Google+ Followers

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Gökbel Yaulasi - kylä vuorten ympäröimällä ylätasangolla

Alanyassa toimii patikointiretkiä vuorille tekevä ryhmä, jonka sivuilta jäi tuo nimi, Gökbel, polttelemaan mieltäni. Erityisesti keväällä villinä kasvavat tulppaanit toimivat houkutuksena. Tulppaaneja emme kuitenkaan nähneet. 'Lale yok' vastasi lähes aution kylän polulla asteleva mummo. Ehkä olin ymmärtänyt väärin tai sitten sipulit piilottelivat vielä maan alla. Alempana olevassa kylässä nimittäin tien poskessa näkyi muutamia tulppaanin nuppuja. Ovathan tulppaanit alunperin osmanien mailta lähtöisin, vaikka Hollanti onkin ottanut ne myöhemmin kasvatikseen.

Kylää en löytänyt googlen kartoista, mutta ystäviemme avulla se paikannettiin navigaattoriin. Kuusikymmentä kilometriä ja lähes kaksi tuntia myöhemmin avautui silmiemme eteen upea, nyt vielä osittain lumipeittesten vuorten ympäröivä laakso. Kevään voimakas vihreys helmihyasintteineen kaunisti tasankoa jonka reunamilla oli kukkivien hedelmäpuiden keskellä pieniä, huvilamaisia taloja.
Valistunut arvauksemme on, että nämä ovat alanyalaisten kesäasuntoja. Nyt luukut olivat kiinni. Tänne on varmaan mukava paeta keski-kesän kuumuutta nauttimaan omien hedelmäpuiden satoa.

GBS:mukaan olimme 1600 metriä merenpinnasta. Auton lämpömittari näytti 12 astetta. Lämpötila tipahti näin ollen puoleen Alanyan jo nyt kesäisistä lukemista. Kun lisäksi tuuli puhalsi navakasti olivat mukana olevat toppatakit neljän hengen seurueellemme tarpeen. Ympärillämme avautuvat maisemat ja värien kirjo vihreästä ruskeaan ja lumen valkoiseen ovat uskomattoman upeat juuri nyt. Talvella täällä on kaikki lumen peitossa.

Paluu matkalla ystävämme Sirkka ja Heikki ohjasivat meidät pieneen vaatimattomasti rakennettuun kylään, jossa nautimme leivinuunin lämmössä turkkilaisesta ystävällisyydestä ja runsaasta ruokatarjoilusta. Koko neljän hengen lounaamme maksoi euroissa laskien peräti kahdeksan. Sirkka osti vielä mukaan kilon paikallista sopivan suolaista voita. Eniten lämmitti vaatimaton luonteva tapa suhtautua meihin. Emme koe olevamme kohde, josta yritetään hyötyä mahdollisimman paljon. Tämä on yksi niistä syistä, jonka vuoksi Turkissa viihdymme,



















maanantai 9. huhtikuuta 2018

Sarihacilar - kylä silkkitien varrella

Kiinalaiset tarvitsivat isompia hevosia pärjätäkseen hyökkäileviä mongoleja vastaan. Silkistä tuli pian käypä valuutta tässä kaupankäynnissä. Suljettu kulttuuri avautui lännen suuntaan. Vähitellen nuo silkkitien nimellä kulkevat yhteydet Kiinan Xi'anista Aasian halki Syyrian Antiokiaan, Turkkiin Istanbuliin ja siitä meritietä Venetsiaan saakka kehittyivät. Karavaanit kulkivat molempiin suuntiin yli tuhannen vuoden ajan. Tarvittiin levähdyspaikkoja, joissa yöpyä. Solmukohtiin syntyi vaurastuvaa asutusta. Kappadokian Avanoksessa vierailimme tälläisessa karavaaniseraljissa muutama vuosi sitten. Se oli avattu äskettäin vierailukohteeksi.

Naapurinamme on mielestäni yksi parhaita ravintoloita Alanyassa - Prima. Viime syksynä ravintolan omistaja ehdotti vierailua kylässä, jonne hänen ystävänsä oli perustanut äskettäin ravintolan. Silkkitie haarautui pääreitiltään useiksi pienemmiksi karavaanien kulkuväyliksi. Tällainen on Sarihacilarinkin historia. Kylässä on yli tuhat vuotta vanha moskeija. Ympäristön kivistä rakennetut talot ovat pääosin hylättyjä, osittain sortuneita. Nyt osaa kunnostetaan.

