keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Idän pikajunan arvoitus - missä Agatha Christie kirjoitti tämän kuuluisan kirjansa?

Varmaan jo arvasit tämänkin liittyvän Turkkiin. Huhun mukaan Agatha Christie kirjoitti kiehtovan romaaninsa Istanbulissa Pera Palace hotellissa, huoneessa numero 411. Orient Express, Idän pikajuna, oli monikansallisen Compagnie Internationale des Wagons-Lits.- yrityksen operoima. Matkoja oli useita; kuuluisin Pariisista Istanbuliin (Konstantinopol). Orient Express kulki väliä suorana 1889-1977 maailmansotia lukuunottamatta. Luksusjunalla matka taittui kolmessa päivässä päätyen Sirkecin juna-asemalle Istanbuliin. Junaa käyttivät tietysti rikkaat ja vaikutusvaltaiset. Siteeraamani kuuluisa kirjailijamme Mika Waltari matkusti Istanbuliin myös ensimmäisen kerran 1929 nimenomaan tällä junalla. Tietenkin James Bond on tässäkin junassa ollut rosvojen kimpussa.

Varakkaita matkustajia varten tarvittiin tietysti päätepisteeseen tasokas hotelli. Pera Palace rakennettiin nimenomaan heitä varten. Hotellin mukaan hienostorouvat kuljetettiin usean kilometrin matka rautatieasemalta kantotuolilla, jollainen hotellista löytyy edelleen. Tyylikkään ympäristön lisäksi sinne rakennettiin Istanbulin ensimmäinen sähkökäyttöinen hissi. Hotellin vieraslistalla ovat muunmuassa Greta Garbo, Alfred Hitchcock, Jackie Onassis ja naisvakooja Mata Hari. Nuori toimittaja Ernest Hemingway asui siellä myös 1920-luvulla. Istanbul on ollut usean Bond-filmin näyttämönä, mutta Pera Palaceen häntä ei ole vielä päästetty paikkoja hajottamaan.

Pera palacen julkisivu on melko tavanomainen

Agatha Christielle omistettu huone #411

Keväällä 2013 päätimme liittyä joukkoon. Hotelli on äskettäin entisöity yhdistäen eurooppalaisiin tyyleihin idän vaikutteita. Kuvasarjasta saanee käsityksen tämän päivän Pera Palacesta. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ollen sopivasti pois tieltä, mutta aina paikalla kun näytit epäröivän jotain. Saavuttuamme hotelliin seremoniaan kuului huonekerrokseen nousu vanhalla, alkuperäisellä hissillä. Muuten sitä ei saanut käyttää.

Kirjassaan Bospor Express (2013) Antti Tuuri kertoi tilanneensa aina taxin tämän hotellin eteen, vaikka asui toisessa, vaatimattomammassa lähellä olevassa hotellissa. Hänen oli käytännössä piipahdettava hotellin kahvilassa portieerin avatessa koteliaasti oven. Kahvilan hintatasoa kutsuttuna puhujana kongressissa ollut kirjailija päivitteli. Kyllä mekin mielellämme ruokailimme Peran viehättävissä ja edullisemmissa katuravintoloissa.

Orient Expressin lopetetettua liikennöintinsä kalusto myytiin eri tahoille. Vuonna 1982 toinen yhtiö aloitti liikennöinnin alkuperäisillä restauroiduilla junanvaunuilla. Olen nähnyt TV-ohjelman, jossa Herculet Poirot hahmon loistavasti näytellyt David Suchet tekee tuon matkan Pullman-vaunussa istuen muistelemassa elokuvaa, joka filmattiin Agatha Christien romaanin pohjalta. Frakkiin pukeutunut junapalvelija tarjoili shampanjaa. Kauniit kritallilasit ja tyylikäs kattaus kuuluivat asiaan.

Sirkecin juna-asema on edelleen olemassa valmiina ottamaan vastaan Euroopasta junalla tulevia matkailijoita.













Istanbulin ensimmäinen sähkökäyttöinen hissi






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti