaksi ja Amerikan 44. presidentiksi (4.11.2008) 47-vuotiaana oli kuitenkin hämmästyttävän nopea. 

Kampanja. Demokraattien presidenttiehdokkuus oli kahden kauppa. Vastassa oli kokenut Hilary Clinton. Vaalityötä tekemään Obama sai taakseen suuren joukon nuoria vapaaehtoisia, jotka kävivät tapaamassa ihmisiä henkilökohtaisesti. Puhetilaisuuksiin ilmaantui tuhansia kuulijoita. Vähitellen meininki oli kuin rock staralla. Haluttiin muutosta. Rotukysymyksetkin nousivat taas tapetille. Obama pyrki kuitenkin näyttäytymään alusta saakka koko kansan johtajaksi aikovalta. 

Kun tilanne alkoi Clintonin kannalta näyttää huonolta kiristyivät välitkin. Se ei estänyt Obamaa houkuttelemasta Hilarya ulkoministeriksi. Varsinainen loan heitto kiihtyi kun siirryttiin presidenttivaalien kampanjointiin. Vastassa oli sotasankari, republikaanien John McCain. 

Talouskriisi. Peli ratkesi pian Obaman hyväksi osittain siksi, että republikaanit olivat ajaneet talouden kriisiin, eikä heillä näyttänyt olevan keinoja sen hoitamiseen. Subprime lainoista alkanutta katastrofia eivät suurten pankkien johtajatkaan alkuun ymmärtäneet. Tämä kriisi kaatui suoraan Obaman hallinnon syliin. Osa pankeista sai kaatua. Muita pääomitettiin. Monet menettivät sekä kotinsa että työnsä. Kriisi levisi pian Eurooppaan. 

 Obaman hallinnon näkökulmasta Euroopan pankkien stressitestejä pidettiin riittämättöminä. Irlantilainen hyväksi testattu pankki kaatui kahden viikon päästä. Kreikkaa rankaistiin vaikka USA neuvoi elvyttämään. Jännitystä riitti pitkään ennenkuin merkkejä hitaasta normalisoitumisesta muun muassa investointien käynnistymisenä alkoi näkyä. Pelastettavien joukkoon joutui muun muassa USA:n autoteollisuus. Kuitenkin vielä kahden vuoden päästä, johon muistelmien tämä osa päättyy, oli työttömyysprosentti USA:ssa yhdeksän. Moni amerikkalainen halusi vastuuttaa syyllisiä eli suurten pankkien johtajia, mutta siihen ei löytynyt oikein keinoja. Joitakin suuryritysten ja pankkien johtajia irtisanottiin. Joku oli jopa lisännyt bonuksiaan, vaikka firma pysyi pystyssä veronmaksajien rahoilla. 

Kabinetti. Yhdysvaltain presidentti ei ole yksinäinen ratsastaja joka tulee eräänä aamuna kaupunkiin ja laittaa hurraa huutojen säestämänä kansalaisia piinanneet konnat kuriin. Tosiasiassa Obamallakin oli tukenaan valtava joukko avustajia ja asiantuntijoita joiden avulla muutoksia mahdollistavia lakipaketteja valmisteltiin. Toiminta näyttää tehokkaalta. 

Mutta. 

Lakien hyväksymiseen tarvitaan enemmistö ja joskus määräenemmistö edustajainhuoneessa ja kongressissa. Obamalle selvisi pian, että republikaanit Mitch McConnellin johdolla aikoivat vastustaa kaikkia hänen kabinettinsa ehdotuksia. Senaattorit ja edustajat joutuvat ajattelemaan myös vaalikampanjansa rahoittajia. Jos olet öljyvaltiosta on vaikea ajaa fossiilisista polttoaineista luopumista osana ilmastonmuutosta estäviä lakipaketteja. Näin oli kyllä koko Yhdysvaltain talouden kannalta. Sitoutuminen näihin asioihin jäi vaatimattomaksi, vaikka Kiina onnistuttiin pakottamaan osin vesitetyn paketin taakse Kööpenhaminan kiireisessä ilmastokokouksessa. 

 Obamacare. Avustajiensa varoituksista huolimatta Obama alkoi valmistella terveydenhuollon uudistamista. USA kulutti siihen valtavasti rahaa saamatta sille kuitenkaan riittävää vastinetta. Lisäksi osalla ei ollut riittävästi mahdollisuuksia palvelujen käyttämiseen eli olivat järjestelmän ulkopuolella. Obama yritti ostaa joitakin republikaaneja esityksensä tueksi lupaamalla milloin mitäkin asianomaisen vaalipiirille tärkeitä asioita. Demokraatit olivat yrittäneet uudistaa amerikkalaisten hoitoa aikaisemminkin, mutta tuloksetta. Vakavasti sairas Edward Kennedykin tuli näkyvästi hankkeen tukijaksi, mutta kuoli näkemättä sitä hetkeä jolloin monien kompromissien vesittämä 'obamacare' allekirjoitettiin. 

Maailmanpoliisina. Kun seisoo tähtilipun peittämän Afganista lennätetyn arkun äärellä surevien omaisten kanssa, tulee ajatelleksi onko nuorten lähettäminen sotimaan etäälle kotimaastaan sen arvoista. Amerikkalaiset olivat vetäytymässä Irakista, mutta Afganistaniin kenraalit halusivat lisää joukkoja. Painostuksen alaisena Obama suostui lähettämään sinne lisää sotilaita, mutta vaadittua pienemmän joukon. Presidentti Karsain korruptoitunut hallinto oli onnistunut heikosti vakauttamaan maan tilannetta. Eihän tuo tilanne näytä hyvältä vieläkään. 

 Tunisiasta alkanut arabikevään kansannousu johti Libyassa siihen, että Gaddafi alkoi säälittä tappaa kansalaisiaan. Lopulta oli pitkin hampain suostuttava puuttumaan siihenkin, mutta yhdessä brittien ja Ranskan kanssa. Myös Egyptissä vallassa ollut Hosni Mubarak kävi säälimättömästi mielenosoittajien kimppuun; kuolonuhreja lähes tuhat ja loukkaantuneita moninkertainen määrä. Kun vallankahvaan voimakkaasti tarttunutta käytännössä amerikan rahan avulla hallitsevaa presidenttiä ei saatu luopumaan, Obama patisti hänet eroamaan. Eiväthän olot helposti rauhoittuneet varsinkaan Libyassa, jossa on sodittu näihin päiviin saakka. 

Muiden arabimaiden johtajat kovensivat otteitaan entisestään naapureiden tapahtumista säikähtäneinä. Myöskään ikuisuuskysymykseen palestiinalaisvaltiosta ei mitään uutta ratkaisua saatu. Tämän historialliset taustat Obama kuvaa ja pohtii perusteellisesti. 

Valtiovieraana. Satuimme olemaan Turkissa keväällä 2009 Obaman vieraillessa siellä. TV:sta näimme valtavan innostuneen joukon opiskelijoita osoittamassa hänelle suosiotaan yliopiston kampuksella. Sama tapahtui 2009 Moskovassa. Taitavana puhujana Obama loi toivoa nuorille. Muistan kuinka lomakotimme talonmiehen poika ilmoitti: 'Mustafa and Obama go to America'. 

Syksyllä Obama sai Nobelin rauhan palkinnon nimenomaan toivon herättäjänä paremman maailman puolesta. Valtiovierailullaan Turkissa Obama luonnehti Erdogania pitkäksi, staccato äänellä puhuvaksi mieheksi. Ääni nousi paasatessa helposti oktaavin. 

Venäjällä Obama tapasi sekä presidentti Medvedevin, että tästä virasta tauolla olevan pääministeri Putinin. Edelliseen hän oli tutustunut jo kansainvälisissä kokouksissa ja pääsi helposti hänen kanssaan samalle aaltopituudelle. Vierailu hänen datsallan sujui miellyttävästi.. 

Putinin datsalla Yhdysvaltain presidentti joutui kuuntelemaan heti kolme varttia hänen yksin puheluaan eli syntilistaa amerikkalaisten tekemisistä. Syntyi heti vaikutelma, että todelliset päätökset Venäjällä tekee yksin Putin. 

