torstai 24. huhtikuuta 2014

Myrskyä, Mesopotamia

25.11.2010
Eilen täälläkin taivas repesi. Kymmenen tuntia salamointia, kovaa tuulta ja kaatosadetta. Rantakadulla oli jokunen puukin nurin. 

Paratiisia ei ole missään, vaikka tuo raamatun Eden, Eufratin ja Tigrisjoen laaksossa, ei täältä kaukana ole. Tänään on taas pihakatumme toripäivä. Monet mausteet näyttävät olevan kotoisin juuri tuolta alueelta (Gaziantep, Sanliurfa). Myös vehnää viljellään näiden jokien välisellä tasangolla. Alanaapurit (Irak, Syyrian itäosa) eivät hirveästi tykkää siitä, että Turkki on rakentanut valtavan padon säätelemään veden kulkua. Myös luonnonsuojelijat ovat nyreissään. 

Alue on entistä Mesopotamiaa eli raamatun kaksoisvirran maata (meso=välissä, potamoi=virrat). Mesopotamian sosiaalinen rakenne muistutti Egyptiä, mutta se on ollut 10 kertaa Niilin laaksoa laajempi. Alueelta on löydetty maailman vanhimpia kuvakirjoituksia. Se on saanut sivilisaation kehdon maineen. Antiikin aikana siellä sijaitsivat mm. Sumerin sivilisaatio ja Akkadin, Babylonian ja Assyrian valtakunnat. Sittemmin aluetta ovat hallinneet heettiläiset, Persia, seldzukit, Parthialaiset, Rooma, arabit, mongolit ja osmanit.

Turkin suurin patoprojekti säätelee veden kulkua Eufrat ja Tigris jokien alueella. Se auttaa alueen maanviljelöitä, mutta haittaa Irakin ja Syyrian veden tarvitsijoita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti