Kolme päivää vuoristohotellissa Alanyassa

Taksimme saapuu puolelta päivin. Uuden ohitustien kautta olemme nopeasti rantatien läpäisevän tunnelin toisella puolelle. Yllättävä käännös ja pysähdys. Kuljettajamme alkaa selailla puhelimensa karttaa. Hän ei selvästikään tunne tietä kohteeseen. Perillä selviääkin, että reitin valinta ei täysin onnistunut. Tunnin mutkittelevan ajon jälkeen navigaattori ilmoittaa, että olemme perillä. Ränsistynyt talo ei oikein vakuuta. Ketään ei ollut kotonakaan opastamassa. Vastaan tulee iäkäs ukko moottoripyörällä. Hän pyörsi ympäri opastaen meidät hyvin pienelle tielle. Ystävällinen teko johon olemme Turkissa yli 10 vuoden aikana tottuneet.

Kohta meillä onkin kädessä juuri puristettua luumun mehua. Myös kuljettajamme saa osansa. Näemme kolmen päivän päästä. Nyt meistä huolehtii viehättävä Pauliina. Meidät opastetaan huoneeseemme ja kerrotaan tärkeimmät selvällä suomen kielellä. Ranskalaiselta parvekkeeltamme avautuu avara laakso. Alanyan melun jälkeen hiljaisuus iskee täydellä voimalla. Talon pari koiraa haukkuu ja laaksosta vastataan. Muutama närhi ääntelee kauempana. Ei autojen ääniä, eikä muutakaan melua. Olemme Pauliinan ja hänen Suomen kunniakonsuli miehensä suvun mailla. Avena Mountain Boutique hotellia on rakennettu pikkuhiljaa varsinkin nyt koronan aikaan, jolloin turismi on ollut lähes pysähdyksissä. Ympärillämme on runsaasti hedelmäpuita. Alempana on navetta ja etäämpää näkyy iso kiwi-hedelmätarha. Syömme lounaaksi turkkilaisia lihapullia, joista kissa pyrkii osalliseksi.

Teen pienen kävelyretken. Jyrkät tiet paljastavat miten kunto on rapistunut korona-ajan rajoitusten takia. Pulahdan viileään altaaseen ja nautin iltapäivän auringon lämmöstä, vaikka sekä ilman, että veden asteet ovat selvästi Alanyan kuumuutta alhaisemmat. Ero lienee 4-5 astetta. Odottelen suomalaisen saunan lämpiämistä ja illallista, jota täällä käyneet ystävämme ovat ylistäneet.

Sauna on miellyttävä kokemus. Puun tuoksu tuntuu jo ovella. Kiuas on puilla lämmitettävä. Kipakat löydyt. Suihkuun ja altaaseen. Sinne on matkaa vain muutama metri parin sitruunapuun alta. 

Nyt on tavallista hiljaisempaa. Hotellissa on toinen suomalainen pariskunta, ei muita. Hekin vain yhden yön. Saamme runsaasti perinteisiä turkkilaisia alkupaloja, linssikeittoa, pääruokana kokonaisena grillattu kala, vähän lahnan näköinen Cipura. Nautimme lasilliset vuoden voittajaksi valittua valkoviiniä. Saamme omistajan täyden huomion ja kuulemme osan hänen tarinastaan ja elämästä Turkissa. Yritän kuvitella millaista raatamista elämä täällä vuoristossa on ollut ja on edelleen. Tavallisen turkkilaisen elämä menee kuitenkin pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Pauliinan seuranta-aika on 30-vuotta. Erdogan on tehnyt paljon näiden hiljaisten ihmisten auttamiseksi. Tätä ei Euroopassa tiedetä. Ulospäinhän presidentti esiintyy uhmakkaana sekä länteen että itään. Liiran kurssi kuitenkin heikkenee edelleen. Presidentin kannatus on laskusuunnassa. Laakso hiljenee entisestään. Lepakot suihkivat ikkunan takana. Muezin viimeinen rukoukseen kutsu kuuluu aivan läheltä. Kaiku vastaa laaksosta. On aika vetää peitto korville.

Aamu valkenee viileänä. Suorastaan kylmänä. Kävelen lämpimikseni vajaan kilometrin kapeaa vuoristotietä ylöspäin etsien auringon lämpöä. Kymmenen maissa alkaa aurinko lämmittää terassin kulmaa. Istumme siihen nauttimaan turkkilaista aamiaista. Paljon talon omaa satoa alkaa kertyä pöydälle. Värejä ja makuja. Hillotut kvinoat ovat uusi tuttavuus. Terveelliset pöydän antimet, avaran laakson maisemat auringon alkaessa lämmittää selkää. Voiko enempää toivoa. Tästä se hyvä päivä alkaa. 

Ei niin hyvää ettei jotain pahaakin. Yöllä villisiat ovat mellastaneet hotellin alueella. Niistä on kuulemma melkoisesti riesaa. Niitä saa ampua vapaasti, mutta turkkilaiset eivät sen lihaa syö.

Mitä nyt on ohjelmassa? Ei mitään. Se on tarkoituskin. Eläimetkin käpertyvät varjoon kuka minnekin. Muezin aloitti juuri iltapäivän ensimmäisen rukouskutsun. Arabiankielinen kutsu pätkii kuten internet-yhteyskin. Nyt otetaan kirjat esiin. Ensin kuvaan vielä altaan ympärillä kasvavat hedelmät. Paljonkaan korkeammalla niitä ei enää kasva

Vietämme rauhallista syntymäpäivääni. Irma paljastaa asian. Istumme saunan jälkeen verannalla virkistyneenä auringon laskua ihaillen. Saamme juhlan kunniaksi eteemme gin tonicit ja laulua. Maittavan illallisen jälkeen eteeni tuodaan hedelmä kori hilloineen ja puhallan riisivanukkaan päällä olevan kynttilän sammuksiin. Pimeys kietoo vuoret vaippaansa. Vastakkaisella rinteellä tuikkivat valot paljastavat muutaman pienen kylän. Päivällä siellä näkyvät minareetit kertovat kyläläisten uskonnollisuudesta.

Seuraava aamu alkaa ikävästi. Hämärässä kiipeilen tietä kohti polkua, joka vie lähteelle joka tarun mukaan sai ensimmäisen omistajan valitsemaan tämän paikan. Koirat ulisevat häkissään, mutta onnistuivat murtautumaan seurakseni. Hännät heiluen molemmat näyttävät tietä polulle jonne arvasivat minun suuntaavan. Astun alaspäin viettävällä polulla irtosoran päälle. Seuraavaksi tajuan olevani maassa muutamaa metriä alempana. Koiria ei näy missään. Ajattelin niiden hakevan apua. Odottavatkin portilla. Nyt aamu onkin mennyt kasvoissa, kyynärpäissä ja polvissa olevien ruhjeiden puhdistamiseen sekä takiaisten nyppimiseen vaatteista. Lähde oli kuivunut.

Tuleva päivä on erilainen. Tähän saakka olo on ollut kuin kuninkaallisilla nauttien yksin hotellin palveluista ja hiljaisuudesta. Puolen päivän jälkeen saapuu 11 hengen ryhmä suomalaisia ja tulevalla viikolla muitakin kansallisuuksia. Osuimme mukavaan rakoon. Hotelli aikoo olla auki talvellakin.

Illallinen on tavallista tukevampi. Pääruokana on mureaa lihapataa. Sitä ennen nautimme viittä erilaista salaattia, herkullista juustoista tomaattikeittoa ja spagettia. Tapaamme myös Pauliinan aviomiehen keskustellen ajankohtaisista asioista Turkissa. Ihailemme hetken tähtitaivasta. Valosaastetta on Alanyaa vähemmän ja näin enemmän nähtävää. Taivas on täysin pilvetön kuten muinakin iltoina.

Aamiaisen jälkeen on sitten aika jättää hyvästit. Kiittää erinomaisesta palvelusta keskusteluineen ja suunnata lomakotiimme yhtä kokemusta rikkaampana. Turkki näytti taas yhdet uudet kasvonsa. 

Hotellimme keittiö keskittyy erityisesti turkkilaisiin ruokiin, varsinkin kasviksiin niiden omaa makua kunnioittaen. Näitä ruokia ei Alanyan turistimenuissa liiemmälti ole esillä. Hotelliin kuuluvan maatilan tuotteita tarjotaan mahdollisimman paljon esim. jogurtti on itse tehtyä puhumattakaan hedelmistä joita löytyy omasta puutarhasta. Jotain ostetaan paikallisilta viljelmiltä. Kokkina saattaa olla maatilan emäntä, joka tuntee perinneruuat tai kokki ja muutakin henkilökuntaa tulee omistajien kaupunkihotellista.

Barack Obama - luvattu maa

Kysymyksiä. Miten kenialaisen isän ja amerikkalaisen, valkoihoisen naisen Hawaijilla syntyneestä pojasta tuli ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti Yhdysvalloissa? Minkälaisia haasteita hän kohtasi kahden ensimmäisen virkavuotensa aikana? Miten oma perhe, juristi puoliso Michelle ja kaksi tytärtä pysyivät tässä kyydissä? Miten tapaamiset maailman johtajien kanssa sujuivat? Näistä ja monista muista asioista Obama avautuu muistelmissaan, joita lukemalla pääsee sisälle niin Yhdysvaltojen kuin suurvaltojenkin politiikkaan, jossa me pienten maiden eläjät olemme henkeä pidättäen usein sivustakatsojia. 

 Kirja. Kiitoksista näkee, että käsikirjoitusta on kommentoinut suuri joukko Obaman hallinnossa ja lähipiirissä toimineita. Kirja onkin sujuvasti kirjoitettu sisältäen kuvauksia poliittisesta heräämisestä ja ilmapiiristä johon pohjautuen hän rakensi kamppanjansa. Rinnakkain kulkevat sekä monet uhkakuvat että mahdollisuudet. Sieltä löytää oman nimensä moni mukana ollut, joita on luonnehdittu jopa ulkonäköä myöten.Tuota matkaa seurasin mielenkiinnolla. Paikoin luin tekstiä jännityskertomuksena vaikka lopputulos olikin tiedossa. 

 Eteneminen. Nuoren vastavalmistuneen juristin mielestä Amerikka on maailman paras maa. Obama joutuu kuitenkin vastakkain sen tosiasian kanssa, että kaikille näin ei ole. Esimerkiksi kaksikymmentä miljoonaa on yksityisiin vakuutuksiin perustuvan terveydenhuollon ulkopuolella. Nuori idealisti joutuu havaitsemaan, että maa ei ole todellakaan tasa-arvoinen. Asioihin voi vaikuttaa vain pyrkimällä mukaan politiikkaan. Alkaa monipolvinen ja vaikea tie. Nousu valtakunnalliseksi vaikuttajaksi ensin senaattoriksi ja sitten puolueen presidenttiehdokkaksi ja Amerikan 44. presidentiksi (4.11.2008) 47-vuotiaana oli kuitenkin hämmästyttävän nopea. 

Kampanja. Demokraattien presidenttiehdokkuus oli kahden kauppa. Vastassa oli kokenut Hilary Clinton. Vaalityötä tekemään Obama sai taakseen suuren joukon nuoria vapaaehtoisia, jotka kävivät tapaamassa ihmisiä henkilökohtaisesti. Puhetilaisuuksiin ilmaantui tuhansia kuulijoita. Vähitellen meininki oli kuin rock staralla. Haluttiin muutosta. Rotukysymyksetkin nousivat taas tapetille. Obama pyrki kuitenkin näyttäytymään alusta saakka koko kansan johtajaksi aikovalta. 

Kun tilanne alkoi Clintonin kannalta näyttää huonolta kiristyivät välitkin. Se ei estänyt Obamaa houkuttelemasta Hilarya ulkoministeriksi. Varsinainen loan heitto kiihtyi kun siirryttiin presidenttivaalien kampanjointiin. Vastassa oli sotasankari, republikaanien John McCain. 

Talouskriisi. Peli ratkesi pian Obaman hyväksi osittain siksi, että republikaanit olivat ajaneet talouden kriisiin, eikä heillä näyttänyt olevan keinoja sen hoitamiseen. Subprime lainoista alkanutta katastrofia eivät suurten pankkien johtajatkaan alkuun ymmärtäneet. Tämä kriisi kaatui suoraan Obaman hallinnon syliin. Osa pankeista sai kaatua. Muita pääomitettiin. Monet menettivät sekä kotinsa että työnsä. Kriisi levisi pian Eurooppaan. 

 Obaman hallinnon näkökulmasta Euroopan pankkien stressitestejä pidettiin riittämättöminä. Irlantilainen hyväksi testattu pankki kaatui kahden viikon päästä. Kreikkaa rankaistiin vaikka USA neuvoi elvyttämään. Jännitystä riitti pitkään ennenkuin merkkejä hitaasta normalisoitumisesta muun muassa investointien käynnistymisenä alkoi näkyä. Pelastettavien joukkoon joutui muun muassa USA:n autoteollisuus. Kuitenkin vielä kahden vuoden päästä, johon muistelmien tämä osa päättyy, oli työttömyysprosentti USA:ssa yhdeksän. Moni amerikkalainen halusi vastuuttaa syyllisiä eli suurten pankkien johtajia, mutta siihen ei löytynyt oikein keinoja. Joitakin suuryritysten ja pankkien johtajia irtisanottiin. Joku oli jopa lisännyt bonuksiaan, vaikka firma pysyi pystyssä veronmaksajien rahoilla. 

Kabinetti. Yhdysvaltain presidentti ei ole yksinäinen ratsastaja joka tulee eräänä aamuna kaupunkiin ja laittaa hurraa huutojen säestämänä kansalaisia piinanneet konnat kuriin. Tosiasiassa Obamallakin oli tukenaan valtava joukko avustajia ja asiantuntijoita joiden avulla muutoksia mahdollistavia lakipaketteja valmisteltiin. Toiminta näyttää tehokkaalta. 

Mutta. 

Lakien hyväksymiseen tarvitaan enemmistö ja joskus määräenemmistö edustajainhuoneessa ja kongressissa. Obamalle selvisi pian, että republikaanit Mitch McConnellin johdolla aikoivat vastustaa kaikkia hänen kabinettinsa ehdotuksia. Senaattorit ja edustajat joutuvat ajattelemaan myös vaalikampanjansa rahoittajia. Jos olet öljyvaltiosta on vaikea ajaa fossiilisista polttoaineista luopumista osana ilmastonmuutosta estäviä lakipaketteja. Näin oli kyllä koko Yhdysvaltain talouden kannalta. Sitoutuminen näihin asioihin jäi vaatimattomaksi, vaikka Kiina onnistuttiin pakottamaan osin vesitetyn paketin taakse Kööpenhaminan kiireisessä ilmastokokouksessa. 

 Obamacare. Avustajiensa varoituksista huolimatta Obama alkoi valmistella terveydenhuollon uudistamista. USA kulutti siihen valtavasti rahaa saamatta sille kuitenkaan riittävää vastinetta. Lisäksi osalla ei ollut riittävästi mahdollisuuksia palvelujen käyttämiseen eli olivat järjestelmän ulkopuolella. Obama yritti ostaa joitakin republikaaneja esityksensä tueksi lupaamalla milloin mitäkin asianomaisen vaalipiirille tärkeitä asioita. Demokraatit olivat yrittäneet uudistaa amerikkalaisten hoitoa aikaisemminkin, mutta tuloksetta. Vakavasti sairas Edward Kennedykin tuli näkyvästi hankkeen tukijaksi, mutta kuoli näkemättä sitä hetkeä jolloin monien kompromissien vesittämä 'obamacare' allekirjoitettiin. 

Maailmanpoliisina. Kun seisoo tähtilipun peittämän Afganista lennätetyn arkun äärellä surevien omaisten kanssa, tulee ajatelleksi onko nuorten lähettäminen sotimaan etäälle kotimaastaan sen arvoista. Amerikkalaiset olivat vetäytymässä Irakista, mutta Afganistaniin kenraalit halusivat lisää joukkoja. Painostuksen alaisena Obama suostui lähettämään sinne lisää sotilaita, mutta vaadittua pienemmän joukon. Presidentti Karsain korruptoitunut hallinto oli onnistunut heikosti vakauttamaan maan tilannetta. Eihän tuo tilanne näytä hyvältä vieläkään. 

 Tunisiasta alkanut arabikevään kansannousu johti Libyassa siihen, että Gaddafi alkoi säälittä tappaa kansalaisiaan. Lopulta oli pitkin hampain suostuttava puuttumaan siihenkin, mutta yhdessä brittien ja Ranskan kanssa. Myös Egyptissä vallassa ollut Hosni Mubarak kävi säälimättömästi mielenosoittajien kimppuun; kuolonuhreja lähes tuhat ja loukkaantuneita moninkertainen määrä. Kun vallankahvaan voimakkaasti tarttunutta käytännössä amerikan rahan avulla hallitsevaa presidenttiä ei saatu luopumaan, Obama patisti hänet eroamaan. Eiväthän olot helposti rauhoittuneet varsinkaan Libyassa, jossa on sodittu näihin päiviin saakka. 

Muiden arabimaiden johtajat kovensivat otteitaan entisestään naapureiden tapahtumista säikähtäneinä. Myöskään ikuisuuskysymykseen palestiinalaisvaltiosta ei mitään uutta ratkaisua saatu. Tämän historialliset taustat Obama kuvaa ja pohtii perusteellisesti. 

Valtiovieraana. Satuimme olemaan Turkissa keväällä 2009 Obaman vieraillessa siellä. TV:sta näimme valtavan innostuneen joukon opiskelijoita osoittamassa hänelle suosiotaan yliopiston kampuksella. Sama tapahtui 2009 Moskovassa. Taitavana puhujana Obama loi toivoa nuorille. Muistan kuinka lomakotimme talonmiehen poika ilmoitti: 'Mustafa and Obama go to America'. 

Syksyllä Obama sai Nobelin rauhan palkinnon nimenomaan toivon herättäjänä paremman maailman puolesta. Valtiovierailullaan Turkissa Obama luonnehti Erdogania pitkäksi, staccato äänellä puhuvaksi mieheksi. Ääni nousi paasatessa helposti oktaavin. 

Venäjällä Obama tapasi sekä presidentti Medvedevin, että tästä virasta tauolla olevan pääministeri Putinin. Edelliseen hän oli tutustunut jo kansainvälisissä kokouksissa ja pääsi helposti hänen kanssaan samalle aaltopituudelle. Vierailu hänen datsallan sujui miellyttävästi.. 

Putinin datsalla Yhdysvaltain presidentti joutui kuuntelemaan heti kolme varttia hänen yksin puheluaan eli syntilistaa amerikkalaisten tekemisistä. Syntyi heti vaikutelma, että todelliset päätökset Venäjällä tekee yksin Putin. 

 Myös Kiinan vierailulla todellinen kontakti valtion päämieheen jäi vaatimattomaksi. Nykyinen kauppasota ei ollut vielä käynnistynyt. Kiinalaiset olivat kirjoittaneet kaikki puheet paperille, josta niitä yksitoikkoisella äänellä luettiin. Tulee mieleen oma kokemus kongressimatkalla Pekingiin 80-luvulla. Toinen puhuja luki paperista kiinaksi jonka toinen toisti englanniksi. Kumpikaan ei katsonut vieraitaan. 

Nobel. Rauhan palkinnosta Obama oli vaivautunut varsinkin kun oli pakotettu lähettämään lisää joukkoja Afganistaniin. Otti kyllä sen vastaan, mutta hän lahjoitti rahat hyväntekeväisyyteen. 

  

Öljykatastrofi. Jotta elämä ei kävisi Valkoisessa talossa helpoksi uusi ongelma oli vastassa. Huhtikuussa 2010 syttyi räjähdysmäinen tulipalo öljynporauslautalla Meksikon lahdella. Alkuun ei ymmärretty miten vakava ympäristökatastrofi oli edessä. Vuotoa ei nimittäin millään saatu tukittua. Öljylähde oli useiden kilometrien syvyydessä. Valkoisen talon isännän oli lopulta tartuttava toimeen yrityksen johdon epäonnistuttua toistuvasti vuodon pysäyttämisessä. Edessä oli valtava puhdistusurakka ja rantojen suojelu korvauskysymyksineen. Vaikka se lopulta onnistui tuli tästä paha tahra koko alan luotettavuudelle. Amerikkalaisten ja Obamankin arvostelu kiihtyi. Toivottavasti arktisella alueella ei koskaan näitä riskejä oteta. 

Arki. Valkoisessa talossa ei rauhallista hetkeä ole; face-to-face neuvotteluja poliitikkojen, valtioiden päämiesten jne. kanssa päivittäin. Obaman pöydälle virtaa jatkuvasti muistioita, raportteja, allekirjoitusta kaipaavia presidentin päätöksiä yms. Työtä tehtiin usein yömyöhään. Osa avustajista alkoi uupua kun perhettäkään ei ehtinyt tavata. 

Eurooppaan verrattuna hallintoon osallistui lyhytaikaisesti erilaisia huippuosaajia, jotka sitten palasivat entisiin virkoihinsa esim. huippuyliopistoihin. Vaikutuksia saadaan aikaan hyvinkin nopeasti erityisesti jos kilpaileva puolue tukee hankkeita. 

Valtioiden päämiehiin ollaan tarpeen mukaan yhteydessä. Vierailuja oli kahden ensimmäisen vuoden aikana myös Intiassa, Japanissa ja Brasiliassa; Euroopassakin Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa. YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen kokouksissa Obaman suosio näkyy. Turvamiehet joutuvat auraamaan tietä liian lähelle pyrkivien, selfietä haluavien takia. Välivaalien lähestyessä Obaman tähti alkoi laskea ja puolue menettikin enemmistönsä edustajain huoneessa. Hallinnosta tuli 'rampa ankka', jonka oli entistä vaikeampi saada hankkeitaan läpi. 

Osama. Kaksivuotisen jakson loppuun osui kuitenkin tapahtuma, joka osottautui Obaman kannatukselle suosiolliseksi. Yhdysvaltain tiedustelu arveli löytäneensä al-Qaida järjestön perustajan ja syyskuun 2001 torni-iskun arkkitehdiksi epäillyn Osama-bin-Ladenin Pakistanista. Piilopaikaksi epäiltyyn taloon hyökkäminen toisen valtion alueella on muistelmien jännittävintä osaa. Obama seurasi tätä helikoptereilla tapahtunutta öistä ynnäkköä suorana lähetyksenä. Tuota miestä oli etsitty 10 vuotta. Amerikkalaisille hetki merkitsi paljon. Paha voidaan sittenkin nujertaa. Obamakin tunsi suurta helpotusta, mutta hän hyvin ymmärsi, että tuon terroristin surmaaminen oli vain hetken voitto. Järjestö jatkoi olemassaoloaan. 

Trump. Näyttämölle ilmestyi uusi peluri. Trump ei tässä vaiheessa ollut vielä republikaanien edustaja. Hän sai julkisuutta väittämällä, ettei Obama ole syntyperäinen amerikkalainen, eikä voi näin ollen olla presidenttikään. Syntymätodistuskaan ei hänen mielestään sitä todista, koska voi olla väärennös. Trump oli alusta alkaen taitava saamaan tiedotusvälineiden huomion populistisilla valeuutisillaan. Kanavat saivat katsojia.Välillä Barack Obamaa väitettiin nimen perusteella muslimiksikin.  

Perhe. Obama kertoo avoimesti tunnelmistaan vaikeiden päätösten edessä. Välillä neuvonantajat ovat erimielisiä. Presidentin on kuitenkin päätettävä. Vaikeat tilanteet kuormittavat perhettäkin vaikka isä ja puoliso ei niistä perheelleen puhu. Obama vaistosi Michellen jännittyneisyyden, vaikka työasioista ei yleensä keskusteltu. Puolisolla oli maan ensimmäisenä naisena omia projekteja. Hän on julkaissut myös muistelmansa. 

Perhe joutuu kokemaan erikoista elämää. Turvamiehet ovat jokapaikassa läsnä. Heistä tulee jopa ystäviä ja melkein perheenjäseniä kuten kokeista ja muusta palveluskunnasta. Lomalla on paikan oltava hyvin eristetty. Naapurit mielellään ainakin kilometrin päässä. Lähistöllä kantaa aina joku salkkua, jossa on ydinaseiden laukaisukoodit. 

Että semmoista on elämä suurvallan huipulla - Yhdysvaltain presidenttinä. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatko-osaa. Tiedämmehän Obaman päässeen toiselle kaudelle, vaikka republikaanit keinoja kaihtamatta yrittivät tämän estää.

Kirja julkaistiin 2020, sivuja 879.  Vahva suositus. 

Huivin kanssa ja ilman huivia - Ethos, Netflix

Muutamien fb-ystävien suosituksesta katsoin tämän sarjan parin jakson erissä. Tuttavani olivat ilmeisesti istuneet kerralla täydet kahdeksan jaksoa kerronnasta ja näyttelijöiden taidosta lumoutuneena. Tänään Hesarissa myös Leena Virtanen hehkutti tätä turkkilaista sarjaa innostuneena. 

Ei huono, mutta en ole yhtä vaikuttunut. Johtuuko se siitä, että olen yli kymmenen vuoden aikana tullut hyvin tietoiseksi turkkilaisten jakautumisesta koulutettuun, osin maallistuneeseen sivistyneistöön ja toisaalta enemmän islamin sääntöjen mukaan elävään köyhempään kansanosaan. Juonessa ei tästä näkökulmasta ollut mitään kovin yllättävää. Ei myöskään siinä, että osa jälkimmäisistä elää miehen määräysvallan alla. Edelliset taas eivät löydä kelvollista miestä ainakaan tässä sarjassa.

Päähenkilö, huivipäinen Meryem, pyörtyilee, mutta mitään fyysistä sairautta ei syyksi löydetä. Hänen Amerikassa koulutettu psykiatrinsa ei pysty millään samaistumaan Meryemin tunnemaailmaan ja käy itse toisen länsimaiset arvot omaksuneen psykiatrin vastaanotolla ahdistuneena valittamassa tätä asiaintilaa, kunnes tämä väsyy kuuntelemaan ja lopettaa istunnot. Tällä toisella myös ei huivipäisellä psykiatrilla on hyvin uskovainen, huivipäinen, vähemmän koulutettu  sisko, joka arvostelee sisarensa elämäntapoja ja käy suorastaan käsiksi häneen, eikä tähän ongelmaan mitään ratkaisua sarjan aikana löydy. Kumpikin istuu omassa poterossaan.

Meryem elää veljensä perheessä tämän välillä hyvin rumasti komenneltavana, vaikka käytännössä tekee kaikki kotityöt, laittaa lapset kouluun jne.Veljellä ja hänen masentuneella vamollaan on omia ongelmia, jotka paljastetaan lopussa. Meryem hakee muslimiopettajalta apua ja myös lupaa käydä psykiatrilla. Meryem on teflonpintainen omassa kuplassaan elävä osa-aikainen siivooja. Näyttää siltä, että mikään ympärillä tapahtuva ei häneen vaikuta. Lopussa pyörtyileminen, joka välillä helpotti, alkaakin uudestaan.

Opettajalla on myös huivipäinen tytär, joka välillä tanssii yksinään salaa ilmeisenä protestina uskontonsa sääntöjä vastaan. Hän opiskelee lakia Konyassa. Kotoa lähtiessä ei huivia enää päässä ole. En nyt enempää paljasta sarjan juonta. Täytyy kuitenkin myöntää, että länsimaiseen elämäntapaan tottuneen ja islamin sääntöjen mukaan elävän välinen vaikeus ymmärtää ja hyväksyä toisen elämäntavat tuodaan taitavasti joskin turhan viipyilevästi esille, vaikka tietynlainen hitaus lienee harkittua. Katsoin edeltävästi toisen Netflix tuotantoa olevan sarjan: Musta kuningatar, joka kertoo orpotytöstä, josta tulee shakin maailmanmestari. Tämä imaisi heti mukaansa ollen jännittävä loppuun saakka. Se on nyt katsotuin Netflixtuotanto.

Turkissa lienee käynnissä jatkuva murros kahden kulttuurin välillä: länsimainen vapaus vs islamin sääntöjen mukainen elämä, jota nykyinen hallinto näyttää tukevan ilmeisen huonoin tuloksin. Länsimaisen, kristillisen elämäntavan ja islamin välistä hankausta on ollut ristiretkien ajoista saakka.

Sarja on Netflixin alkuperäistuotantoa. Kaikki tekijät näyttävät olevan turkkilaisia. Aihe on Turkissa ilmeisen uskalias käsitellessään rehellisesti todellisuutta; olemassa olevaa arvojen ristiriitaa. Vastakkain ovat konservatiivit vs nuoret muutosta haluavat liberaalit; taustalla valtion tavoitteet (poliittinen islam) ja imaamien opetukset. Jakolinjat voivat olla perheen sisällä. Ainakin tässä sarjassa. Konservatiivien ja liberaalien toivoisi kulkevan samaan suuntaan; konservatiivit vain hiukan hitaammin perässä kulkien ja puolustaen niitä arvoja ja perinteitä jotka ovat yhteisiä.

En tiedä onko Netflix Turkissa nähtävissä. Jos on, millainen on tämän sarjan palaute?

 

Göran Schildt - kaksi elämää

Tämän Liettuassa 2020 painetun elämänkerran on kirjoittanut Åbo Akademin kulttuurihistorian dosentti Henrik Knif. Kirja ei kirjoittajaa lainatakseni ole kehdosta hautaan etenevä elämänkerta vaan pyrkimyksenä on ollut muun muassa kuvata Schildtin epämääräistä tavoitetta 'tulla kreikkalaiseksi' joka pohjautui nuoruuden vakaumukseen, että klassinen kulttuuri synnytti varhaisimmalla kaudellaan jotain suurta, jonka voi valita johtotähdekseen johon voi omalta osaltaan pyrkiä. Kirjan lopussa Knif selittää otsikkoa. Danten tavoin Schildt kirjoitti itselleen elämän, ja Danten tavoin hän eli myös tekstiensä ulkopuolista elämää. Hänen jälkeensä tulevien lienee syytä kiinnittää huomiota juuri tähän kaksinkertaiseen ulottuvuuteen, Göran Schildtin kahteen elämään.

Schildt, purjehdittuaan Daphnellaan sotien jälkeen useita vuosia Välimerellä, todellakin asettui 1960-luvulla asumaan kreikkalaiselle saarelle, Lerokselle, jatkaen enimmäkseen taiteen ja arkkitehtuurin historiaa käsitteleviä kirjoitusprojektejaan sieltä käsin. Sittemmin hän jakoi asumisensa puoliksi Leroksen ja ystävänsä Alvar Aallon Tammisaareen piirtämässä huvilassa (villa Skeppet) asuen. 