 Myös Kiinan vierailulla todellinen kontakti valtion päämieheen jäi vaatimattomaksi. Nykyinen kauppasota ei ollut vielä käynnistynyt. Kiinalaiset olivat kirjoittaneet kaikki puheet paperille, josta niitä yksitoikkoisella äänellä luettiin. Tulee mieleen oma kokemus kongressimatkalla Pekingiin 80-luvulla. Toinen puhuja luki paperista kiinaksi jonka toinen toisti englanniksi. Kumpikaan ei katsonut vieraitaan. 

Nobel. Rauhan palkinnosta Obama oli vaivautunut varsinkin kun oli pakotettu lähettämään lisää joukkoja Afganistaniin. Otti kyllä sen vastaan, mutta hän lahjoitti rahat hyväntekeväisyyteen. 

  

Öljykatastrofi. Jotta elämä ei kävisi Valkoisessa talossa helpoksi uusi ongelma oli vastassa. Huhtikuussa 2010 syttyi räjähdysmäinen tulipalo öljynporauslautalla Meksikon lahdella. Alkuun ei ymmärretty miten vakava ympäristökatastrofi oli edessä. Vuotoa ei nimittäin millään saatu tukittua. Öljylähde oli useiden kilometrien syvyydessä. Valkoisen talon isännän oli lopulta tartuttava toimeen yrityksen johdon epäonnistuttua toistuvasti vuodon pysäyttämisessä. Edessä oli valtava puhdistusurakka ja rantojen suojelu korvauskysymyksineen. Vaikka se lopulta onnistui tuli tästä paha tahra koko alan luotettavuudelle. Amerikkalaisten ja Obamankin arvostelu kiihtyi. Toivottavasti arktisella alueella ei koskaan näitä riskejä oteta. 

Arki. Valkoisessa talossa ei rauhallista hetkeä ole; face-to-face neuvotteluja poliitikkojen, valtioiden päämiesten jne. kanssa päivittäin. Obaman pöydälle virtaa jatkuvasti muistioita, raportteja, allekirjoitusta kaipaavia presidentin päätöksiä yms. Työtä tehtiin usein yömyöhään. Osa avustajista alkoi uupua kun perhettäkään ei ehtinyt tavata. 

Eurooppaan verrattuna hallintoon osallistui lyhytaikaisesti erilaisia huippuosaajia, jotka sitten palasivat entisiin virkoihinsa esim. huippuyliopistoihin. Vaikutuksia saadaan aikaan hyvinkin nopeasti erityisesti jos kilpaileva puolue tukee hankkeita. 

Valtioiden päämiehiin ollaan tarpeen mukaan yhteydessä. Vierailuja oli kahden ensimmäisen vuoden aikana myös Intiassa, Japanissa ja Brasiliassa; Euroopassakin Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa. YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen kokouksissa Obaman suosio näkyy. Turvamiehet joutuvat auraamaan tietä liian lähelle pyrkivien, selfietä haluavien takia. Välivaalien lähestyessä Obaman tähti alkoi laskea ja puolue menettikin enemmistönsä edustajain huoneessa. Hallinnosta tuli 'rampa ankka', jonka oli entistä vaikeampi saada hankkeitaan läpi. 

Osama. Kaksivuotisen jakson loppuun osui kuitenkin tapahtuma, joka osottautui Obaman kannatukselle suosiolliseksi. Yhdysvaltain tiedustelu arveli löytäneensä al-Qaida järjestön perustajan ja syyskuun 2001 torni-iskun arkkitehdiksi epäillyn Osama-bin-Ladenin Pakistanista. Piilopaikaksi epäiltyyn taloon hyökkäminen toisen valtion alueella on muistelmien jännittävintä osaa. Obama seurasi tätä helikoptereilla tapahtunutta öistä ynnäkköä suorana lähetyksenä. Tuota miestä oli etsitty 10 vuotta. Amerikkalaisille hetki merkitsi paljon. Paha voidaan sittenkin nujertaa. Obamakin tunsi suurta helpotusta, mutta hän hyvin ymmärsi, että tuon terroristin surmaaminen oli vain hetken voitto. Järjestö jatkoi olemassaoloaan. 

Trump. Näyttämölle ilmestyi uusi peluri. Trump ei tässä vaiheessa ollut vielä republikaanien edustaja. Hän sai julkisuutta väittämällä, ettei Obama ole syntyperäinen amerikkalainen, eikä voi näin ollen olla presidenttikään. Syntymätodistuskaan ei hänen mielestään sitä todista, koska voi olla väärennös. Trump oli alusta alkaen taitava saamaan tiedotusvälineiden huomion populistisilla valeuutisillaan. Kanavat saivat katsojia.Välillä Barack Obamaa väitettiin nimen perusteella muslimiksikin.  

Perhe. Obama kertoo avoimesti tunnelmistaan vaikeiden päätösten edessä. Välillä neuvonantajat ovat erimielisiä. Presidentin on kuitenkin päätettävä. Vaikeat tilanteet kuormittavat perhettäkin vaikka isä ja puoliso ei niistä perheelleen puhu. Obama vaistosi Michellen jännittyneisyyden, vaikka työasioista ei yleensä keskusteltu. Puolisolla oli maan ensimmäisenä naisena omia projekteja. Hän on julkaissut myös muistelmansa. 

Perhe joutuu kokemaan erikoista elämää. Turvamiehet ovat jokapaikassa läsnä. Heistä tulee jopa ystäviä ja melkein perheenjäseniä kuten kokeista ja muusta palveluskunnasta. Lomalla on paikan oltava hyvin eristetty. Naapurit mielellään ainakin kilometrin päässä. Lähistöllä kantaa aina joku salkkua, jossa on ydinaseiden laukaisukoodit. 

Että semmoista on elämä suurvallan huipulla - Yhdysvaltain presidenttinä. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatko-osaa. Tiedämmehän Obaman päässeen toiselle kaudelle, vaikka republikaanit keinoja kaihtamatta yrittivät tämän estää.

Kirja julkaistiin 2020, sivuja 879.  Vahva suositus. 

Huivin kanssa ja ilman huivia - Ethos, Netflix

Muutamien fb-ystävien suosituksesta katsoin tämän sarjan parin jakson erissä. Tuttavani olivat ilmeisesti istuneet kerralla täydet kahdeksan jaksoa kerronnasta ja näyttelijöiden taidosta lumoutuneena. Tänään Hesarissa myös Leena Virtanen hehkutti tätä turkkilaista sarjaa innostuneena. 

Ei huono, mutta en ole yhtä vaikuttunut. Johtuuko se siitä, että olen yli kymmenen vuoden aikana tullut hyvin tietoiseksi turkkilaisten jakautumisesta koulutettuun, osin maallistuneeseen sivistyneistöön ja toisaalta enemmän islamin sääntöjen mukaan elävään köyhempään kansanosaan. Juonessa ei tästä näkökulmasta ollut mitään kovin yllättävää. Ei myöskään siinä, että osa jälkimmäisistä elää miehen määräysvallan alla. Edelliset taas eivät löydä kelvollista miestä ainakaan tässä sarjassa.

Päähenkilö, huivipäinen Meryem, pyörtyilee, mutta mitään fyysistä sairautta ei syyksi löydetä. Hänen Amerikassa koulutettu psykiatrinsa ei pysty millään samaistumaan Meryemin tunnemaailmaan ja käy itse toisen länsimaiset arvot omaksuneen psykiatrin vastaanotolla ahdistuneena valittamassa tätä asiaintilaa, kunnes tämä väsyy kuuntelemaan ja lopettaa istunnot. Tällä toisella myös ei huivipäisellä psykiatrilla on hyvin uskovainen, huivipäinen, vähemmän koulutettu  sisko, joka arvostelee sisarensa elämäntapoja ja käy suorastaan käsiksi häneen, eikä tähän ongelmaan mitään ratkaisua sarjan aikana löydy. Kumpikin istuu omassa poterossaan.

Meryem elää veljensä perheessä tämän välillä hyvin rumasti komenneltavana, vaikka käytännössä tekee kaikki kotityöt, laittaa lapset kouluun jne.Veljellä ja hänen masentuneella vamollaan on omia ongelmia, jotka paljastetaan lopussa. Meryem hakee muslimiopettajalta apua ja myös lupaa käydä psykiatrilla. Meryem on teflonpintainen omassa kuplassaan elävä osa-aikainen siivooja. Näyttää siltä, että mikään ympärillä tapahtuva ei häneen vaikuta. Lopussa pyörtyileminen, joka välillä helpotti, alkaakin uudestaan.

Opettajalla on myös huivipäinen tytär, joka välillä tanssii yksinään salaa ilmeisenä protestina uskontonsa sääntöjä vastaan. Hän opiskelee lakia Konyassa. Kotoa lähtiessä ei huivia enää päässä ole. En nyt enempää paljasta sarjan juonta. Täytyy kuitenkin myöntää, että länsimaiseen elämäntapaan tottuneen ja islamin sääntöjen mukaan elävän välinen vaikeus ymmärtää ja hyväksyä toisen elämäntavat tuodaan taitavasti joskin turhan viipyilevästi esille, vaikka tietynlainen hitaus lienee harkittua. Katsoin edeltävästi toisen Netflix tuotantoa olevan sarjan: Musta kuningatar, joka kertoo orpotytöstä, josta tulee shakin maailmanmestari. Tämä imaisi heti mukaansa ollen jännittävä loppuun saakka. Se on nyt katsotuin Netflixtuotanto.

Turkissa lienee käynnissä jatkuva murros kahden kulttuurin välillä: länsimainen vapaus vs islamin sääntöjen mukainen elämä, jota nykyinen hallinto näyttää tukevan ilmeisen huonoin tuloksin. Länsimaisen, kristillisen elämäntavan ja islamin välistä hankausta on ollut ristiretkien ajoista saakka.

Sarja on Netflixin alkuperäistuotantoa. Kaikki tekijät näyttävät olevan turkkilaisia. Aihe on Turkissa ilmeisen uskalias käsitellessään rehellisesti todellisuutta; olemassa olevaa arvojen ristiriitaa. Vastakkain ovat konservatiivit vs nuoret muutosta haluavat liberaalit; taustalla valtion tavoitteet (poliittinen islam) ja imaamien opetukset. Jakolinjat voivat olla perheen sisällä. Ainakin tässä sarjassa. Konservatiivien ja liberaalien toivoisi kulkevan samaan suuntaan; konservatiivit vain hiukan hitaammin perässä kulkien ja puolustaen niitä arvoja ja perinteitä jotka ovat yhteisiä.

En tiedä onko Netflix Turkissa nähtävissä. Jos on, millainen on tämän sarjan palaute?

 

Göran Schildt - kaksi elämää

Tämän Liettuassa 2020 painetun elämänkerran on kirjoittanut Åbo Akademin kulttuurihistorian dosentti Henrik Knif. Kirja ei kirjoittajaa lainatakseni ole kehdosta hautaan etenevä elämänkerta vaan pyrkimyksenä on ollut muun muassa kuvata Schildtin epämääräistä tavoitetta 'tulla kreikkalaiseksi' joka pohjautui nuoruuden vakaumukseen, että klassinen kulttuuri synnytti varhaisimmalla kaudellaan jotain suurta, jonka voi valita johtotähdekseen johon voi omalta osaltaan pyrkiä. Kirjan lopussa Knif selittää otsikkoa. Danten tavoin Schildt kirjoitti itselleen elämän, ja Danten tavoin hän eli myös tekstiensä ulkopuolista elämää. Hänen jälkeensä tulevien lienee syytä kiinnittää huomiota juuri tähän kaksinkertaiseen ulottuvuuteen, Göran Schildtin kahteen elämään.

Schildt, purjehdittuaan Daphnellaan sotien jälkeen useita vuosia Välimerellä, todellakin asettui 1960-luvulla asumaan kreikkalaiselle saarelle, Lerokselle, jatkaen enimmäkseen taiteen ja arkkitehtuurin historiaa käsitteleviä kirjoitusprojektejaan sieltä käsin. Sittemmin hän jakoi asumisensa puoliksi Leroksen ja ystävänsä Alvar Aallon Tammisaareen piirtämässä huvilassa (villa Skeppet) asuen. 

Ennenkuin sain tämän kirjan käsiini luulin tietäväni Schildtistä kaiken olennaisen. Enpä tiennyt. Sain Schildt tartunnan tietämättäni jo koulussa kun aamurukouksessa Jyväskylän lyseon aulassa katselin koulun perustajan, fennofiilin, kaupunginlääkärin, Wolmar Schildt-Kilpisen muotokuvaa. Kyseessä on maamme ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu. Tämä Schildt on samaa aatelissukua kuin kirjailija, ;taidehistorioitsija, filosofian tohtori ja Daphnen kippari Göran Schildt. 

Toinen yhtymäkohta tuli vastaan kun 13-vuotiaana kuuntelin koulun satavuotisjuhlassa 1958 koulumme ehkä tunnetuimman oppilaan arkkitehti Alvar Aallon juhlapuhetta. Aallon perhe muuten aikoinaan asui samassa Harjukatu 10:ssä, josta käsin isoisäni kävi samaa koulua. Schildt tutustui ja ystävystyi myöhemmällä iällä jo nimeä saaneeseen arkkitehtiin siinä määrin, että hänestä tuli Alvar Aallon elämää ja arkkitehtuuria käsittelevien kirjojen kirjoittaja. Ensimmäisenä ilmestyi 'Valkoinen pöytä'. 

Sittemmin minulle kävi kuten monelle muullekin purjehduksesta kiinnostuneelle ikätoverilleni. Sain käsiini Daphne-veneen purjehduksista Välimerellä kertovia kirjoja. Olin siinä vaiheessa jo nuorena opiskelijana ollut kuukauden tutustumassa Kreetan Sitiassa pieneen sairaalaan. Elämyksellisen matkan seurauksena koin myöskin ihastumisen kreikkalaisuuteen. Tein sittemmin perheeni kanssa useita matkoja Kreikan saarille. 

Purjehtijat ovat usein huonoja kirjoittajia. Schildt on mielenkiintoisella tavalla poikkeus. Hyvin kielitaitoisena (kotimaisten kielten lisäksi sujuivat ranska, italia ja nykykreikka) hän sai usein kontaktin paikallisiin ihmisiin. Näki tavallista, usein vaatimatonta elämää, mutta yhdisti siihen laajan antiikin kulttuurin tuntemuksen ymmärtäen samalla olevansa etuoikeutetussa asemassa tapaamiinsa paikallisiin ihmisiin nähden. Maailmansotien päättymisen jälkeen ei Daphnen kaltaista kiertolaista Välimerellä juuri nähty. Sodan jäljet ja ihmisten köyhyys oli nähtävissä. 

 Väiteltyään Cezannesta Schildt harkitsi vakavasti uraa taidehistorioitsijana ja oli jo hakemassa alan professuuria Helsingin yliopistosta. Kuitenkaan ura 'kirjoituspöytäprofessorina' ei houkutellut. Elämykset paikanpäällä itse konkreettisesti näkemästään vaikuttuneena ja vaivalloisesti seikkaillen saavutettuna, houkuttelivat enemmän. Purjehduskirjojen saama valtava suosio teki kaiken tämän mahdolliseksi. Rahan puute ei ollut enää esteenä. Omat purjehdukseni rajoittuvat Itämereen ja kesälomiin. Veneelleni halusin kuitenkin antiikin historiaan liittyvän nimen - Thalatta. Tarkoittaa merta sivistyssanana, mutta alkuperä liittyy foinikialaisten sotaretkeen. 

Vielä yksi yhtymäkohta Schildt-tarinaan. Ostimme Turkin Alanyasta loma-asunnon 2008. En muistanut, että purjehduskirjoista yksi kosketteli erityisesti purjehdusta Turkin rannikkolla. Olimme jo vuokratulla autolla tutustuneet paikkoihin joihin Daphne saapui mereltä. Viehätyimme erityisesti Lyykian niemimaahan. Alueella oli runsaasti antiikin aikaisia raunioita. Olimme jo käyneet Phaseliksessa kun kirjahyllystäni löytämäni 'Ikaroksen meri' osui silmiini. Myös Schildtiin tämä antiikin kaupunki oli vaikuttanut voimakkaasti. Olenkin siteerannut hänen tekstiään blogissani, jossa ollaan Aleksanteri Suuren jäljillä. Kirjailija on jatkanut 50-luvun purjehdustaan muun muassa Alanyaan, jota hän kuvaa näkemistään kaupungeista eniten vanhaturkkilaiseksi käsityöläisten kujineen ja muutamine taloineen Kale-vuoren rinteillä. Samalla hän ihmettelee muuallakin Turkin rannikon vähäistä asutusta. Nyt tiedän turkkilaisten asuneen silloin pääosin vuorilla. Siellä maa on hedelmällisempää ja varmaan siellä on ollut turvallisempaakin. 

