Muutamien fb-ystävien suosituksesta katsoin tämän sarjan parin jakson erissä. Tuttavani olivat ilmeisesti istuneet kerralla täydet kahdeksan jaksoa kerronnasta ja näyttelijöiden taidosta lumoutuneena. Tänään Hesarissa myös Leena Virtanen hehkutti tätä turkkilaista sarjaa innostuneena.
Ei huono, mutta en ole yhtä vaikuttunut. Johtuuko se siitä, että olen yli kymmenen vuoden aikana tullut hyvin tietoiseksi turkkilaisten jakautumisesta koulutettuun, osin maallistuneeseen sivistyneistöön ja toisaalta enemmän islamin sääntöjen mukaan elävään köyhempään kansanosaan. Juonessa ei tästä näkökulmasta ollut mitään kovin yllättävää. Ei myöskään siinä, että osa jälkimmäisistä elää miehen määräysvallan alla. Edelliset taas eivät löydä kelvollista miestä ainakaan tässä sarjassa.
Päähenkilö, huivipäinen Meryem, pyörtyilee, mutta mitään fyysistä sairautta ei syyksi löydetä. Hänen Amerikassa koulutettu psykiatrinsa ei pysty millään samaistumaan Meryemin tunnemaailmaan ja käy itse toisen länsimaiset arvot omaksuneen psykiatrin vastaanotolla ahdistuneena valittamassa tätä asiaintilaa, kunnes tämä väsyy kuuntelemaan ja lopettaa istunnot. Tällä toisella myös ei huivipäisellä psykiatrilla on hyvin uskovainen, huivipäinen, vähemmän koulutettu sisko, joka arvostelee sisarensa elämäntapoja ja käy suorastaan käsiksi häneen, eikä tähän ongelmaan mitään ratkaisua sarjan aikana löydy. Kumpikin istuu omassa poterossaan.
Meryem elää veljensä perheessä tämän välillä hyvin rumasti komenneltavana, vaikka käytännössä tekee kaikki kotityöt, laittaa lapset kouluun jne.Veljellä ja hänen masentuneella vamollaan on omia ongelmia, jotka paljastetaan lopussa. Meryem hakee muslimiopettajalta apua ja myös lupaa käydä psykiatrilla. Meryem on teflonpintainen omassa kuplassaan elävä osa-aikainen siivooja. Näyttää siltä, että mikään ympärillä tapahtuva ei häneen vaikuta. Lopussa pyörtyileminen, joka välillä helpotti, alkaakin uudestaan.
Opettajalla on myös huivipäinen tytär, joka välillä tanssii yksinään salaa ilmeisenä protestina uskontonsa sääntöjä vastaan. Hän opiskelee lakia Konyassa. Kotoa lähtiessä ei huivia enää päässä ole. En nyt enempää paljasta sarjan juonta. Täytyy kuitenkin myöntää, että länsimaiseen elämäntapaan tottuneen ja islamin sääntöjen mukaan elävän välinen vaikeus ymmärtää ja hyväksyä toisen elämäntavat tuodaan taitavasti joskin turhan viipyilevästi esille, vaikka tietynlainen hitaus lienee harkittua. Katsoin edeltävästi toisen Netflix tuotantoa olevan sarjan: Musta kuningatar, joka kertoo orpotytöstä, josta tulee shakin maailmanmestari. Tämä imaisi heti mukaansa ollen jännittävä loppuun saakka. Se on nyt katsotuin Netflixtuotanto.
Turkissa lienee käynnissä jatkuva murros kahden kulttuurin välillä: länsimainen vapaus vs islamin sääntöjen mukainen elämä, jota nykyinen hallinto näyttää tukevan ilmeisen huonoin tuloksin. Länsimaisen, kristillisen elämäntavan ja islamin välistä hankausta on ollut ristiretkien ajoista saakka.
Sarja on Netflixin alkuperäistuotantoa. Kaikki tekijät näyttävät olevan turkkilaisia. Aihe on Turkissa ilmeisen uskalias käsitellessään rehellisesti todellisuutta; olemassa olevaa arvojen ristiriitaa. Vastakkain ovat konservatiivit vs nuoret muutosta haluavat liberaalit; taustalla valtion tavoitteet (poliittinen islam) ja imaamien opetukset. Jakolinjat voivat olla perheen sisällä. Ainakin tässä sarjassa. Konservatiivien ja liberaalien toivoisi kulkevan samaan suuntaan; konservatiivit vain hiukan hitaammin perässä kulkien ja puolustaen niitä arvoja ja perinteitä jotka ovat yhteisiä.
En tiedä onko Netflix Turkissa nähtävissä. Jos on, millainen on tämän sarjan palaute?
Kommentteja on paljon, mutta ovat FB-sivulla. Menin Minnan laittaman linkin kautta lukemaan turkkilaisen arvion. Huomaan etten ollut täysin väärässä kun arvioin aiheen olevan kipeä ja tärkeä turkkilaisessa keskustelussa ja että keskustelua ylipäänsä käydään johtaa joskus johonkin parempaa, avoimempaan yhteiskuntaan.
VastaaPoista