Ennenkuin sain tämän kirjan käsiini luulin tietäväni Schildtistä kaiken olennaisen. Enpä tiennyt. Sain Schildt tartunnan tietämättäni jo koulussa kun aamurukouksessa Jyväskylän lyseon aulassa katselin koulun perustajan, fennofiilin, kaupunginlääkärin, Wolmar Schildt-Kilpisen muotokuvaa. Kyseessä on maamme ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu. Tämä Schildt on samaa aatelissukua kuin kirjailija, ;taidehistorioitsija, filosofian tohtori ja Daphnen kippari Göran Schildt. 

Toinen yhtymäkohta tuli vastaan kun 13-vuotiaana kuuntelin koulun satavuotisjuhlassa 1958 koulumme ehkä tunnetuimman oppilaan arkkitehti Alvar Aallon juhlapuhetta. Aallon perhe muuten aikoinaan asui samassa Harjukatu 10:ssä, josta käsin isoisäni kävi samaa koulua. Schildt tutustui ja ystävystyi myöhemmällä iällä jo nimeä saaneeseen arkkitehtiin siinä määrin, että hänestä tuli Alvar Aallon elämää ja arkkitehtuuria käsittelevien kirjojen kirjoittaja. Ensimmäisenä ilmestyi 'Valkoinen pöytä'. 

Sittemmin minulle kävi kuten monelle muullekin purjehduksesta kiinnostuneelle ikätoverilleni. Sain käsiini Daphne-veneen purjehduksista Välimerellä kertovia kirjoja. Olin siinä vaiheessa jo nuorena opiskelijana ollut kuukauden tutustumassa Kreetan Sitiassa pieneen sairaalaan. Elämyksellisen matkan seurauksena koin myöskin ihastumisen kreikkalaisuuteen. Tein sittemmin perheeni kanssa useita matkoja Kreikan saarille. 

Purjehtijat ovat usein huonoja kirjoittajia. Schildt on mielenkiintoisella tavalla poikkeus. Hyvin kielitaitoisena (kotimaisten kielten lisäksi sujuivat ranska, italia ja nykykreikka) hän sai usein kontaktin paikallisiin ihmisiin. Näki tavallista, usein vaatimatonta elämää, mutta yhdisti siihen laajan antiikin kulttuurin tuntemuksen ymmärtäen samalla olevansa etuoikeutetussa asemassa tapaamiinsa paikallisiin ihmisiin nähden. Maailmansotien päättymisen jälkeen ei Daphnen kaltaista kiertolaista Välimerellä juuri nähty. Sodan jäljet ja ihmisten köyhyys oli nähtävissä. 

 Väiteltyään Cezannesta Schildt harkitsi vakavasti uraa taidehistorioitsijana ja oli jo hakemassa alan professuuria Helsingin yliopistosta. Kuitenkaan ura 'kirjoituspöytäprofessorina' ei houkutellut. Elämykset paikanpäällä itse konkreettisesti näkemästään vaikuttuneena ja vaivalloisesti seikkaillen saavutettuna, houkuttelivat enemmän. Purjehduskirjojen saama valtava suosio teki kaiken tämän mahdolliseksi. Rahan puute ei ollut enää esteenä. Omat purjehdukseni rajoittuvat Itämereen ja kesälomiin. Veneelleni halusin kuitenkin antiikin historiaan liittyvän nimen - Thalatta. Tarkoittaa merta sivistyssanana, mutta alkuperä liittyy foinikialaisten sotaretkeen. 

Vielä yksi yhtymäkohta Schildt-tarinaan. Ostimme Turkin Alanyasta loma-asunnon 2008. En muistanut, että purjehduskirjoista yksi kosketteli erityisesti purjehdusta Turkin rannikkolla. Olimme jo vuokratulla autolla tutustuneet paikkoihin joihin Daphne saapui mereltä. Viehätyimme erityisesti Lyykian niemimaahan. Alueella oli runsaasti antiikin aikaisia raunioita. Olimme jo käyneet Phaseliksessa kun kirjahyllystäni löytämäni 'Ikaroksen meri' osui silmiini. Myös Schildtiin tämä antiikin kaupunki oli vaikuttanut voimakkaasti. Olenkin siteerannut hänen tekstiään blogissani, jossa ollaan Aleksanteri Suuren jäljillä. Kirjailija on jatkanut 50-luvun purjehdustaan muun muassa Alanyaan, jota hän kuvaa näkemistään kaupungeista eniten vanhaturkkilaiseksi käsityöläisten kujineen ja muutamine taloineen Kale-vuoren rinteillä. Samalla hän ihmettelee muuallakin Turkin rannikon vähäistä asutusta. Nyt tiedän turkkilaisten asuneen silloin pääosin vuorilla. Siellä maa on hedelmällisempää ja varmaan siellä on ollut turvallisempaakin. 

Vuonna 1937 kaksi nuorta miestä matkusti Italiaan. Göran Schildt täytti matkan aikana 20, matkatoveri Georg Henrik von Wright (sittemmin muun muassa Cambridgen filosofian professori) oli vuotta vanhempi. Paestum Campanian eteläosassa teki molempiin lähtemättömän vaikutuksen. Vanhat kreikkalaiset temppelit puhuttelivat heitä kielellä jota he halusivat ymmärtää. Kaksikko julistautui yksissä tuumin 'kreikkalaisiksi'. He alkaisivat elää uutta parempaa elämää. 

Millaiseksi Schildtin elämä sitten muodostui on erinomaisen perusteellisesti kuvattu tässä kirjassa. Kirjoittajalla on ollut käytössään paitsi lukuisat ilmestyneet teokset, laaja kirjeenvaihto, päiväkirjoja ja lukuisia haastatteluja. Kirjoitajan mukaan löytyi tekstejä, jotka kirjailijakin oli jo unohtanut pohtiessaan vanhempana omaa elämäänsä. Schildtillä on ollut yhteyksiä uskomattoman laajaan joukkoon taiteilijoita, kirjailijoita ja kulttuurikriitikoita ympäri Eurooppaa. Hän vaikuttaa jonkinlaiselta renesanssihahmolta joka ei ole pelännyt kulkea mitä moninaisimpia polkuja ollen samalla itse itsensä ja elämänsä ensimmäinen kriitikko. Hänessä on mielenkiintoista ristiriitaisuutta. Toisaalta konservatiivia, joka haluaisi säilyttää antiikin ihanteita, mutta samalla liberaalia joka halusi uudistaa taidetta hyökäten pelottomasti monia kunnioittamiaan auktoriteetteja vastaan. Siihen muuan muassa Svenska Dagbladet tarjosi oivallisen foorumin 40 vuoden ajan. 

Minua viehätti hänessä tietty poikamaisuus, joka tuli esiin purjehtijana. Välillä kippari otti turhan suuria riskejä, joista hädin tuskin selvittiin omin voimin tai paikallisten avulla. Välimeren lisäksi hän purjehti ylös Niiliä Sudanin tasolle saakka juuttuen usein köliveneenä hiekkasärkkiin. Luxorin kohdalla Alvar Aaltokin oli mukana ja myöhemmin myös Maire Gullichsen, jolla oli molempien elämään huomattava vaikutus. 

Purjehduksellaan Mustalle merelle Tonavan suistoon Schildt osui paluumatkalla Bosporin salmella näkemään valtavan suurta tuhoa aiheuttaneen tulipalon, jota muuten Orhan Pamuk kuvaa nuoruuttaan käsittelevissä muistelmissaan. Olen nuo tekstit lukenut kuten muutakin Pamukin tuotantoa. Olin hieman yllättynyt, että myös Knif  on Pamukia siteerannut eli tuon kirjan lukenut. Elämänkertaan liittyvä lähdeluettelo on tavattoman mittava.

Schildt menehtyi 92-vuotiaana 2009. Schildt-säätiö hallinnoi sekä Leroksella ollutta kotia että villa Skeppetiä Tammisaaressa. Jälkimmäistä valmistellaan parhaillaan vierailujen kohteeksi. Daphne on saanut monien vaiheiden jälkeen leposijansa kahvilasta, joka on Forum Marinum museon vieressä Turussa. Täällä Turun veneveistämöllä se rakennettiin 1935. Schildt oli veneen neljäs omistaja.