Vuonna 1937 kaksi nuorta miestä matkusti Italiaan. Göran Schildt täytti matkan aikana 20, matkatoveri Georg Henrik von Wright (sittemmin muun muassa Cambridgen filosofian professori) oli vuotta vanhempi. Paestum Campanian eteläosassa teki molempiin lähtemättömän vaikutuksen. Vanhat kreikkalaiset temppelit puhuttelivat heitä kielellä jota he halusivat ymmärtää. Kaksikko julistautui yksissä tuumin 'kreikkalaisiksi'. He alkaisivat elää uutta parempaa elämää. 

Millaiseksi Schildtin elämä sitten muodostui on erinomaisen perusteellisesti kuvattu tässä kirjassa. Kirjoittajalla on ollut käytössään paitsi lukuisat ilmestyneet teokset, laaja kirjeenvaihto, päiväkirjoja ja lukuisia haastatteluja. Kirjoitajan mukaan löytyi tekstejä, jotka kirjailijakin oli jo unohtanut pohtiessaan vanhempana omaa elämäänsä. Schildtillä on ollut yhteyksiä uskomattoman laajaan joukkoon taiteilijoita, kirjailijoita ja kulttuurikriitikoita ympäri Eurooppaa. Hän vaikuttaa jonkinlaiselta renesanssihahmolta joka ei ole pelännyt kulkea mitä moninaisimpia polkuja ollen samalla itse itsensä ja elämänsä ensimmäinen kriitikko. Hänessä on mielenkiintoista ristiriitaisuutta. Toisaalta konservatiivia, joka haluaisi säilyttää antiikin ihanteita, mutta samalla liberaalia joka halusi uudistaa taidetta hyökäten pelottomasti monia kunnioittamiaan auktoriteetteja vastaan. Siihen muuan muassa Svenska Dagbladet tarjosi oivallisen foorumin 40 vuoden ajan. 

Minua viehätti hänessä tietty poikamaisuus, joka tuli esiin purjehtijana. Välillä kippari otti turhan suuria riskejä, joista hädin tuskin selvittiin omin voimin tai paikallisten avulla. Välimeren lisäksi hän purjehti ylös Niiliä Sudanin tasolle saakka juuttuen usein köliveneenä hiekkasärkkiin. Luxorin kohdalla Alvar Aaltokin oli mukana ja myöhemmin myös Maire Gullichsen, jolla oli molempien elämään huomattava vaikutus. 

Purjehduksellaan Mustalle merelle Tonavan suistoon Schildt osui paluumatkalla Bosporin salmella näkemään valtavan suurta tuhoa aiheuttaneen tulipalon, jota muuten Orhan Pamuk kuvaa nuoruuttaan käsittelevissä muistelmissaan. Olen nuo tekstit lukenut kuten muutakin Pamukin tuotantoa. Olin hieman yllättynyt, että myös Knif  on Pamukia siteerannut eli tuon kirjan lukenut. Elämänkertaan liittyvä lähdeluettelo on tavattoman mittava.

Schildt menehtyi 92-vuotiaana 2009. Schildt-säätiö hallinnoi sekä Leroksella ollutta kotia että villa Skeppetiä Tammisaaressa. Jälkimmäistä valmistellaan parhaillaan vierailujen kohteeksi. Daphne on saanut monien vaiheiden jälkeen leposijansa kahvilasta, joka on Forum Marinum museon vieressä Turussa. Täällä Turun veneveistämöllä se rakennettiin 1935. Schildt oli veneen neljäs omistaja.

L

Ohdakeperhonen

Pieni perhostarina Uuden Vuoden kunniaksi. Huhtikuussa 2018 ihmettelimme Alanyan lomakotimme parvekkeella seitsämännessä kerroksessa jatkuvasti ympärillä liihottelevia perhosia. Näin korkealla eivät yleensä lentele.
Sain yhden kuvattua, mutta en tunnistettua. Näytti lähinnä nokkosperhoselta. Ajelimme vuoristoon. Konyaan vievää tietä alaspäin tullessa perhosia tuli vastaan suorastaan pilvenä päin auton tuulilasia. Kirjoitin ilmiöstä Alanyan suomalaisten fb-ryhmään. Joku tiesi tiedotusvälineiden uutisoineen samasta asiasta. Samalla rauhoiteltiin viljelijöitä; eivät uhkaa satoa.

En tiennyt perhosen nimeä, enkä mitään muutakaan asiasta. Loppukesästä näin yllättäen samoja perhosia puutarhassamme Kuusiston salmen rannalla. Samaan aikaan osui silmiini Turun Sanomien artikkeli. Sen mukaan kyseessä on ohdakeperhonen. Se on vaeltanut tänne pohjolaan Saharan eteläpuolelta. Laji ei talvehdi täällä. Mihin ne sitten häviävät?

Vastaus tuli tänä aamuna TV:n luonto-ohjelmasta. Äskettäin on saatu selville, että ne vaeltavat korkealla noin 1000 metrissä takaisin noin 50 km:n tuntinopeudella jopa 500 km päivässä. Kumpaankin suuntaan liikkuvien joukko ei ole tietenkään samoja perhosia eli uudet sukupolvet jatkavat matkaa. Ohjelmassa mainittiin välimeren pohjoisista maista Espanja ja Italia runsaina esiintymisalueina. Ehkä niitä ei ole Turkissa aikaisemmin ollut. Pohjoisimmat vaeltajat ovat löytyneet napapiiriltä. Laji on vaeltajana superluokkaa. Muita vastaavia perhosia ei tunneta.

Ohdakeperhonen

Kymmenen vuotta lomakotielämää Taurusvuorten juurella, kauniissa, meren ja kukkien tuoksuisessa Alanyassa

Alanya kuvattuna Kalelta 2014. Edessä kahdeksankulmainen  sulttaani Keykubatin
telakan suojaksi 1200-luvulla rakennuttamana punainen torni.

Aamiainen kahdelle parvekkeella. Siitä hyvä päivä alkaa.

Yövymme aikaista lentoa varten lentokentän hotellissa. Herätys 4.30 mahdollistaa silti virkistävän unen. Hieman lisäkustannuksia, mutta pääsemme matkaan levänneenä.
Vajaa neljä tuntia ja Finnairin upouusi 320B kone laskeutuu Gazipasaan runsaan 40 kilometrin päähän Alanyasta. Perillä pankkimme turvamies on vastassa omalla autollaan. On sunnuntai. Hänellä on taksifirma. Ollut jo muutaman vuoden. Olimme mielellämme ensimmäisiä asiakkaita hänen aloittaessaan. Tilaaminen käy helposti messengerillä.
Tyypillinen alanyalainen yrittäjä. Leipään tarvitaan paljon murusia. Olemme ohimennen tavanneet koko perheen. Pysähdymme pienen kaupan eteen. Kohta kädessämme on kylmä vesipullo. Olemme Suomesta lähteneenä matkavaatteissa, joissa nyt hikoillaan. Lokakuu 2019 on puolessa välissä. Lämpöä vielä riittää; 30 astetta ylittyy jo puoliltapäivin.

Saapumisemme ei kuulosta kovin kummoiselta. Tässä tiivistyy kuitenkin paljon. Yritteliäitä, sydämellisiä ihmisiä, joiden vieraaksi on mukava tulla. Tunne alkaa jo lentokentältä. Olemme yli kymmenen vuoden aikana nähneet miten ihmiset vaurastuvat, ainakin täällä, vaikka hyvin vaikeitakin aikoja on ollut. Ystävällisyys on silti säilynyt. Se on ymmärrettävää niiden osalta, joille matkailijat ovat tulon lähde. Mutta. Sama ilmiö näyttäytyy paikoissa, joissa toimeentulo ei liity turismiin. Ollaan vieraanvaraisia. Valmiita jakamaan vähästäkin. Liittykö tämä uskontoon, tapakasvatukseen vai uteliaisuuteen vierasta kohtaan? Olkoon syy mikä hyvänsä, kylmän pohjolan jäyhää eläjää tämä lämmittää.

