Kymmenen vuotta lomakotielämää Taurusvuorten juurella, kauniissa, meren ja kukkien tuoksuisessa Alanyassa

Alanya kuvattuna Kalelta 2014. Edessä kahdeksankulmainen  sulttaani Keykubatin
telakan suojaksi 1200-luvulla rakennuttamana punainen torni.

Aamiainen kahdelle parvekkeella. Siitä hyvä päivä alkaa.

Yövymme aikaista lentoa varten lentokentän hotellissa. Herätys 4.30 mahdollistaa silti virkistävän unen. Hieman lisäkustannuksia, mutta pääsemme matkaan levänneenä.
Vajaa neljä tuntia ja Finnairin upouusi 320B kone laskeutuu Gazipasaan runsaan 40 kilometrin päähän Alanyasta. Perillä pankkimme turvamies on vastassa omalla autollaan. On sunnuntai. Hänellä on taksifirma. Ollut jo muutaman vuoden. Olimme mielellämme ensimmäisiä asiakkaita hänen aloittaessaan. Tilaaminen käy helposti messengerillä.
Tyypillinen alanyalainen yrittäjä. Leipään tarvitaan paljon murusia. Olemme ohimennen tavanneet koko perheen. Pysähdymme pienen kaupan eteen. Kohta kädessämme on kylmä vesipullo. Olemme Suomesta lähteneenä matkavaatteissa, joissa nyt hikoillaan. Lokakuu 2019 on puolessa välissä. Lämpöä vielä riittää; 30 astetta ylittyy jo puoliltapäivin.

Saapumisemme ei kuulosta kovin kummoiselta. Tässä tiivistyy kuitenkin paljon. Yritteliäitä, sydämellisiä ihmisiä, joiden vieraaksi on mukava tulla. Tunne alkaa jo lentokentältä. Olemme yli kymmenen vuoden aikana nähneet miten ihmiset vaurastuvat, ainakin täällä, vaikka hyvin vaikeitakin aikoja on ollut. Ystävällisyys on silti säilynyt. Se on ymmärrettävää niiden osalta, joille matkailijat ovat tulon lähde. Mutta. Sama ilmiö näyttäytyy paikoissa, joissa toimeentulo ei liity turismiin. Ollaan vieraanvaraisia. Valmiita jakamaan vähästäkin. Liittykö tämä uskontoon, tapakasvatukseen vai uteliaisuuteen vierasta kohtaan? Olkoon syy mikä hyvänsä, kylmän pohjolan jäyhää eläjää tämä lämmittää.

Turkin hyökättyä nyt Syyrian puolelle osa varmaan ajattelee, että pitäisi jättää tulematta. EU on moneen kertaan listannut ne ongelmat joiden vuoksi Turkki on etääntynyt lännen mielestä ei toivottuun suuntaan, muistan hyvin miten Olli Rehn komissaarina kävi tapaamassa turkkilaista kirjailijaa ja nobelistia Orhan Pamukia puolustaessaan sanomisen vapautta. Silloin haaveet Turkin liittymisestä euroopan yhteisöön olivat molemminpuolin korkealla. Liiran kolikkokin oli ja on edelleen hyvin euron näköinen. Myös me mietimme olisimmeko ostaneet lomakodin Turkista jos tulevat tapahtumat, muun muassa Syyrian sota, olisivat olleet kymmenen vuotta sitten tiedossamme. Jos ja jos...Silloin kaikki ne elämykset mitä olemme Turkissa kokeneet ja nähneet olisivat jääneet meiltä pimentoon ikuisiksi ajoiksi. Emme missään vaiheessa ole kokeneet oleskeluamme täällä turvattomaksi. Autoilessamme äskettäin Gazipasan suunnalla ajoimme ratsiaan. Ilmoitin passin olevan laukussa takaluukussa. Poliisi kysyi kansalaisuutta. Vastauksen kuultuaan toivotti hyvää matkaa. Passia ei tarvittu.

Olemme täällä vieraina. Vieraan ei ole kohteliasta arvostella isäntäväkeään varsinkin kun olemme kohdanneet vain ystävällisiä ja sydämellisiä ihmisiä. Olosuhteet voi ymmärtää vain maan tavat lapsuudesta saakka tunteva ja siinäkin mielessä on kohtuutonta alkaa esiintyä Turkin tuntijana.
Olemme vaimoni kanssa panneet merkille seikan joka omien havaintojen pohjalta tuntuu merkilliseltä. Nimittäin Turkista ei ainakaan Suomen tiedotusvälineissä kerrota mitään niistä positiivisista asioista, joita olemme täällä nähneet. Ei yhtäkään positiivista uutista Turkista.  Paikalliset hallinnon kanssa ristiriitoihin joutuneet vahvistavat edelleen Turkin vastaista sanomaa.