L

Ohdakeperhonen

Pieni perhostarina Uuden Vuoden kunniaksi. Huhtikuussa 2018 ihmettelimme Alanyan lomakotimme parvekkeella seitsämännessä kerroksessa jatkuvasti ympärillä liihottelevia perhosia. Näin korkealla eivät yleensä lentele.
Sain yhden kuvattua, mutta en tunnistettua. Näytti lähinnä nokkosperhoselta. Ajelimme vuoristoon. Konyaan vievää tietä alaspäin tullessa perhosia tuli vastaan suorastaan pilvenä päin auton tuulilasia. Kirjoitin ilmiöstä Alanyan suomalaisten fb-ryhmään. Joku tiesi tiedotusvälineiden uutisoineen samasta asiasta. Samalla rauhoiteltiin viljelijöitä; eivät uhkaa satoa.

En tiennyt perhosen nimeä, enkä mitään muutakaan asiasta. Loppukesästä näin yllättäen samoja perhosia puutarhassamme Kuusiston salmen rannalla. Samaan aikaan osui silmiini Turun Sanomien artikkeli. Sen mukaan kyseessä on ohdakeperhonen. Se on vaeltanut tänne pohjolaan Saharan eteläpuolelta. Laji ei talvehdi täällä. Mihin ne sitten häviävät?

Vastaus tuli tänä aamuna TV:n luonto-ohjelmasta. Äskettäin on saatu selville, että ne vaeltavat korkealla noin 1000 metrissä takaisin noin 50 km:n tuntinopeudella jopa 500 km päivässä. Kumpaankin suuntaan liikkuvien joukko ei ole tietenkään samoja perhosia eli uudet sukupolvet jatkavat matkaa. Ohjelmassa mainittiin välimeren pohjoisista maista Espanja ja Italia runsaina esiintymisalueina. Ehkä niitä ei ole Turkissa aikaisemmin ollut. Pohjoisimmat vaeltajat ovat löytyneet napapiiriltä. Laji on vaeltajana superluokkaa. Muita vastaavia perhosia ei tunneta.

Ohdakeperhonen

Kymmenen vuotta lomakotielämää Taurusvuorten juurella, kauniissa, meren ja kukkien tuoksuisessa Alanyassa

Alanya kuvattuna Kalelta 2014. Edessä kahdeksankulmainen  sulttaani Keykubatin
telakan suojaksi 1200-luvulla rakennuttamana punainen torni.

Aamiainen kahdelle parvekkeella. Siitä hyvä päivä alkaa.

Yövymme aikaista lentoa varten lentokentän hotellissa. Herätys 4.30 mahdollistaa silti virkistävän unen. Hieman lisäkustannuksia, mutta pääsemme matkaan levänneenä.
Vajaa neljä tuntia ja Finnairin upouusi 320B kone laskeutuu Gazipasaan runsaan 40 kilometrin päähän Alanyasta. Perillä pankkimme turvamies on vastassa omalla autollaan. On sunnuntai. Hänellä on taksifirma. Ollut jo muutaman vuoden. Olimme mielellämme ensimmäisiä asiakkaita hänen aloittaessaan. Tilaaminen käy helposti messengerillä.
Tyypillinen alanyalainen yrittäjä. Leipään tarvitaan paljon murusia. Olemme ohimennen tavanneet koko perheen. Pysähdymme pienen kaupan eteen. Kohta kädessämme on kylmä vesipullo. Olemme Suomesta lähteneenä matkavaatteissa, joissa nyt hikoillaan. Lokakuu 2019 on puolessa välissä. Lämpöä vielä riittää; 30 astetta ylittyy jo puoliltapäivin.

Saapumisemme ei kuulosta kovin kummoiselta. Tässä tiivistyy kuitenkin paljon. Yritteliäitä, sydämellisiä ihmisiä, joiden vieraaksi on mukava tulla. Tunne alkaa jo lentokentältä. Olemme yli kymmenen vuoden aikana nähneet miten ihmiset vaurastuvat, ainakin täällä, vaikka hyvin vaikeitakin aikoja on ollut. Ystävällisyys on silti säilynyt. Se on ymmärrettävää niiden osalta, joille matkailijat ovat tulon lähde. Mutta. Sama ilmiö näyttäytyy paikoissa, joissa toimeentulo ei liity turismiin. Ollaan vieraanvaraisia. Valmiita jakamaan vähästäkin. Liittykö tämä uskontoon, tapakasvatukseen vai uteliaisuuteen vierasta kohtaan? Olkoon syy mikä hyvänsä, kylmän pohjolan jäyhää eläjää tämä lämmittää.

Turkin hyökättyä nyt Syyrian puolelle osa varmaan ajattelee, että pitäisi jättää tulematta. EU on moneen kertaan listannut ne ongelmat joiden vuoksi Turkki on etääntynyt lännen mielestä ei toivottuun suuntaan, muistan hyvin miten Olli Rehn komissaarina kävi tapaamassa turkkilaista kirjailijaa ja nobelistia Orhan Pamukia puolustaessaan sanomisen vapautta. Silloin haaveet Turkin liittymisestä euroopan yhteisöön olivat molemminpuolin korkealla. Liiran kolikkokin oli ja on edelleen hyvin euron näköinen. Myös me mietimme olisimmeko ostaneet lomakodin Turkista jos tulevat tapahtumat, muun muassa Syyrian sota, olisivat olleet kymmenen vuotta sitten tiedossamme. Jos ja jos...Silloin kaikki ne elämykset mitä olemme Turkissa kokeneet ja nähneet olisivat jääneet meiltä pimentoon ikuisiksi ajoiksi. Emme missään vaiheessa ole kokeneet oleskeluamme täällä turvattomaksi. Autoilessamme äskettäin Gazipasan suunnalla ajoimme ratsiaan. Ilmoitin passin olevan laukussa takaluukussa. Poliisi kysyi kansalaisuutta. Vastauksen kuultuaan toivotti hyvää matkaa. Passia ei tarvittu.

Olemme täällä vieraina. Vieraan ei ole kohteliasta arvostella isäntäväkeään varsinkin kun olemme kohdanneet vain ystävällisiä ja sydämellisiä ihmisiä. Olosuhteet voi ymmärtää vain maan tavat lapsuudesta saakka tunteva ja siinäkin mielessä on kohtuutonta alkaa esiintyä Turkin tuntijana.
Olemme vaimoni kanssa panneet merkille seikan joka omien havaintojen pohjalta tuntuu merkilliseltä. Nimittäin Turkista ei ainakaan Suomen tiedotusvälineissä kerrota mitään niistä positiivisista asioista, joita olemme täällä nähneet. Ei yhtäkään positiivista uutista Turkista.  Paikalliset hallinnon kanssa ristiriitoihin joutuneet vahvistavat edelleen Turkin vastaista sanomaa.

On tietysti totta, että Turkilla on tällä hetkellä vahva johtaja. On myös vahva armeija; Naton toiseksi suurin. Täällä on myös vahva kansallistunne. Sen saimme jälleen kokea kun tasavallan perustamisen päivänä 29 lokakuuta olimme juhlivan kansan keskellä Kas:n pikkukaupungissa. Arvoyhteisöstään ylpeilevältä Euroopalta jälkimmäinen ja edellisetkin puuttuvat.

Alueen  historia on jännittävää luettavaa. Tuntuu aika kiehtovalta nähdä jälkiä antiikin ajoilta ja kauempaakin. Niitä Turkissa on enemmän kuin missään muualla. Täällä voi astella vaikka katua, jota pitkin Aleksanteri Suuri on kulkenut riemusaatossa (Phaselis). Tai lukea Waltarin historiallisia romaaneja osmanien valtakunnasta. Göran Schildtin purjehdukset ( Ikaroksen meri ) antavat hyvän kuvan 1950-luvun ilmeisen suljetun Turkin elämästä rannikolla. Varsinkin kuvaus Alanyasta on hyvin kaukana siitä millaiseksi kaupunki on nyt turismin vaikutuksesta kehittynyt. Sain aikanaan Tosmurin kunnantalolta lahjaksi mustavalkoisen kehystetyn kuvan vuodelta 1951. Siinä Kale-vuorelta itään olevalla rannikolla on vain muutama talo. Nyt se on tiiviisti rakennettu; muunmuassa Oba ja Tosmur, jossa omakin lomakotimme on. Uudisrakentaminen jatkuu yhä kauempana idässä. Tyhjät tontit ympäriltämme ovat aikoja sitten hävinneet. Samalla valitettavasti Muezin varhaisen aamun  rukouskutsun kanssa kilpaileva kukkojen kiekuminen on poissa.

Alanyaan ihastuimme marraskuussa 2008. Erityisesti kaupungin jakava korkea linnoitettu niemi (Kale), rannat ja laaksot sen ympärillä,viehättävät silmää. Yksi kaupungin varhaisista nimistä olikin Kalonoros, kaunis vuori. Suhtaudun kuitenkin varauksellisesti siihen matka-oppaiden hellimään tietoon, että keisari Antonius olisi lahjoittanut paikan kauniille Kleopatralle. Se on länteen Kalen juurelta jatkuvan hienohiekkaisen rannan nimi. Ainakaan  ajanjaksoa tuntevan tutkijan kirjasta en tietoa löytänyt. Sitäpaitsi Antonius ei ollut keisari. Vallan jakoivat Octavianus, Caesarin ottopoika Roomassa ja Aleksandriassa Kleopatran kanssa viihtyvä Antonius. Pariskunnan tarina päättyi dramaattisesti, mutta edellinen oli Augustus nimellä peräti 40 vuotta Rooman keisarina.

Ilmasto Alanyassa on selvästi lämpimintä koko pohjoisella Välimerellä varsinkin syksyllä. Sitä todistaa myös trooppisen hedelmän banaanin kasvatus täällä. Hedelmätarhoja on jokapuolella. Olemme syksyisin autoilleet länsirannikolle, niin nytkin Kasin pieneen kaupunkiin vastapäätä Kreikan saaria. Siellä ilman lämpötila oli lokakuun lopulla aamuseitsemältä 13 vs Alanyan 25.
Tuntui upealta pulahtaa aamun viileydessä lämpimään mereen kukkojen herätellessä unisia kaupunkilaisia.

Ex purjehtijana kiinnitin heti huomioni Alanyan virkistäviin vuorokausituuliin. Yöllä ja aamulla puhaltaa pohjoisesta viileä, kuiva vuorituuli. Iltapäivällä lounaasta kosteampi lämmin merituuli. Tämä pitää kaupungin ilman koko ajan raikkaana, vaikka autoliikenne on lisääntynyt. Pyykit kuivuvat helposti ulkona. Saastuttavaa teollisuutta ei ole. Täällä puutarhaviljely on turismin ohella näkyvin elinkeino. Varsinkin syksyllä voi tulla voimakkaita ukkosrintamia, jolloin parvekkeen on paras olla tyhjänä. Jopa raskas autinkopetimme löytyi kerran puutarhasta alapuoleltamme. Pyörteissä on uskomaton voima.

Ilmaston lisäksi kilometrien pituiset uimarannat ja halpa hintataso houkuttelevat matkailijoita Alanyaan. Liiran kurssi on edullinen Turkin matkailijoille. Kymmenisen vuotta sitten eurolla sai kaksi liiraa; nyt kuusi. Vaikka tuo kuvaa luottamuksen heikentyneen Turkin talouteen ihme kyllä täällä rakentamisen vauhti ei ole hiipunut. Alanyaankin on valmistumassa hulppea ohitustie siltoineen ja tunneleineen. Äskettäin valmistui Istanbuliin uusi lentokenttä, joka oli avautuessaan maailman suurin. Näin uutisen, jonka mukaan maailman 16 megaluokan hankkeesta 12 oli Turkissa. Miten tuo kaikki rahoitetaan? Ainakin Qatar on lainannut.

Turkki on suurimmaksi osaksi vuoristoa. Alanyassa maaseutu on kaupungin yläpuolella. Keväällä villiunikot koristavat teiden varsia. Kale-vuorella kukkii hedelmäpuista ensimmäisenä mantelipuu jo helmikuussa. Myöhemmin keväällä lukuisia kukkivia hedelmäpuita voi löytää vielä viileämmiltä ylätasangoilta. Tulemme tänne huhtikuussa, joten vuorilla pääsemme nauttimaan kevään puhkeamisesta. Kaupungin alueella maalis-huhtikuussa appelsiinipuut antavat ensimmäiset hedelmänsä  kukkien samanaikaisesti seuraavaa satoa varten. Niiden voimakkaan tuoksun tunnistaa kaukaa.

Alempana vuoriston lampareissa ja jokien reunamilla mölysammakot konsertoivat äänekkäästi. Ajamalla ylös ja alas vuoristoteitä voi ihailla paitsi kauniita näkymiä siirtyä
kevään vaiheista toiseen. Maakilpikonna voi tulla vastaan vuoristotiellä. Mehiläistarhurit häärivät aurinkoisilla rinteillä 'avaruuspuvuissaan'.

Oman päivämme aloitan hakemalla lämpimän patongin ja simit-rinkelin läheisestä leipomosta. Kuuman leivän tuoksu tuo veden kielelle. Tunnin aamukävelyn jälkeen pulahdamme uima-altaaseen, vaikka vesi nyt marraskuun lopulla alkaa olla jääkylmää (alle 18). Aamiainen parvekkeella vihanneksineen, turkkilaisine juustoineen ja juuri puristettuine appelsiinimehuineen maistuukin tämän jälkeen erinomaiselta. Täällä oppii nauttimaan yksinkertaisista asioista ja  eläkeläisen kiireettömyydestä. Tunnemme olomme kotoisaksi kun puutarhurimme Abdullah eli Abu ja porttivahtimme Mehmet toivottavat kohteliaasti turkkilaiset huomenet.

Nautimme erityisesti niistä viikoista, jolloin suuret turistimassat ovat poistuneet ja all-included hotellit sulkeneet ovensa. Emme väheksy massaturismia, koska ilman sitä näitä palvelujakaan ei täällä olisi. Toisaalta nyt turisteja alkaa olla liikaa. Kasin hotelli Sonnen omistaja kertoi suoraan olevansa uupunut ja loman tarpeessa. Siellä palvelujen kapasiteetti on ylitetty.

Näin ohjelman istanbulilaisesta ravintolasta, joka elvytti osmanien ruokaperinnettä löytämillään 500 reseptillä. Ruokaan liittyvät perinteet ovat täällä ikiaikaiset. En ole kuullut puhuttavan nälänhädästä kuten Suomessa 1850-luvulla tai Espanjassa Francon aikana. Tosin vuoristokylissä talvi voi olla ankara, mutta säilömällä siihen varustaudutaan kuten Suomessa lapsuudessani maalaistalossa.

Turkkilaiset käyttävät paljon kasviksia ja niitä täällä maan eteläosassa riittää. Kanaa, lammasta, nautaa, kalaa ja kasviksia grillataan usein puuhiilillä. Samoista raaka-aineista syntyy erilaisia patoja. Ruoka on yksinkertaista ja ravitsevaa. Paikallisessa Lokantassa voi syödä muutamalla eurolla. Oikeastaan itse ei välttämättä tarvitse kokata lainkaan. Meillä on viikottain tuoreita vihanneksia ja hedelmiä pursuava tori alapuolellamme pihakadulla, joten pitäähän sitä hyödyntää. Muutenkin teen itse mielelläni jotain. Joskus ystävillekin.
Vuoriston rinteet sopivat viiniköynnösten kasvatukseen. Tämä perinne uskonnollisista ym. syistä taantui, mutta nyt sitäkin elvytetään. Voimme ostaa ihan kelvollista viiniä, vaikka viereisestä kaupasta. Efes oluen tuntevat kaikki. Auringon laskiessa läntiseen horisonttiin voi parvekkeella istuen nauttia vaikka pikarillisen rakia - turkkilaista anisviinaa.