Ajamme noin 11/2 tuntia Alanyasta kohti Konyaa. Poikkeamme ennen Aksekia mutkittelevalle kohti vuoria nousevalle sivutielle. Kylä piilottelee; näkyy vasta kun olemme perillä. Sen laidalta löytyy innokas turkkilainen, joka johdattelee meidät sujuvasti kuhmuraisia, kivipolkuja ravintolan eteen ja etnografiseen museoon. Myöhemmin sinne piipahtaa museon hyvin tunteva opas. Kokoelma on yllättävän laaja kertoen perinteisestä elämäntavasta. Esineistöä on kerätty eri puolilta Turkkia.

Kierroksen päätteeksi maistelemme paikallisia herkkuja 2015 lopulla perustetussa ravintolassa syksyisen auringon lämmittäessä sopivasti meitä ja ympäröiviä kivimuureja. Täällä voi myös yöpyä ja patikoida polkuja, joita kamelit ovat muinoin astelleet. Vierailu hiljaisessa, kauan sitten elämää sykkineessä kylässä sopii luonnosta ja historiasta kiinnostuneille. Samalla voi pohtia mistä olemme tulleet ja mihin olemme menossa.
















lauantai 3. maaliskuuta 2018

Japanin matkalla helmikuussa 2018

Taustaa

Olin 90-luvulla kongressimatkalla Kiotossa. Metroasemalla oli vain japaninkieliset opasteet. Mieleeni jäivät valtavien rumpujen soittajat avajaisissa, keskustelu prinssi Takamadon kanssa, pari askelta miehensä perässä puukengissä sipsuttavat vaimot ja taksinkuljettajien valkoiset käsineet. Kaikki oli hyvin poikkeavaa siitä mitä olin nähnyt missään muualla. Mielenkiinto heräsi. Pitäisikö tulla tutustumaan tähän kulttuuriin laajemmin? Kesäkuinen kuumuus jäi mieleen. Paita liimautui jatkuvasti ihoon kiinni. Ehkä kannattaisi tulla viileämpään vuoden aikaan. Koko asia oli painunut unohduksen kellareihin. Aikaa tästä on vierähtänyt parikymmentä vuotta.

Nyt silmiini osui syksyllä matkatoimiston mainos Sakura-juhlasta. Kirsikankukkienaika on japanilaisille pyhä asia. Ne kukkivat hetken ja sitten taas lakastuvat. Matkan aikana kuulin japanilaisten sopeutuneen ajattelussaan kaiken katoavaisuuteen. Olisikohan taifuuneilla ja tuliperäisen maan tarjoamilla yllätyksillä osuutta asiaan? Kirsikan kukinnat lienevät tämän elämän filosofian symbooleja. Kukintojen alkamisesta ja loppumisesta eri saarilla raportoidaan uutisissa tarkasti. Ihmiset kerääntyvät puiden alle piknikille nauttimaan kevään tulosta - se on Sakurajuhla. Tähän syöttiin tartuin.

Nagoya

Finnairin siivin lennämme Nagoyaan; parin miljoonan asukkaan kaupunkiin. Vastassa on oppaamme Lotta Watia ja paikallinen avustaja. Bussissa saamme alustavan tilannekatsauksen ja laitteen, jolla kuulee oppaan puheen etäältä ja meluisassa ympäristössä. Oivallinen apuväline kun joudumme juna-asemien tungokseen. Avustaja kerää passit ja lähtee hakemaan Japan Railwaysin lippuja ja ladattavat kortit metrojuniin.

Meitä, eri-ikäisiä ja tässä vaiheessa toisillemme vieraita matkalaisia on 24. Kaikki ovat yölennon jälkeen väsyneitä ja varmaan jännittyneitä siitä mitä tuleman pitää. Seuraavien päivien kuluessa paljastuu, että ketään ei tarvinnut odotella. Toisaalta junatkaan eivät odottele. Tulisimme liikkumaan luotijunilla, metrolla, paikallisjunilla, lautoilla ja takseilla.

Lentokentältä menemme suoraan lounaalle hyvin japanilaiseen ravintolaan. Annokset tuodaan pöytään kauniissa astioissa. Puikoilla syömisen opettelu alkaa.



Lounastarjottimen lisäksi saimme kulhon riisiä ja soijapavuista tehtyä miso-keittoa.