Turkin hyökättyä nyt Syyrian puolelle osa varmaan ajattelee, että pitäisi jättää tulematta. EU on moneen kertaan listannut ne ongelmat joiden vuoksi Turkki on etääntynyt lännen mielestä ei toivottuun suuntaan, muistan hyvin miten Olli Rehn komissaarina kävi tapaamassa turkkilaista kirjailijaa ja nobelistia Orhan Pamukia puolustaessaan sanomisen vapautta. Silloin haaveet Turkin liittymisestä euroopan yhteisöön olivat molemminpuolin korkealla. Liiran kolikkokin oli ja on edelleen hyvin euron näköinen. Myös me mietimme olisimmeko ostaneet lomakodin Turkista jos tulevat tapahtumat, muun muassa Syyrian sota, olisivat olleet kymmenen vuotta sitten tiedossamme. Jos ja jos...Silloin kaikki ne elämykset mitä olemme Turkissa kokeneet ja nähneet olisivat jääneet meiltä pimentoon ikuisiksi ajoiksi. Emme missään vaiheessa ole kokeneet oleskeluamme täällä turvattomaksi. Autoilessamme äskettäin Gazipasan suunnalla ajoimme ratsiaan. Ilmoitin passin olevan laukussa takaluukussa. Poliisi kysyi kansalaisuutta. Vastauksen kuultuaan toivotti hyvää matkaa. Passia ei tarvittu.

Olemme täällä vieraina. Vieraan ei ole kohteliasta arvostella isäntäväkeään varsinkin kun olemme kohdanneet vain ystävällisiä ja sydämellisiä ihmisiä. Olosuhteet voi ymmärtää vain maan tavat lapsuudesta saakka tunteva ja siinäkin mielessä on kohtuutonta alkaa esiintyä Turkin tuntijana.
Olemme vaimoni kanssa panneet merkille seikan joka omien havaintojen pohjalta tuntuu merkilliseltä. Nimittäin Turkista ei ainakaan Suomen tiedotusvälineissä kerrota mitään niistä positiivisista asioista, joita olemme täällä nähneet. Ei yhtäkään positiivista uutista Turkista.  Paikalliset hallinnon kanssa ristiriitoihin joutuneet vahvistavat edelleen Turkin vastaista sanomaa.

On tietysti totta, että Turkilla on tällä hetkellä vahva johtaja. On myös vahva armeija; Naton toiseksi suurin. Täällä on myös vahva kansallistunne. Sen saimme jälleen kokea kun tasavallan perustamisen päivänä 29 lokakuuta olimme juhlivan kansan keskellä Kas:n pikkukaupungissa. Arvoyhteisöstään ylpeilevältä Euroopalta jälkimmäinen ja edellisetkin puuttuvat.

Alueen  historia on jännittävää luettavaa. Tuntuu aika kiehtovalta nähdä jälkiä antiikin ajoilta ja kauempaakin. Niitä Turkissa on enemmän kuin missään muualla. Täällä voi astella vaikka katua, jota pitkin Aleksanteri Suuri on kulkenut riemusaatossa (Phaselis). Tai lukea Waltarin historiallisia romaaneja osmanien valtakunnasta. Göran Schildtin purjehdukset ( Ikaroksen meri ) antavat hyvän kuvan 1950-luvun ilmeisen suljetun Turkin elämästä rannikolla. Varsinkin kuvaus Alanyasta on hyvin kaukana siitä millaiseksi kaupunki on nyt turismin vaikutuksesta kehittynyt. Sain aikanaan Tosmurin kunnantalolta lahjaksi mustavalkoisen kehystetyn kuvan vuodelta 1951. Siinä Kale-vuorelta itään olevalla rannikolla on vain muutama talo. Nyt se on tiiviisti rakennettu; muunmuassa Oba ja Tosmur, jossa omakin lomakotimme on. Uudisrakentaminen jatkuu yhä kauempana idässä. Tyhjät tontit ympäriltämme ovat aikoja sitten hävinneet. Samalla valitettavasti Muezin varhaisen aamun  rukouskutsun kanssa kilpaileva kukkojen kiekuminen on poissa.

Alanyaan ihastuimme marraskuussa 2008. Erityisesti kaupungin jakava korkea linnoitettu niemi (Kale), rannat ja laaksot sen ympärillä,viehättävät silmää. Yksi kaupungin varhaisista nimistä olikin Kalonoros, kaunis vuori. Suhtaudun kuitenkin varauksellisesti siihen matka-oppaiden hellimään tietoon, että keisari Antonius olisi lahjoittanut paikan kauniille Kleopatralle. Se on länteen Kalen juurelta jatkuvan hienohiekkaisen rannan nimi. Ainakaan  ajanjaksoa tuntevan tutkijan kirjasta en tietoa löytänyt. Sitäpaitsi Antonius ei ollut keisari. Vallan jakoivat Octavianus, Caesarin ottopoika Roomassa ja Aleksandriassa Kleopatran kanssa viihtyvä Antonius. Pariskunnan tarina päättyi dramaattisesti, mutta edellinen oli Augustus nimellä peräti 40 vuotta Rooman keisarina.

Ilmasto Alanyassa on selvästi lämpimintä koko pohjoisella Välimerellä varsinkin syksyllä. Sitä todistaa myös trooppisen hedelmän banaanin kasvatus täällä. Hedelmätarhoja on jokapuolella. Olemme syksyisin autoilleet länsirannikolle, niin nytkin Kasin pieneen kaupunkiin vastapäätä Kreikan saaria. Siellä ilman lämpötila oli lokakuun lopulla aamuseitsemältä 13 vs Alanyan 25.
Tuntui upealta pulahtaa aamun viileydessä lämpimään mereen kukkojen herätellessä unisia kaupunkilaisia.

Ex purjehtijana kiinnitin heti huomioni Alanyan virkistäviin vuorokausituuliin. Yöllä ja aamulla puhaltaa pohjoisesta viileä, kuiva vuorituuli. Iltapäivällä lounaasta kosteampi lämmin merituuli. Tämä pitää kaupungin ilman koko ajan raikkaana, vaikka autoliikenne on lisääntynyt. Pyykit kuivuvat helposti ulkona. Saastuttavaa teollisuutta ei ole. Täällä puutarhaviljely on turismin ohella näkyvin elinkeino. Varsinkin syksyllä voi tulla voimakkaita ukkosrintamia, jolloin parvekkeen on paras olla tyhjänä. Jopa raskas autinkopetimme löytyi kerran puutarhasta alapuoleltamme. Pyörteissä on uskomaton voima.

Ilmaston lisäksi kilometrien pituiset uimarannat ja halpa hintataso houkuttelevat matkailijoita Alanyaan. Liiran kurssi on edullinen Turkin matkailijoille. Kymmenisen vuotta sitten eurolla sai kaksi liiraa; nyt kuusi. Vaikka tuo kuvaa luottamuksen heikentyneen Turkin talouteen ihme kyllä täällä rakentamisen vauhti ei ole hiipunut. Alanyaankin on valmistumassa hulppea ohitustie siltoineen ja tunneleineen. Äskettäin valmistui Istanbuliin uusi lentokenttä, joka oli avautuessaan maailman suurin. Näin uutisen, jonka mukaan maailman 16 megaluokan hankkeesta 12 oli Turkissa. Miten tuo kaikki rahoitetaan? Ainakin Qatar on lainannut.

Turkki on suurimmaksi osaksi vuoristoa. Alanyassa maaseutu on kaupungin yläpuolella. Keväällä villiunikot koristavat teiden varsia. Kale-vuorella kukkii hedelmäpuista ensimmäisenä mantelipuu jo helmikuussa. Myöhemmin keväällä lukuisia kukkivia hedelmäpuita voi löytää vielä viileämmiltä ylätasangoilta. Tulemme tänne huhtikuussa, joten vuorilla pääsemme nauttimaan kevään puhkeamisesta. Kaupungin alueella maalis-huhtikuussa appelsiinipuut antavat ensimmäiset hedelmänsä  kukkien samanaikaisesti seuraavaa satoa varten. Niiden voimakkaan tuoksun tunnistaa kaukaa.