Serefe!

Antiochia ad Cragumin maisemaa 2019 syksyllä.

Antiochian erittäin vaikeakulkulkuiseen maisemaankin taitaa massaturismi levitä.
Ainakin yritteliäs turkkilainen on avannut sinne vaatimattoman kahvilan.

Vuoristotietä matkalla Kas:sta Antalyaan syksyllä 2019.

Kas oli aikoinaan kreikkalainen kaupunki. Olemme vierailleet täällä lokakuun lopulla useita kertoja.

Kas 2019, näkymä hotelli Sonnen aamiaishuoneesta lokakuussa.

Turkkilainen aamiainen, Sonne.

Tasavallan päivän viettoon valmistaudutaan Kas:ssa 2019. Ataturkin kuvia on kaikkialla.

Turkkilainen vuoristokylä - aikamatkalla menneisyyteen

Once upon a time... Näin sadut alkavat, mutta tämä onkin totta. Missä muualla voit ajaa hetkessä viehättävästä lomakaupungista vuoristoon aikamatkalle - kokemaan sitä miten ennen elettiin ja palata taas moderniin kaupunkiin kaikkien mahdollisten palveluiden äärelle.
On perjantai - muslimien tärkein rukouspäivä; päivä jolloin monet menevät moskeijaan rukoilemaan. Me ajoimme kalahalliin. Kohta edessämme on lautasellinen herkullisia friteerattuja pikkukaloja; osalla Mustanmeren hamsia. Minä oletin syöväni ´red mullet´ kaloja, joiden nimi suomeksi on yllättäen keltajuovamullo. Nämä jäivät mieleeni brittikokki Rick Steinin Turkin reissulta. Jokatapauksessa erittäin rapeita, herkullisia pyrstöineen ja päineen kaikkineen.

Nyt kun auto on vuokrattu pitää päästä retkelle. Mihinkäs muualle kuin lähivuoristoon. Myrsky on hiljalleen laantumassa. Eikä lunta ole vielä satanut ainakaan täällä. Olin aamulla lukenut kylästä nimeltä Mahmutseydi, jossa on paikallisten arvostama 1200-luvulla rakennettu moskeija. Alanyan yläpuolella olevat kylät ovat aikanaan olleet tärkeitä seudulla elämisen edellytyksille. Siellä on varmaankin ollut turvallisempaa asua kuin alhaalla rannikolla, jonne merirosvot helposti hyökkäilivät.

Tie kiemurtelee vuoristoa ylös ja muuttuu yllättävästi parempikuntoiseksi mitä ylemmäs ajetaan. Yleensä on päinvastoin. Lopulta laskeudumme hieman alaspäin ohittaen useita tilanpuutteessa nauhamaisesti molemmin puolin tiehen kiinni rakennettuja taloja. Nurkan takaa putkahtaa esille aukio ja moskeija jonka seinässä on rakentamisen ajankohta. Siitä tiedämme olevamme perillä.

Ruuhkaa ei ole. Hiljaisuus ja vanhat puut puhuttelevat. Aukion laidalla istuu muutamia ukkoja. Katselemme uteliaina moskeijaa. Pian ryhmästä erkaantuu nuori mies, joka ryhtyy oppaaksemme. Ihailemme melkein moskeijassa kiinni olevaa yli 700-vuotiasta, hulppeaa tuijaa. Kiipeämme ulkoportaita toiseen kerrokseen odottelemaan rukoushetken päättymistä. Tasanteelta on vaikuttava näkymä Alanyan kaupunkiin saakka.

Kengät pois ja naisille huivi päähän. Olemme parvella, naisten rukouspaikalla. Yli 700-vuotiasta rakennusta on tietenkin uudistettu useita kertoja, mutta lakatulta vaikuttava kaunis puukatto on alkuperäinen. Luen telineessä olevaa posteria, jossa selostetaan islamin syntyä. Erityisesti korostetaan sitä, että koraanin tekstiä ei missään vaiheessa ole piiruakaan muutettu siitä mitä enkeli Gabriel Allahin lähettiläänä on 30 vuoden aikana Muhammadille sanellut. Seinäkirjoituksissa Jeesuskin on mainittu yhtenä profeettana, ei jumalan poikana kuten kristityillä.

Aukiolla puhaltaa kylmä tuuli. Kuivuneet lehdet kahisevat, mutta ovat vielä osittain puissa. Syksy antaa merkkejä itsestään vai pitäisikö sanoa jo talven kurottavan oven takana. Nyt kuuma tee sopisi lämmittämään viluista neljän hengen seuruettamme. Tätä toivettamme noudatetaan.

Jälleen ryhmästä irrottautuu, nyt hieman iäkkäämpi mies. Aukion reunalla on vaatimaton puurakennus. Menemme hänen perässään kutsun ymmärtäneenä kapeita portaita toiseen kerrokseen. Tulemme tupaan, jonka keskellä on puolilämmin puukamiina. Ukko alkaa puuhailla melkein yksikätisenä. Toisessa on vain yksi sormi. Tapaturma on vaatinut veronsa. Teetä valmistetaan pitkän kaavan mukaan. Melkein kuin olisi japanilaisessa teehuoneessa. Yllättävän monimutkaisen puuhailun jälkeen edessämme höyryää tulppaanilasissa kahden sokeripalan kera turkkilainen tee.
Kun kerran pannu on kuumana voi sitä tarjota isommallekin joukolle. Neljä kylän miestä saapuu myös nauttimaan tarjoilusta. Huoneen perällä on puinen penkki, jossa isäntämme kertoo nukkuvansa.

Yksinkertainen elämä tuo mieleen oman lapsuuteni maalaisympäristön. Palaan ajatuksissani hetkeksi vuosikymmenten taakse. Pohdimme yhdessä millaista olisi asua täällä kokeeksi vaikka kuukausi, mutta ei ehkä talvella kuitenkaan. Oppisi varmaan turkin kieltä kun muuta viihdykettä ei olisi tarjolla. Romanttiset haaveet kariutuvat kun palatessamme näen pienen ukon kantavan hyvin kumarassa selässään valtavaa risukasaa. Polttopuita omaan kaminaansa, jotta jotenkin pärjäisi kylmyydessä. Elämä on täällä vuoristossa taatusti ankarampaa kuin kaupungissa ainakin talvella.

Meille tämän piipahdus ystävälliseen turkkilaiseen kylään toi hyvän mielen ja herätti monia ajatuksia siitä mikä elämässä on loppujen lopuksia tärkeää ja tavoiteltavaa.

Kylä näyttää kuuluvan nyt Alanyan kaupunkiin kylteistä päätellen. Luultavasti hyvä tiekin on rakennettu äskettäin kaupungin toimesta. Se tuo myös uteliaita. Nyt olimme ainoat, mutta kesällä täällä saattaa piipahdella enemmänkin matkailijoita. Näin tämäkin vuosisatoja omassa rauhassaan uinunut paikka menettää juuri sen mitä varten sinne on mielekästä kiivetä; nimittäin kadonnutta aikaa etsimään (ala Marcel Proust).

Kurpitsoita

Yli 700-vuotias tuija moskeijan vieressä.

Odottelemme ylätasanteella pääsyä moskeijaan

Kaukana siintelee Alanyan kaupunki. Maantietä matkaa on 40km.

Teetä odotellessa

                       

Vilkas keskustelu on käynnissä

Teehuoneen keskellä näkyy peltinen kamina. Takana yhdistetty vierassohva/isännän sänky.