Lounaan jälkeen kävelemme lähellä olevaan Shogunlinnaan. Japanin historia on tavattoman sekavaa.
Shogunit ovat samuraijoukkojen ylipäälliköitä. Samurait olivat alunperin palkkasotureita, jotka ottivat vallan isänniltään ja keisarilta ollen useaan otteeseen Japanin diktaattoreita vuosien 1185 ja 1868 välillä. Viimeinen, Tokugawa shogunaatti hallitsi 15 sukupolven ajan. Käytetään myös nimitystä Edo-kausi 1600-1868. Se on yksi maailman historian pisimmistä sodattomista kausista. Se päättyi Shogunin vapaaehtoiseen vallan siirtoon  keisarille, joka muutti nyt Kiotosta Edoon eli nykyiseen Tokioon.
Nagoyan linna valmistui 1612 toimien Tokugawa-klaanin Owarin sukulinjan asuinpaikkana. Linna kärsi vaurioita toisen maailmansodan pommituksissa.

Linnan sisäkuvat ovat luontoaiheisia. Mielikuvitustiikerit kuvannevat Shogunin valtaa. Huoneissa on tatamimatot. Kalustusta on ollut ilmeisen vähän; nyt ei lainkaan.










Hotellin aulassa tapaamme joukon kohteliaasti kumartelevaa henkilökuntaa. Osa jää lepäilemään huoneisiinsa, odottamaan illallista. Olemme keskustassa. Opas haluaa näyttää ympäristöä. Pieni kävely virkistää kaiken istumisen jälkeen. Kaikkialla on hämmästyttävän puhdasta. Edes tupakan tumppeja ei näy, vaikka ei ole roskiksiakaan. Roskat viedään kotiin. Tässä olisi oppimista. Väkeä on paljon. Mahdollinen roskis täyttyisi hetkessä ja pursuisi kadulle. Tämä näkymä toistuu muissakin kaupungeissa. Myös japanilaisten mustat autot ovat puhtaita ja kaikki uusia. Eurooppalaisia merkkejä ei juurikaan näy. Myös töihin kiiruhtaa siististi mustiin pukeutuneita kansalaisia usein valkoinen hengityssuoja suun edessä. Se ei ole pelkästään itseä varten. Japanilainen haluaa suojata myös muita. Nuorille se voi olla myös ulkonäkökysymys. Suoja kaventaa kasvoja kauniimmaksi.

Nousemme erikoiseen rakennelmaan kävelemään lasikannelle, jonka alla loiskuu vesi. Täällä on myös luistinrata, jossa luistellaan muovin päällä.
Olen isä-poika matkalla. Purjehdusten jälkeen vastaavaa ei ole ollut. Pekka tulee matkan aikana livistämään kiireisen ohjelman lomassa myös omille teilleen - arkkitehtia kiinnostavia nähtävyyksiä katselemaan. Otamme toisistamme kuvan. Yhteinen matkamme voi alkaa.



Ensimmäinen matkapäivämme päättyy yhteiseen illalliseen. Ruokajuomina on valinnan mukaan japanilaisia viinejä, olutta, lämmintä riisiviiniä eli sakea ja japanin aprikoosilikööriä. Unta ei tarvinnut houkutella.




Vihreää teetä, misokeittoa, höyrytettyjä tai friteerattuja vihanneksia, munakokin hieman liian löysäksi jättämä munakas, jonka päälle japanilainen laittaa ketchuppia, kurkumalla maustettua kesäkurpitsaa, vihreitä papuja, juustot on korvattu tofulla jne. Kevyehkö aamiainen, vaikka pekoniakin tuli otettua. Myös hedelmiä, mutta ei siinä määrin mitä odotin. Appelsiineja myydään torilla kolme euroa kappale eli ovat kalliita. Soijakastiketta, riisiä ja raakaa sekä kypsennettyä kalaa on aina. Nuudeleita en mielelläni syö - ainakaan puikoilla.

Tokio

Nyt lähdetään luotijunalla Tokioon. Tarkkaa touhua. Paikkalipusta näet minkä portin kohdalla odotat. Juna pysähtyy täsmälleen siihen. Minuutissa tullaan ulos ja mennään sisään. Tarkka järjestely mahdollistaa nopean liikkumisen. Vauhtia ei junassa niinkään huomaa. Jos seisot laiturilla junan pyyhältäessä 300km:n nopeudella ohi, sen kyllä aistii. Jopa 600m pitkä juna vilahtaa ohi ja ilmavirta on viedä mukanaan. Huikeaa. Seuraavaksi tulevat 600 km tunnissa etenevät magneettijunat. Matkustaminen on miellyttävää. Juna etenee hyvin tasaisesti. Ohi kulkeva konduktööri kääntyy vaunusta poistuessaan ja kumartaa syvään. 