Alempana vuoriston lampareissa ja jokien reunamilla mölysammakot konsertoivat äänekkäästi. Ajamalla ylös ja alas vuoristoteitä voi ihailla paitsi kauniita näkymiä siirtyä
kevään vaiheista toiseen. Maakilpikonna voi tulla vastaan vuoristotiellä. Mehiläistarhurit häärivät aurinkoisilla rinteillä 'avaruuspuvuissaan'.

Oman päivämme aloitan hakemalla lämpimän patongin ja simit-rinkelin läheisestä leipomosta. Kuuman leivän tuoksu tuo veden kielelle. Tunnin aamukävelyn jälkeen pulahdamme uima-altaaseen, vaikka vesi nyt marraskuun lopulla alkaa olla jääkylmää (alle 18). Aamiainen parvekkeella vihanneksineen, turkkilaisine juustoineen ja juuri puristettuine appelsiinimehuineen maistuukin tämän jälkeen erinomaiselta. Täällä oppii nauttimaan yksinkertaisista asioista ja  eläkeläisen kiireettömyydestä. Tunnemme olomme kotoisaksi kun puutarhurimme Abdullah eli Abu ja porttivahtimme Mehmet toivottavat kohteliaasti turkkilaiset huomenet.

Nautimme erityisesti niistä viikoista, jolloin suuret turistimassat ovat poistuneet ja all-included hotellit sulkeneet ovensa. Emme väheksy massaturismia, koska ilman sitä näitä palvelujakaan ei täällä olisi. Toisaalta nyt turisteja alkaa olla liikaa. Kasin hotelli Sonnen omistaja kertoi suoraan olevansa uupunut ja loman tarpeessa. Siellä palvelujen kapasiteetti on ylitetty.

Näin ohjelman istanbulilaisesta ravintolasta, joka elvytti osmanien ruokaperinnettä löytämillään 500 reseptillä. Ruokaan liittyvät perinteet ovat täällä ikiaikaiset. En ole kuullut puhuttavan nälänhädästä kuten Suomessa 1850-luvulla tai Espanjassa Francon aikana. Tosin vuoristokylissä talvi voi olla ankara, mutta säilömällä siihen varustaudutaan kuten Suomessa lapsuudessani maalaistalossa.

Turkkilaiset käyttävät paljon kasviksia ja niitä täällä maan eteläosassa riittää. Kanaa, lammasta, nautaa, kalaa ja kasviksia grillataan usein puuhiilillä. Samoista raaka-aineista syntyy erilaisia patoja. Ruoka on yksinkertaista ja ravitsevaa. Paikallisessa Lokantassa voi syödä muutamalla eurolla. Oikeastaan itse ei välttämättä tarvitse kokata lainkaan. Meillä on viikottain tuoreita vihanneksia ja hedelmiä pursuava tori alapuolellamme pihakadulla, joten pitäähän sitä hyödyntää. Muutenkin teen itse mielelläni jotain. Joskus ystävillekin.
Vuoriston rinteet sopivat viiniköynnösten kasvatukseen. Tämä perinne uskonnollisista ym. syistä taantui, mutta nyt sitäkin elvytetään. Voimme ostaa ihan kelvollista viiniä, vaikka viereisestä kaupasta. Efes oluen tuntevat kaikki. Auringon laskiessa läntiseen horisonttiin voi parvekkeella istuen nauttia vaikka pikarillisen rakia - turkkilaista anisviinaa.

Serefe!

Antiochia ad Cragumin maisemaa 2019 syksyllä.

Antiochian erittäin vaikeakulkulkuiseen maisemaankin taitaa massaturismi levitä.
Ainakin yritteliäs turkkilainen on avannut sinne vaatimattoman kahvilan.

Vuoristotietä matkalla Kas:sta Antalyaan syksyllä 2019.

Kas oli aikoinaan kreikkalainen kaupunki. Olemme vierailleet täällä lokakuun lopulla useita kertoja.

Kas 2019, näkymä hotelli Sonnen aamiaishuoneesta lokakuussa.

Turkkilainen aamiainen, Sonne.

Tasavallan päivän viettoon valmistaudutaan Kas:ssa 2019. Ataturkin kuvia on kaikkialla.

Turkkilainen vuoristokylä - aikamatkalla menneisyyteen

Once upon a time... Näin sadut alkavat, mutta tämä onkin totta. Missä muualla voit ajaa hetkessä viehättävästä lomakaupungista vuoristoon aikamatkalle - kokemaan sitä miten ennen elettiin ja palata taas moderniin kaupunkiin kaikkien mahdollisten palveluiden äärelle.
On perjantai - muslimien tärkein rukouspäivä; päivä jolloin monet menevät moskeijaan rukoilemaan. Me ajoimme kalahalliin. Kohta edessämme on lautasellinen herkullisia friteerattuja pikkukaloja; osalla Mustanmeren hamsia. Minä oletin syöväni ´red mullet´ kaloja, joiden nimi suomeksi on yllättäen keltajuovamullo. Nämä jäivät mieleeni brittikokki Rick Steinin Turkin reissulta. Jokatapauksessa erittäin rapeita, herkullisia pyrstöineen ja päineen kaikkineen.

Nyt kun auto on vuokrattu pitää päästä retkelle. Mihinkäs muualle kuin lähivuoristoon. Myrsky on hiljalleen laantumassa. Eikä lunta ole vielä satanut ainakaan täällä. Olin aamulla lukenut kylästä nimeltä Mahmutseydi, jossa on paikallisten arvostama 1200-luvulla rakennettu moskeija. Alanyan yläpuolella olevat kylät ovat aikanaan olleet tärkeitä seudulla elämisen edellytyksille. Siellä on varmaankin ollut turvallisempaa asua kuin alhaalla rannikolla, jonne merirosvot helposti hyökkäilivät.

Tie kiemurtelee vuoristoa ylös ja muuttuu yllättävästi parempikuntoiseksi mitä ylemmäs ajetaan. Yleensä on päinvastoin. Lopulta laskeudumme hieman alaspäin ohittaen useita tilanpuutteessa nauhamaisesti molemmin puolin tiehen kiinni rakennettuja taloja. Nurkan takaa putkahtaa esille aukio ja moskeija jonka seinässä on rakentamisen ajankohta. Siitä tiedämme olevamme perillä.

Ruuhkaa ei ole. Hiljaisuus ja vanhat puut puhuttelevat. Aukion laidalla istuu muutamia ukkoja. Katselemme uteliaina moskeijaa. Pian ryhmästä erkaantuu nuori mies, joka ryhtyy oppaaksemme. Ihailemme melkein moskeijassa kiinni olevaa yli 700-vuotiasta, hulppeaa tuijaa. Kiipeämme ulkoportaita toiseen kerrokseen odottelemaan rukoushetken päättymistä. Tasanteelta on vaikuttava näkymä Alanyan kaupunkiin saakka.

Kengät pois ja naisille huivi päähän. Olemme parvella, naisten rukouspaikalla. Yli 700-vuotiasta rakennusta on tietenkin uudistettu useita kertoja, mutta lakatulta vaikuttava kaunis puukatto on alkuperäinen. Luen telineessä olevaa posteria, jossa selostetaan islamin syntyä. Erityisesti korostetaan sitä, että koraanin tekstiä ei missään vaiheessa ole piiruakaan muutettu siitä mitä enkeli Gabriel Allahin lähettiläänä on 30 vuoden aikana Muhammadille sanellut. Seinäkirjoituksissa Jeesuskin on mainittu yhtenä profeettana, ei jumalan poikana kuten kristityillä.

Aukiolla puhaltaa kylmä tuuli. Kuivuneet lehdet kahisevat, mutta ovat vielä osittain puissa. Syksy antaa merkkejä itsestään vai pitäisikö sanoa jo talven kurottavan oven takana. Nyt kuuma tee sopisi lämmittämään viluista neljän hengen seuruettamme. Tätä toivettamme noudatetaan.