On tietysti totta, että Turkilla on tällä hetkellä vahva johtaja. On myös vahva armeija; Naton toiseksi suurin. Täällä on myös vahva kansallistunne. Sen saimme jälleen kokea kun tasavallan perustamisen päivänä 29 lokakuuta olimme juhlivan kansan keskellä Kas:n pikkukaupungissa. Arvoyhteisöstään ylpeilevältä Euroopalta jälkimmäinen ja edellisetkin puuttuvat.

Alueen  historia on jännittävää luettavaa. Tuntuu aika kiehtovalta nähdä jälkiä antiikin ajoilta ja kauempaakin. Niitä Turkissa on enemmän kuin missään muualla. Täällä voi astella vaikka katua, jota pitkin Aleksanteri Suuri on kulkenut riemusaatossa (Phaselis). Tai lukea Waltarin historiallisia romaaneja osmanien valtakunnasta. Göran Schildtin purjehdukset ( Ikaroksen meri ) antavat hyvän kuvan 1950-luvun ilmeisen suljetun Turkin elämästä rannikolla. Varsinkin kuvaus Alanyasta on hyvin kaukana siitä millaiseksi kaupunki on nyt turismin vaikutuksesta kehittynyt. Sain aikanaan Tosmurin kunnantalolta lahjaksi mustavalkoisen kehystetyn kuvan vuodelta 1951. Siinä Kale-vuorelta itään olevalla rannikolla on vain muutama talo. Nyt se on tiiviisti rakennettu; muunmuassa Oba ja Tosmur, jossa omakin lomakotimme on. Uudisrakentaminen jatkuu yhä kauempana idässä. Tyhjät tontit ympäriltämme ovat aikoja sitten hävinneet. Samalla valitettavasti Muezin varhaisen aamun  rukouskutsun kanssa kilpaileva kukkojen kiekuminen on poissa.

Alanyaan ihastuimme marraskuussa 2008. Erityisesti kaupungin jakava korkea linnoitettu niemi (Kale), rannat ja laaksot sen ympärillä,viehättävät silmää. Yksi kaupungin varhaisista nimistä olikin Kalonoros, kaunis vuori. Suhtaudun kuitenkin varauksellisesti siihen matka-oppaiden hellimään tietoon, että keisari Antonius olisi lahjoittanut paikan kauniille Kleopatralle. Se on länteen Kalen juurelta jatkuvan hienohiekkaisen rannan nimi. Ainakaan  ajanjaksoa tuntevan tutkijan kirjasta en tietoa löytänyt. Sitäpaitsi Antonius ei ollut keisari. Vallan jakoivat Octavianus, Caesarin ottopoika Roomassa ja Aleksandriassa Kleopatran kanssa viihtyvä Antonius. Pariskunnan tarina päättyi dramaattisesti, mutta edellinen oli Augustus nimellä peräti 40 vuotta Rooman keisarina.

Ilmasto Alanyassa on selvästi lämpimintä koko pohjoisella Välimerellä varsinkin syksyllä. Sitä todistaa myös trooppisen hedelmän banaanin kasvatus täällä. Hedelmätarhoja on jokapuolella. Olemme syksyisin autoilleet länsirannikolle, niin nytkin Kasin pieneen kaupunkiin vastapäätä Kreikan saaria. Siellä ilman lämpötila oli lokakuun lopulla aamuseitsemältä 13 vs Alanyan 25.
Tuntui upealta pulahtaa aamun viileydessä lämpimään mereen kukkojen herätellessä unisia kaupunkilaisia.

Ex purjehtijana kiinnitin heti huomioni Alanyan virkistäviin vuorokausituuliin. Yöllä ja aamulla puhaltaa pohjoisesta viileä, kuiva vuorituuli. Iltapäivällä lounaasta kosteampi lämmin merituuli. Tämä pitää kaupungin ilman koko ajan raikkaana, vaikka autoliikenne on lisääntynyt. Pyykit kuivuvat helposti ulkona. Saastuttavaa teollisuutta ei ole. Täällä puutarhaviljely on turismin ohella näkyvin elinkeino. Varsinkin syksyllä voi tulla voimakkaita ukkosrintamia, jolloin parvekkeen on paras olla tyhjänä. Jopa raskas autinkopetimme löytyi kerran puutarhasta alapuoleltamme. Pyörteissä on uskomaton voima.

Ilmaston lisäksi kilometrien pituiset uimarannat ja halpa hintataso houkuttelevat matkailijoita Alanyaan. Liiran kurssi on edullinen Turkin matkailijoille. Kymmenisen vuotta sitten eurolla sai kaksi liiraa; nyt kuusi. Vaikka tuo kuvaa luottamuksen heikentyneen Turkin talouteen ihme kyllä täällä rakentamisen vauhti ei ole hiipunut. Alanyaankin on valmistumassa hulppea ohitustie siltoineen ja tunneleineen. Äskettäin valmistui Istanbuliin uusi lentokenttä, joka oli avautuessaan maailman suurin. Näin uutisen, jonka mukaan maailman 16 megaluokan hankkeesta 12 oli Turkissa. Miten tuo kaikki rahoitetaan? Ainakin Qatar on lainannut.