Pekka onnistui nappaamaan  kuvan Fujista junan ikkunasta. Huippu on usein pilvessä.

Japanin korkeimmalle Fuji-vuorelle ( 3776m) voi kiivetä vain kaksi kuukautta vuodessa.
Oppaamme kuuluu vuoren valloittajiin.

Tokiossa mennään metrolla suoraan kuuluisalle kalatorille, jossa mm. suuria tonnikaloja huutokaupataan. Turistit eivät enää pääse sille alueelle. Jos on paikalla 03.00 voi päästä muutamalle varatulle paikalle. Nyt alkoi tungokseen totuttelu. Söimme kahdestaan ankeriasta riisipedillä. Maistui hyvälle, mutta maksoi kymmenkunta euroa annos, jossa kalaa oli ehkä 50gr.  Suola-astioita en nähnyt missään. Japanissa suola saadaan soijasta. Vapaan kuljeskelun jälkeen opas tarjosi meille maistiaiset, jotka oli haettu sushi-ravintolasta, jonka omistaja maksoi aikoinaan nuo kuuluisat 700.000 euroa yhdestä tonnikalasta. Kallis mainos.





Tarkkuus on valttia


Merisiiliä

Täällä taidetaan syödä sinievätonnikalaa, vaikka se on rauhoitettu.

Kalatori ei vastaa nykyajan hygieniavaatimuksia. Se tullaan siirtämään pois nykyiseltä paikaltaan. Tämä tietenkin huolestuttaa kalabaarien pitäjiä, koska nyt sinne on helppo tulla.
Jatkamme matkaa suurella puistoalueella sijaitsevaan shintopyhäkköön. Taas tietenkin metrolla, koska välimatkat suurkaupungissa ovat pitkät.

Shintolaisuus on Japanin vanhin uskonto. Siinä luonnon kunnioitus on tärkeässä jumalallisessa osassa. Tarkkoja dogmeja ja käyttäytymistä kahlitsevia sääntöjä ei ole. Buddhalaisuuden levitessä myös Japaniin nämä kaksi uskontoa elävät rinnakkain. Monet omaksuvat itselleen sopivia asioita ja filosofioita molemmista. Joku saattaa mennä naimisiin shintolaisena, mutta haluaa tulla haudatuksi buddhalaisin menoin. Shintopappeja on, mutta monet ovat samanaikaisesti myös muualla töissä. Pyhäkköön mennessä kuljetaan portin vasemmasta reunasta. Keskeltä kulkeminen tuo huonoa onnea.
Kädet pestään valelemalla puukiposta vettä kaataen. Opas näytti miten yksinkertainen rukoileminen
tapahtuu kumarruksin ja muutamin käden liikkein. Lopuksi jätetään alttarille kolikko. Alttaria ei saanut kuvata.  

Tuntuu oudolta, että tieteellisesti ja teknisesti korkealle kehittyneessä kulttuurissa on paljon uskomuksiin perustuvaa käyttäytymistä. Ehkä kysymys on kuitenkin enemmänkin perinteiden kunnioittamisesta. Shintopyhäkkö ja buddhatemppeli voivat sijaita lähekkäin eli uskonnoille tyypillistä reviiritaistelua ei ole. Japanilaiselle tuntuu olevan tärkeää, että saa itse vapaasti valita mihin uskoo. Kirjauskonnot eivät ole täällä saaneet sijaa.     


Shintopyhäkön portissa on sivulla olevien pylväiden päällä kaksi poikkipuuta.

Hyvin jaksoi tämä pienokainen ponnistella lähes kilometrin matkan pyhäkköön

Lahjoittajien saketynnyreitä

Käsienpesupaikka


Alttarialue on tuolla takana



Toivomuslappuja. Pientä maksua vastaan voit kirjoittaa toiveesi lapulle, jotka poltetaan kuukauden välein.
Toivomus nousee savuna taivaalle.

Kävimme katsomassa vielä uskollisuudestaan kuuluisaa Hachiko koiraa. Koiran omisti professori, jota vastaan juna-asemalle koira uskollisesti tuli. Isännän kuoltua koira tuli vielä vuosia samalle juna-asemalle samaan aikaan. Ihmiset alkoivat tätä ihmettelemään. Koiran kuoltua sille pystytettiin patsas.
Toisessa kuvassa on maailman vilkkain risteys jalankulkijoille; miljoona ihmistä päivittäin.


Uskollisen Hachiko koiran patsas

Tämän risteyksen ylittää miljoona jalankulkijaa päivittäin.