Jälleen ryhmästä irrottautuu, nyt hieman iäkkäämpi mies. Aukion reunalla on vaatimaton puurakennus. Menemme hänen perässään kutsun ymmärtäneenä kapeita portaita toiseen kerrokseen. Tulemme tupaan, jonka keskellä on puolilämmin puukamiina. Ukko alkaa puuhailla melkein yksikätisenä. Toisessa on vain yksi sormi. Tapaturma on vaatinut veronsa. Teetä valmistetaan pitkän kaavan mukaan. Melkein kuin olisi japanilaisessa teehuoneessa. Yllättävän monimutkaisen puuhailun jälkeen edessämme höyryää tulppaanilasissa kahden sokeripalan kera turkkilainen tee.
Kun kerran pannu on kuumana voi sitä tarjota isommallekin joukolle. Neljä kylän miestä saapuu myös nauttimaan tarjoilusta. Huoneen perällä on puinen penkki, jossa isäntämme kertoo nukkuvansa.

Yksinkertainen elämä tuo mieleen oman lapsuuteni maalaisympäristön. Palaan ajatuksissani hetkeksi vuosikymmenten taakse. Pohdimme yhdessä millaista olisi asua täällä kokeeksi vaikka kuukausi, mutta ei ehkä talvella kuitenkaan. Oppisi varmaan turkin kieltä kun muuta viihdykettä ei olisi tarjolla. Romanttiset haaveet kariutuvat kun palatessamme näen pienen ukon kantavan hyvin kumarassa selässään valtavaa risukasaa. Polttopuita omaan kaminaansa, jotta jotenkin pärjäisi kylmyydessä. Elämä on täällä vuoristossa taatusti ankarampaa kuin kaupungissa ainakin talvella.

Meille tämän piipahdus ystävälliseen turkkilaiseen kylään toi hyvän mielen ja herätti monia ajatuksia siitä mikä elämässä on loppujen lopuksia tärkeää ja tavoiteltavaa.

Kylä näyttää kuuluvan nyt Alanyan kaupunkiin kylteistä päätellen. Luultavasti hyvä tiekin on rakennettu äskettäin kaupungin toimesta. Se tuo myös uteliaita. Nyt olimme ainoat, mutta kesällä täällä saattaa piipahdella enemmänkin matkailijoita. Näin tämäkin vuosisatoja omassa rauhassaan uinunut paikka menettää juuri sen mitä varten sinne on mielekästä kiivetä; nimittäin kadonnutta aikaa etsimään (ala Marcel Proust).

Kurpitsoita

Yli 700-vuotias tuija moskeijan vieressä.

Odottelemme ylätasanteella pääsyä moskeijaan

Kaukana siintelee Alanyan kaupunki. Maantietä matkaa on 40km.

Teetä odotellessa

                       

Vilkas keskustelu on käynnissä

Teehuoneen keskellä näkyy peltinen kamina. Takana yhdistetty vierassohva/isännän sänky.

Bozburun - turkkilaisten guletveneiden kotisatama

Vielä on tyyntä, mutta läntinen taivas enteilee myrskyä.

Marmariksesta länteen kurottaa pitkä niemi, joka haarautuu lopulta kahdeksi; eteläisen tie päättyy Bozburuun ja pohjoisemman haaran Datcaan. Jälkimmäisen kärjessä on Knidos. Siellä on sijainnut 300-luvulla eaa rakennettu Afroditen temppeli. Bozburuun matkaoppaani kirjoittaja ei ole vaivautunut. Siispä sinne. Navigaattorin mukaan ajomatkaa Alanyasta kertyy yli 500km; aika-arvio on yli seitsemän tuntia. Sääennuste hieman arvelutti. Huonolla säällä vuoristossa ajaminen voi tuottaa ikäviä yllätyksiä. Mutta. Olihan syntymäpäivää päästävä pakoon jonnekin syrjäiseen, toivottavasti kauniiseen rantapaikkaan.

Sunnuntaina oli Alanyassa vielä ukkossateita, mutta maanantain pilvipouta on jo erinomainen matkatoveri. Antalyan ohittaminen sujuu mukavasti pitkin uutta ohitustietä. Erkanemme rantatieltä vuoristoon kohti Korkutelia. Jatkamme erinomaisessa kunnossa olevaa kaksikaistaista ylös ja alas kiemurtelevaa tietä kohti rannikkoa. Ylätasankojen avarat, syksyn ruskeat, vuorten kehystämät peltomaisemat ja pylväshaapojen ruska, ovat huikaisevan kauniita. Liikennettä on vähän. Ajaminen ei väsytä. Vähitellen oppii ottamaan riittävästi vauhtia pitkiin nousuihin. Vuokratun fiatin moottorin tehot eivät muuten riitä sujuvaan etenemiseen. Tulemme lähelle merta Göcekin purjehduskeskuksessa, jossa vierailimme viisi vuotta sitten. Siellä on peräti kuusi satamaa piilossa katseilta. Vain mastojen huiput pilkottavat tielle. Pääreitiltä poiketaan Marmarikseen laskeutuvaa edelleen hyväkuntoista tietä. Se ohitetaan sujuvasti. Bozburuun ajettaessa tie muuttuu kapeaksi. Ohitamme useita kauniita lahtia venenäkymineen. Matkaväsymys alkaa painaa. Vihdoin olemme pienessä kylässä, josta emme entuudestaan tiedä mitään.

Booking. com:sta varaamamme Melissa hotelli löytyy helposti. Kapea katu myötäilee rantaa. Talot ovat aivan vuoren jyrkänteeseen liimattuja. Toisella puolella meri on melkein kosketusetäisyydellä. Omistajan poika näkyy odottavan. Olemme ainoat vieraat täällä ja ehkä koko kylässä. Sesonki on loppunut kertarysäyksellä pari päivää aikaisemmin. Saamme parhaan huoneen. Edessä muutaman metrin päässä parvekkeeltamme keinuu kaunis, pitkälinjainen Melissa hotellin gulet. Myöhemmin saimme tietää veneessä olevan kuusi kahden hengen hyttiä. Perheen pää toimii kipparina. Miehistö on nyt lomautettuna. Äiti ja hieman englantia puhuva poika hoitavat kymmenen huoneen hotellia.

Kylä onkin mainio satamapaikka. Ranta on täynnä guletteja. Suurimpiin mahtuu 16 henkeä ja viisi miehistön jäsentä. Tämä pieni kylä osoittautuu paikaksi johon veneturisteja tuodaan Dalamanin lentokentältä viikon parin purjehduksille. Viikon risteilyn hinta on noin 1000 euroa henkeä kohti jos ryhmä täyttää koko veneen. Lentokentältä on matkaa pari tuntia. Majoittuminen tapahtuu suoraan veneeseen. Hotelleja kylässä on vähän.
Puuveneinä hyvin hoidetut guletit ovat kauniita. Joillakin voi sopivassa tuulessa hieman purjehtia. Leveinä ja raskaina ne liikkuvat pääosin moottorilla. Nähtyäni veneiden määrän oletan ankkuripaikoissa olevan kesällä ahdasta. Lisäksi olen kuullut purjehtijoiden valittavan guletkippareiden vievän parhaat paikat. Turkin rannikko tällä alueella kiinnostaa myös suomalaisia purjehtijoita. Guletveneitä myös rakennetaan Bozburussa. Suurimmat ovat 18 metrisiä.

Pitkän ajomatkan jälkeen saamme nauttia yhdessä kylän muutamasta ravintolasta parhaasta kalamarisateriasta mitä koskaan olemme saaneet. Tuoreena ja nyt hyvin valmistettuna ne ovat erinomaisen maukkaita. Kalamaris tai Kalmari on mustekala (squid), jolla on 10 lonkeroa. Kahdeksan on lyhyitä, kaksi pitkää, joilla otus saalistaa. Tämä herkku tarjotaan yleensä paneroituina renkaina, joita näkee pakastealtaissa meidänkin lähikaupassa Alanyassa.
Kalkanissa olemme saaneet myös erinomaista täytettyä kalamarista. Pussimaiseen vartaloon mahtuu mukavasti herkullisia aineksia maun mukaan. Perhehotellimme poika kertoi saaneensa äskettäin jopa parikiloisen laiturin edestä. Niitä on täällä runsaasti. Minäkin näin pari. Ne olivat noin kymmensenttisiä eli sen kokoisia, joita kalatoreilla näkee. Niitä on helppo pyydystää yöllä valon avulla.