Turkki on suurimmaksi osaksi vuoristoa. Alanyassa maaseutu on kaupungin yläpuolella. Keväällä villiunikot koristavat teiden varsia. Kale-vuorella kukkii hedelmäpuista ensimmäisenä mantelipuu jo helmikuussa. Myöhemmin keväällä lukuisia kukkivia hedelmäpuita voi löytää vielä viileämmiltä ylätasangoilta. Tulemme tänne huhtikuussa, joten vuorilla pääsemme nauttimaan kevään puhkeamisesta. Kaupungin alueella maalis-huhtikuussa appelsiinipuut antavat ensimmäiset hedelmänsä  kukkien samanaikaisesti seuraavaa satoa varten. Niiden voimakkaan tuoksun tunnistaa kaukaa.

Alempana vuoriston lampareissa ja jokien reunamilla mölysammakot konsertoivat äänekkäästi. Ajamalla ylös ja alas vuoristoteitä voi ihailla paitsi kauniita näkymiä siirtyä
kevään vaiheista toiseen. Maakilpikonna voi tulla vastaan vuoristotiellä. Mehiläistarhurit häärivät aurinkoisilla rinteillä 'avaruuspuvuissaan'.

Oman päivämme aloitan hakemalla lämpimän patongin ja simit-rinkelin läheisestä leipomosta. Kuuman leivän tuoksu tuo veden kielelle. Tunnin aamukävelyn jälkeen pulahdamme uima-altaaseen, vaikka vesi nyt marraskuun lopulla alkaa olla jääkylmää (alle 18). Aamiainen parvekkeella vihanneksineen, turkkilaisine juustoineen ja juuri puristettuine appelsiinimehuineen maistuukin tämän jälkeen erinomaiselta. Täällä oppii nauttimaan yksinkertaisista asioista ja  eläkeläisen kiireettömyydestä. Tunnemme olomme kotoisaksi kun puutarhurimme Abdullah eli Abu ja porttivahtimme Mehmet toivottavat kohteliaasti turkkilaiset huomenet.

Nautimme erityisesti niistä viikoista, jolloin suuret turistimassat ovat poistuneet ja all-included hotellit sulkeneet ovensa. Emme väheksy massaturismia, koska ilman sitä näitä palvelujakaan ei täällä olisi. Toisaalta nyt turisteja alkaa olla liikaa. Kasin hotelli Sonnen omistaja kertoi suoraan olevansa uupunut ja loman tarpeessa. Siellä palvelujen kapasiteetti on ylitetty.

Näin ohjelman istanbulilaisesta ravintolasta, joka elvytti osmanien ruokaperinnettä löytämillään 500 reseptillä. Ruokaan liittyvät perinteet ovat täällä ikiaikaiset. En ole kuullut puhuttavan nälänhädästä kuten Suomessa 1850-luvulla tai Espanjassa Francon aikana. Tosin vuoristokylissä talvi voi olla ankara, mutta säilömällä siihen varustaudutaan kuten Suomessa lapsuudessani maalaistalossa.

Turkkilaiset käyttävät paljon kasviksia ja niitä täällä maan eteläosassa riittää. Kanaa, lammasta, nautaa, kalaa ja kasviksia grillataan usein puuhiilillä. Samoista raaka-aineista syntyy erilaisia patoja. Ruoka on yksinkertaista ja ravitsevaa. Paikallisessa Lokantassa voi syödä muutamalla eurolla. Oikeastaan itse ei välttämättä tarvitse kokata lainkaan. Meillä on viikottain tuoreita vihanneksia ja hedelmiä pursuava tori alapuolellamme pihakadulla, joten pitäähän sitä hyödyntää. Muutenkin teen itse mielelläni jotain. Joskus ystävillekin.
Vuoriston rinteet sopivat viiniköynnösten kasvatukseen. Tämä perinne uskonnollisista ym. syistä taantui, mutta nyt sitäkin elvytetään. Voimme ostaa ihan kelvollista viiniä, vaikka viereisestä kaupasta. Efes oluen tuntevat kaikki. Auringon laskiessa läntiseen horisonttiin voi parvekkeella istuen nauttia vaikka pikarillisen rakia - turkkilaista anisviinaa.

Serefe!

Antiochia ad Cragumin maisemaa 2019 syksyllä.

Antiochian erittäin vaikeakulkulkuiseen maisemaankin taitaa massaturismi levitä.
Ainakin yritteliäs turkkilainen on avannut sinne vaatimattoman kahvilan.

Vuoristotietä matkalla Kas:sta Antalyaan syksyllä 2019.

Kas oli aikoinaan kreikkalainen kaupunki. Olemme vierailleet täällä lokakuun lopulla useita kertoja.

Kas 2019, näkymä hotelli Sonnen aamiaishuoneesta lokakuussa.

Turkkilainen aamiainen, Sonne.

Tasavallan päivän viettoon valmistaudutaan Kas:ssa 2019. Ataturkin kuvia on kaikkialla.