Hotellimme on Ginzan alueella. Kuulemma kalleinta aluetta Tokiossa. Ala-aulassa sen huomaa. Se on tavattoman pieni. Eri kuljetuksella tulleet matkalaukkumme haukkaavat siitä sievoisen osan. Hissejäkin on vain kaksi. Minulla on pienen repun lisäksi vain lentolaukku. Huoneemme löytyy ylimmästä, 13. krs:sta. Mitenkähän täältä pääsee paloportaita alas jos tulee maanjäristys? Vuonna 1923 Tokiossa kuoli sen takia yli 100.000. Kai nämä on paremmin rakennettu. Ilmeisesti seisovat jonkinlaisen hieman liikkuvan anturin päällä.
Tokiossa ei ole kadunnimiä. On kortteleita, joissa vanhin talo on nro 1. Taas yksi outous muuten modernissa kaupungissa. Hotellin puolesta löytyy pyjama. Lämmitetty WC:n pyttykin, jossa huuhtelu alkaa toimia heti kun istut. Sivussa on ohjaamo, josta saa mm. alapesun. Näin oli kaikissa neljässä hotellissa, joissa yövyimme. Tokiossa ei ollut yhteisruokailua. Piipahdimme lähellä olevassa pihviravintolassa. Hyvää, mutta kalliinpuoleinen.

Aamu valkenee aurinkoisena, mutta edelleen kylmä tuuli on vieraanamme. Menemme metrolla Tokion todelliseen keskustaan eli valtavalle aukiolle, jonka takana keisari Hirohiton palatsi sijaitsee. Sinne ei ole menemistä, mutta vallihaudan äärelle pääsee. Yli 80-vuotias keisari on ensimmäistä kertaa luovuttamassa vallan pojalleen eläessään. Näin ei ole koskaan tapahtunut vaan valta siirtyy kuoleman jälkeen. Jos keisariperheen tytär menee naimisiin, ei hän enää kuulu keisarilliseen perheeeseen vaan miehensä sukuun. Keisarin asema on nykyisin vain seremoniallinen. Valta kuuluu pääministerin (Abe) johtamalle hallitukselle ja parlamentille. Ainoa ulkomaalainen parlamentissä oli pitkään suomalainen Marutsei Turunen. Viime vaaleissa häntä ei enää valittu.


Tuota siltaa kävellään palatsiin

Kaupunkia pääsee kuvaamaan vasta kun on riittävän etäällä siitä. Valtavan aukion ympäri juostaan ja pyöräillään. Muistaakseni aukion kierto on 7 km.

Taustalla pilkottaa keisarillinen palatsi




Vanha rakennus on parlamentti.

Kävelyretken jälkeen taas metroon ja puistoon, joka oli Shogunin sorsastusta varten. Puistossa olimme tuulen suojassa ja koimme ensimmäistä kertaa kevään tuntua.

Kirsikkapuu aloittelee kukintaa.

Samaa tekee japanin aprikoosi






Taustalla teehuone



Pekka bongasi hääparin.

Puistosta menemme Tokion lahdella olevalle tekosaarelle. Koko Tokio, maailman suurin kaupunkialue (36 miljoonaa) on kuin amerikkalainen kaupunki. Kaiken huippu on vapaudenpatsas. Pekka arvosteli kovin sanoin tekosaaren suunnittelua. Mitään järkevää ihmisläheistä kaavaa ei ole. Liike-elämä on saanut mellastaa vapaasti. Palasimme saarelta monoraililla, joka toimii ilman kuljettajaa.

Taustalle valmistuu olympialaisten 2020 vesiurheilukeskus.




Monorail jolla palaamme jos robotti ottaa kyytiin.

Ollaanko Nykissä?

Jättiläisrobotti joka ei osannut mitään temppuja.

Eilen kävimme myös nuorison ostoskadulla. Japanissa on yhtenäiskulttuuri. Jos siitä poikkeat ´naula voidaan lyödä takaisin lankkuun.´ Tällä alueella nuorison vaihtoehtokulttuurit ja sitä tukevat kaupat saivat vapaasti rehottaa. Kuvaaminen on mahdotonta tungoksen takia. Kävimme myös kadulla, joka on erikoistunut kaikenlaiseen elektroniikkaan. Mieleen jäi yhden videopelihallin valtavan räiskeen keskeltä tyttö, jonka uskomattoman nopeasti pelasi jaloillaan jotain peliä. Ei ole vaikea kuvitella mistä tulevaisuuden keinotodellisuuden käyttäjät tulevat, vaikka on siitä hyötyäkin esim. suunnittelijoille.

Nuoriso lauantaiostoksilla. Tuolta tulimme vaivoin läpi.

Izun niemimaalle

Tokio alkaa tuntua jo jaloissa. Illalla söimme kahdestaan erinomaista miekkakalaa lähellä olevassa italialaisessa. Tulipa vähän grappaakin maistettua. Maanantaiaamuna taas metroon ja kohti Izun niemimaata luotijunalla. Työhön kiiruhtavien ruuhka oli melkoinen. Mielenkiintoinen tilanne syntyy kun kaksi nopeasti etenevää ihmismassaa risteää. Junassa on taas rauhallista ja miellyttävää matkustaa. Vaihdamme niemen kärkeen suuntaavaan paikallisjunaan. Nyt näkyy välillä vähän metsääkin ja pienten poukamien kaupunkeja tai kyliä, koska rata eteneen Tyynen valtameren rantaa. Muuten näkymät junista eivät ole Japanissa kauniita. Paljon harmaita vähän huonokuntoiselta vaikuttavia taloja toisissaan kiinni. Ei puutarhoja tai puita. Niille ei ole tilaa. Täällä saa rakentaa metrin päähän naapurista. Ympäristöä rumentavat vielä sähköjohdot tolppineen. Näin on ilmeisesti maanjäristysriskin takia.

Suuntaamme Shimodaan, jonne amerikkalainen kommodori Matthew Perry saapui mustilla laivoillaan 1800-luvun puolivälissä vaatimaan Japania avaamaan kauppaansa. Rauhallista rajat kiinni aikaa oli kestänyt yli 200 vuotta. Nyt japanilaiset pelästyivät ja kauppasopimukset solmittiin sekä amerikkalaisten, että venäläisten kanssa. Tämä johti myös siihen, että viimeisen Shogun hallitsijan katsottiin olleen heikko. Tämä vähitellen luovuttikin vallan jälleen keisarille. Shimoda on viehättävä paikka kujineen ja vanhoine taloineen. Sopimukset solmittiin pyhäkössä. Pekan kanssa nautimme pari keitettyä osteria.

Perryn laiva

Perryn  muistomerkki

Tänne Perryn laivasto rantautui.

Ikuinen tuli palaa sopimuksen muistona.



Taustalla shintopyhäkkö



Nämä punalakkiset hahmot ovat merkki siitä, että perheestä on kuollut lapsi.

Shintopyhäkkö
Palasimme junalla hieman takaisin Kawazuun, jossa majoitumme seuraavaksi pariksi yöksi miellyttävään rantahotelliin. Matkalaukkumme matkustivat Kiotoon eli kaikilla oli nyt vain pienet reput ja minivarustus. Nyt olemme paikkakunnalla, jossa parin kilometrin päässä hotellista on Sakurajuhlan kirsikkapuisto josta kerroin jo matkakertomukseni alussa. Menimme katsomaan niitä illalla yövalaistuksessa. Kylmän sään takia kukat olivat vasta avautumassa.



Joen rannassa olevan tien varrella kirsikkapuita riittää neljä kilometriä.

Näkymiä  huoneesta rannalle



Täällä on sen verran lämpimämpää (ei nyt), että pari palmuakin viihtyy
Saapumisen kruunaa loistava japanilainen illallinen. Koko huoneen peittää tatamimatto. Kenkiä ei sallita. Asettelu on niin kaunis, että päätän kuvata koko aterian. Jälkiruokaa aloin syömään muistamatta kuvata, mutta naureskelevat tarjoilijat toivat toisen annoksen.


Ravintolan sisäänkäynti




Tämä liha keitetään vedessä joka on seuraavan kuvan paperissa. Tarjoilija sytyttää paperin alla olevan lämmön lähteen.





Tiistaina retkeiltiin seitsemälle vesiputoukselle. Opas varoitti runsaasta määrästä portaita. Osa jäi pois. Minäkin emmin polvieni kestävyyttä, mutta olinhan Tokiossakin selvinnyt. Ylös mentiin paikallisten joukossa bussilla. Pari viimeistä putousta jätin varmuuden vuoksi väliin kun tuli mahdollisuus oikaista. Onhan tätä reissua vielä monta päivää jäljellä joten parasta olla kunnossa.



Seetripuita

Portaita riittää



Japanilaisten seitsemän onnen jumalaa sopii teemaan. Jokaisella putouksella oli yksi.




Palatessa kävimme katsomassa vielä kirsikkapuistoa päivänvalossa. Samalla tutkimme paikallisia markkinoita.