Seuraavana aamuna pulahdamme virkistävään mereen. Laiturilta on helppo pääsy syvään veteen. Vesi on aavistuksen viileämpää kuin Alanyassa, mutta hyvin kirkasta. Lahti on hyvin suojainen, eikä aallokko nosta pohjan lietettä vettä samentamaan. Emme näe missään aamiaishuonetta. Ei tarvita. Puoliyhdeksän maissa ilmestyy laiturille liinalla peitetty pieni pöytä ja kaksi tuolia. Kohta edessämme on herkullinen kattaus turkkilaisia herkkuja, lämmintä leipää ja juuri puristettua appelsiinimehua. Aurinko nousee parahiksi jyrkkien vuoren seinämien takaa. On täysin tyyntä. Vieressä vesi liplattaa hiljaa veneen kylkeen. Voisiko päivä tämän paremmin alkaa. Onni ei tule elämässä kaatosateena vaan pieninä kultahippuina. Ne kannattaa kerätä visusti talteen. Nyt oli niiden aika.

Alkaa näyttää siltä, että toivottua meriretkeä ei järjesty. Satama on kertakaikkiaan hiljentynyt. Saamme hotellista vinkin. Läheltä löytyy pieni gulet, jonka vahti, soitettuaan omistajalle, lupaa pienen tinkimisen jälkeen kohtuuhintaan päiväristeilyn lounaineen. Valinta on onnistunut. Kättelemme hetken odottelun jälkeen kipparin öljyn mustaamia käsiä hieman kauhistellen. Oikeastaan koko mies oli hieman mustan öljyn peitossa. Hänen puosunsa tai oikeastaan partneri osoittautuu jonkun hotellin ammattikokiksi. Siitä saamme myöhemmin vakuuttavan näytteen. Lounas ei ollut mitään pikaruokaa vaan sitä valmisteltiin toista tuntia. Ymmärsin miehillä olevan useita isompia guletteja, joita seilaa laajalla alueella tätä rannikkoa kesällä. Kiusana on kannattavuuden heikentyminen öljyn sekä tarvittavien materiaalien hinnan noustua kohtuuttomasti. Kesällä asiakkaina on eniten turkkilaisia. Pohjoismaalaiset loistavat poissaolollaan. Meiltä kysytään syytä. Oikeastaan mitään syytä ei ole, mutta tiedotusvälineet ovat tehneet tehtävänsä.

Ajamme kauniiseen lahteen jonka vesi on voimakkaan sinertävänvihreää. Ilmeisesti kallioseinämissä on paljon kalkkia. Snorkkelit päähän ja veteen. Huomaamme pikaveneen suuntaavan tänne ja poistuvan saman tien. Emme kiinnitä siihen sen enempää huomiota. Kauempana on ankkurissa yksi katamaraani. Muuten on hiljaista. Voin vain kuvitella millainen tungos täällä olisi kesä-heinäkuussa.

Kuivattelemme hetken etukannella. Kohta kuuluu kutsu teelle. Pöytään ilmestyy pieni kakku kynttilöineen. Nauhuri päälle ja miehistö laulaa. Ei muuta kuin puhaltamaan kynttilöitä. Normaalioloissa olisin vaivaantunut, mutta yllätys on täydellinen. Irma on jossain vaiheessa matkan aikana paljastanut salaisuuden. Kakku tuotiin pikaveneellä satamasta. Näin Turkissa huolehditaan vieraista.

Taivas menee pilveen ja alkaa hieman sataa. Veteen ei enää huvita mennä. Lounaalla pääruokana on grillattua kalaa (cipuraa); lisäksi pastaa pitkän kaavan mukaan keitetyn kastikkeen kera ja itse tehtyä maukasta perunasalaattia ja tietenkin teetä.

Iltapäivällä kierretään vielä vuonomaisia kauniita lahtia. Ihmettelemme uskomattoman jyrkillä kallioilla kiipeileviä vuohia. Nämä vuorten kätkemät lahdet ja niiden veden väri on kauneinta merimaisemaa mitä täällä olemme nähneet. Kallioseinämät ovat karuja, piikkisten kellertävien pensaiden värittämiä. Olen joskus läheltä katsonut ja ihmetellyt miten vuohet pystyvät näiden lehtiä syömään.
Lentokalat tekevät keulan edessä jopa parikymmenmetrisiä liitoja.

Satamaan saapuessa huomaamme Melissan guletin olevan liikkeessä kohti lahden pohjukkaa. Sitä ollaan viemässä turvaan myrskyltä. Muut veneet ovat sivummalla ja ehkä enemmän suojassa. Näyttää siltä, että ennustettu myrsky on tosiaan tulossa. Olisi aika tylsää odotella sen laantumista täällä vailla mitään mielenkiintoista tekemistä. Päätämme lähteä aamulla Fethiyeen. Asuimme viisi vuotta sitten tyylikkäässä Alesta Yacht - hotellissa. Bookingin mukaan se on täynnä. Soitin hotelliin ja huone merinäköalalla järjestyi pariksi yöksi. Sääennusteen mukaan myrsky olisi sen jälkeen ohi Alanyassakin. Paluumatka lyhenisi pari tuntia.

Seuraavana aamuna ajoimme melkoisessa kaatosateessa ja tuulessa pari tuntia. Alestaan saavuttaessa oli onneksi lyhyt tauko. Pääsimme kuivana sisään. Alestan ravintola on ylhäällä viidennessä kerroksessa. Illalla katselimme sieltä turvallisin mielin lasiseinään ja katolle ropisevaa sadetta sekä jatkuvaa salamointia vuorten päällä. Aamiaisella yllätti iso joukko äänekkäitä kiinalaisia. Helmikuisen Japanin matkan aikana opin erottamaan heidät hillityistä japanilaisista. Seuraavana aamuna tämä iso ryhmä oli poistunut ja tilalla oli pienempi joukko kiinalaisia. Viisi vuotta sitten olimme täälläkin marraskuun alussa lähes ainoat vieraat.

Fethiyen lahti on valtava. Rantaa kiertää kilometrikaupalla kävelykatu. Sateen jälkeen puhalsi voimakas tuuli. Hotellimme edessä on isoja guletteja, mutta täällä kävelyreitin varrella, vähemmän suojaisessa paikassa lukuisia pieniä keikkuvia kalastajien ja vapaa-ajan veneitä. Toisessa suunnassa, lahden pohjukassa, Eke-marinassa on satoja metrejä laitureita täynnä purjeveneitä. Tiedän Pekka Koskenkylän viettäneen Fethiyen lahdella yhden talven ankkurissa. Pekka perusti aikoinaan Nautorin, joka rakentaa maineikkaita Swan purjeveneitä. Hän siirtyi sitten Thaimaan vesille samoihin hommiin. Käsityö oli siellä halvempaa. Lopuksi mies rakennutti itselleen ison moottorijahdin. Laittoi Hesariin vaimonhakuilmoituksen.TV:stä tuttu Pirkkovaimo vastasi ja on kirjoittanut heidän yhteisistä purjehduksistaan useita kirjoja.

Olemme syksyisin ajelleet useana vuonna autolla Alanyasta tänne Turkin länsirannikolle - purjehtijoiden paratiisiin, mutta tyytyneet päiväristeilyihin. Omat purjehdusvuodet ovat takanapäin. Ilmasto ja näkymät ovat lännessä erilaiset. Syksy sumuisine aamuineen tulee aikaisemmin. Alanyan avara, lämmin laakso tervehtii meitä kotiin tulijoita loppuviikosta. Myrsky on taas kerran ohi.  Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Näkymä Melissan parvekkeelta

Pieni perhehotelli Melissa Bozburun tunnin ajomatkan päässä Marmariksesta länteen

Aamiainen laiturilla. Takana Melissan kaunis gulet.

Tämän kippari suostui viemään meidät päiväretkelle.

Pieni Bozburun kylä on jäämässä taakse. Puosu vetää uistinta perässä.

Tuonne mennään snorklaamaan.

Synttärikakku jälkitoimituksena

Veden erikoinen väri

Näkymä Alesta Yacht hotellimme parvekkeelta Fethiyen lahdelle

Näkymä Alestan aamiaishuoneesta. Vasemmalle jää valtava purjeveneiden armada.

Veneitä riittää. Näkymä purjevenelaiturien suuntaan.

Lounaalla Alestan ravintolassa

Tyylikäs hotellimme. Kuva on viiden vuoden takaa. Täällä vaalitaan ekologisuutta.
Palvelu ja siisteys on huippua.