Voi vain kuvitella miltä täällä näyttää kun kaikki puut ovat kukassa ja peräti 4 viikkoa.





Tofu? jäätelö maistuu. Joukossa voi olla vihreää teetä?

Nyt on ansaittu japanilainen kuuma kylpy. Tässä asussa lähdetään, mutta kylvyssä ollaan alasti. Lämpö tulee maan alta.






Aamurusko. Aurinko nousee Tyynestä valtamerestä.

Kiotoon

Keskiviikkoaamuna  suunnataan taas junamatkalle kohti entistä keisarien kaupunkia Kiotoa.Tuo vuorten ympäröimälle tasangolle aikojen saatossa rakentunut  1,5 miljoonan asukkaan kaupunki on täynnä maailman perintökohteita, temppeleitä ja vanhoja puutarhoja, unohtamatta vanhaa geisha-kulttuuria. Kioto säästyi pommituksilta, koska yksi USA:n armeijan päälliköistä oli ollut siellä häämatkalla ja esti pommitukset.

Menemme suoraan hotelliin, jonne laukut oli kiidätetty etukäteen. Heti liikkeelle. Suuntaamme Nishhiki-ruokatorille, jossa saamme kuljeskella vajaan tunnin ominpäin. Pekka erkani joukosta etsimään omia kohteitaan. Torin jälkeen kuljimme oppaan perässä pitkin kapeita kujia ravintoloineen ja lopulta Geisha kortteleihin. Toiveena oli nähdä edes vilahdus työhönsä kiiruhtavasta geishasta tai oppilaasta, maikosta. Oppaamme on työskennellyt kymmenkunta vuotta sitten täällä ravintolassa ainoana ulkomaalaisena ja tuntee henkilökohtaisesti useita geishoja. Kaksivuotiseen koulutukseen lähdetään usein jo 15-vuotiaana. Geisha on viihdyttäjä, joka ehkä pelaa kanssasi jotain peliä, laulaa tai tanssii vähän taipumustensa mukaan. Seksipalveluja ei geisha anna.

Japanissa geishoja on eniten Kiotossa, noin 100. Kujilla vastaan tulee kimonopukuisia tyttöryhmiä, kikattavat ja ottavat selfietä. Nämä ovat turisteja, usein kiinalaisia. Tätä käytäntöä kaupungissa suositaan. Heitä ei pidä luulla geishoiksi. Minulla kävi tuuri. Sain hyvän geisha-kuvan, jota sain sitten jakaa muille ryhmäläisille.






Hiroshimaan

Toiseksi viimeinen matkapäivämme on omistettu Hiroshimalle. Matkalla oltiin yhteensä 14 tuntia. Eväslaatikoita tarvittiin. Niitä sai ostaa juna-asemilta. Sushi-annoksen sai noin viidellä eurolla; Suomessa 13 euroa. Jotain täällä saa sentään halvallakin. Muuten Japani on edelleen kalliinpuoleinen.

Hiroshimassa tärkein nähtävyys on rauhanpuisto paikalla johon pommi pudotettiin 6.8.45 klo 8.15, kolme päivää myöhemmin Naganoon. Pian sen jälkeen Japani antautui. Pommi räjäytettiin ilmassa. Lentäjät eivät tienneet minkälaisesta pommista oli kyse.

Rauhanpuistossa on pystyssä yksi osin säilyneen talon luuranko, muistomerkki ja tuli, joka palaa niinkauan kuin maailmassa on yksikin ydinase. Museossa on katastrofiin liittyviä kuvia. Obama on ainoa yhdysvaltojen presidentti, joka täällä on käynyt. Hänkään ei pyydellyt anteeksi  vaan puhui rauhan puolesta.







Itsukushima 

Iltapäivän vietämme puolen tunnin junamatkan päässä, lautalla saavutettavissa olevalla Itsukushiman temppelisaaressa. Sieltä, shintopyhäköstä sanotaan avautuvan kauneimmat japanilaiset näkymät. Opas varoitti kesyistä peuroista. Edes matkalippuja ei kannata pitää näkyvissä muuten ne ovat äkkiä peuran suussa. Niitä ei ole metsästetty joten eivät pelkää ihmisiä.

Kävelemme rantaa pitkin kohti punaista shintopyhäkköä. Sen jälkeen on vajaa tunti vapaata kiertelyä. Haluaisin ostaa Irmalle kimonon. Emme ole ostosmatkalla. Tuliaisia on vaikea löytää, koska nähtävyyksien ympärillä on vain turistikrääsää. Nyt minua kuitenkin onnisti. Punainen kaunis kimono yllättäen löytyi. Maistelin rannassa pyöreää taikinapalloa, jonka sisällä oli osteri. Erinomainen välipala.

Pyhäkön portti


Laskuveden aikaan

Voiko japanilaisempia näkymiä olla?




Aamulla 7.30 lähdimme tälle reissulle. Takaisin 21.30.

Kiotolle omistettu päivä

Viimeinen päivä omistettiin Kiotolle. Paljon nähtävää. Temppeleitä, palatsien puutarhoja ja tunnin pyöräretki Kioton laitamilla, maaseudulla. Riisipelloilla ruskea sänki odottaa istuttajia. Tämä tapahtuu huhti-toukokuun vaihteessa. Silloin nyt kuivat pellot ovat varmaan sopivan vetisiä.

Erityisen suuren vaikutuksen teki 1300-luvulta peräisin oleva puutarha kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kiviä on sinne tuotu lahjoituksina eri puolilta Japania. Kultainen temppeli hätkähdytti edelleen, vaikka olin nähnyt sen yli 20v sitten. Kultaa siihen on käytetty noin 20kg. Shogun rakensi sen alunperin huvimajakseen. Buddhalainen temppeli siitä tuli myöhemmin, kunnes mielisairas munkki sen poltti. Temppeli rakennettiin uudelleen. Sen päällä on buddhalaiseenkin mytologiaan kuuluva Fenix-lintu.

Päivä päättyi yhteiselle illalliselle. Syömme kuuluisaa Koben härkää. Eläimiä hellitellään kaikin tavoin. Näin lihasta tulee maukasta ja mureaa.


Riisipellot odottavat kevään istutuksia.

Tyyppillinen Kioton reunamien talo. Ajan patinan halutaan näkyvän.






Etualalla ui karppi.






Bambu on maailman nopeimmin, lähes metrin vrk:ssa, kasvava kasvi. Tämä metsikkö on temppelialueella.



Bambumetsiköt ovat niin tiheitä, että muuta sinne ei mahdu. Syötävät versot kaivetaan maan alta. Kuiduista tehdään myös vaatteita.

Japanilaisilla on kodeissaan pieniä alttareita.








Puiden talvisuojausta

Kultainen temppeli

Näkymä temppeliin teehuoneelta. Katolla on Feenix-lintu.

Teehuone, josta käsin temppeliä voi ihailla.


600 vuotta vanha bonsaipuu

Lopuksi

 Lauantai-aamuna meidät vietiin bussilla Osakan meren päälle rakennetulle kentälle. Alunperin piti koneen kipparina olla naapurini, joka kuitenkin sairastui. Saimme hänen tervehdyksenään juomien lisäksi nettiyhteyden. Pääsimme seuraamaan sopivasti Iivon kultamitalihiihtoa. Japanilaiset ihmettelivät hurraahuutojamme.

Olemme vierailleet hyvin modernissa, mutta samanaikaisesti vanhoja perinteitä kunnioittavassa maassa. Työkultturi on edelleen hyvin hierarkinen. Työaika on, mutta työstä lähtee ensin pomo. Voi käydä niin, että nuorin pääsee lähtemään vasta 22.00. Turvapaikan hakijoista tai muista maahanmuuttajista ei ole ongelmaa. Heitä ei maahan päästetä, vaikka työvoimasta on pulaa. Japanissa asuvien miljoonan kiinalaisen tai korealaistaustaisten joukko on sekin pieni. Eläkeikää kaavaillaan nostettavaksi 65:sta peräti 75 vuoteen.

Matkan onnistumiseen vaikuttaa eniten hyvä opas. Saimme Lotan käyntikortin (lotta@watia.fi), jonka avulla pääsin nyt hänen blogisivuilleen. Hän on monien lehtien haastattelema ehkä tunnetuin suomalainen matkabloggaaja, joka on erikoistunut erityisesti Japaniin ja Koreaan.  Japanin kieli ja japanologia oli hyvin hallussa. Ominpäin tälläista matkaa ei pysty tekemään. Kiitos Lotta erinomaisesta opastuksesta, jossa kaikki oli kohdallaan. Taustalla on Albatros Travelin kokenut Japanin tiimi. Izun niemimaa ja Sakura-juhla olivat nyt ensimmäisen kerran ohjelmassa.
Japanissa on 3000 tuhatta saarta eli paljon jäi näkemättä.

Oppaamme
Matkareittimme