Löytöretkellä Turkissa ja muita matkakertomuksia: huhtikuuta 2016

Maaliskuu 2016

Edellisestä käynnistämme tässä kauniissa saarivaltiossa on peräti kahdeksan vuotta. Nyt oli erityinen syy lähteä. Ei siitä sen enempää. Suosikkiimme Mirihille ei ole valmismatkoja Suomesta. Päädyimme Finnmatkojen kautta Kuredulle. Saari näytti kuvien perusteella houkuttelevalta.

Lensimme jälleen Frankfurtin kautta. Malen lentokentältä jatkoyhteydet saareen sujuvat edelleen vaivattomasti. Nyt ei kukaan tarttunut välittömästi matkalaukkuihimme. Oli mentävä erilliselle tiskille, jonne myös käsimatkatavarat oli jätettävä. Vain kaikkein välttämättömin oli saatavissa mukaan pieneen kangaskassiin. Taksin asemasta kuljetus vesitasolentokoneiden terminaaliin tapahtui bussilla. Kaikesta näki mittakaavan muuttuneen enemmän massaturismin suuntaan. Kuredulla oli kuitenkin oma odotustila, josta matka jatkui lähes välittömästi. Kohta kävelimmekin ponttoonisiltaa pitkin odottavaan lentokoneeseen kuumuuden ahdistellessa pohjoisen viileyteen tottunutta.

Edessä oli runsas puolituntia kilometrin korkeudessa, huikaisevassa maisemassa lentämistä. Yli yön kestäneestä lennosta uupuneina odotimme jännittyneinä sitä mitä tulevat kaksi viikkoa toisivat tullessaan. Kuredun kotisivulla olevat kuvat näyttivät houkuttelevilta, mutta todellisuus voisi olla muuta. Toisaalta asiakasarviot olivat hyviä. Istuin pilottien takana. Kakkosohjaana oli nuori nainen, joka poninhäntä keikkuen peukutti välillä matkustajille. Perillä kone parkkeerasi suoraan ison maalaiturin viereen veneiden sekaan. Laiturin päässä odottivat matkaoppaat ja paikallisten rumpuryhmä toivottamassa tervetulleeksi. Istuimme varjoon raikkaan hedelmäjuoman ääreen. Oppaamme Tiina ehdotti perusteellisempaa perehdytystä seuraavana päivänä, jolloin pahin matkaväsymys kunnon yöunien jälkeen olisi helpottamassa. Viisasta.

Puolen kilometrin matka meille varattuun villaan sujui mukavasti pienellä sähköautolla. Ilmastoidun huoneen viileys oli tervetullutta. Muutaman metrin päässä houkutteli valkohiekkainen ranta ja kirkas, turkoosi, parin palmun välistä välkkyvä meri. Vaikka saaressa oli tilat noin 700:lle matkailijalle, tuntui heti siltä kuin olisimme siellä kahdestaan. Henkilökuntaakin oli 800. Heistä 90% asui saarella sen keskiosan viidakon kätkössä, turistien katseilta piilossa.

Raskaista, ihoon liimautuvista vaatteista oli pian päästävä eroon. Olimme sujauttaneet lentoyhtiön pieneen kassiin vain uima-asut. Virallisten tilastojen mukaan meriveden lämpö olisi keskimäärin 28 ja ilman 30. Arvio oli varmaan alakanttiin, koska iho aisti aivan muuta. Kuumuudesta tulikin eniten lomaamme rajoittava tekijä. Oppaan mukaan tammi-helmikuussa on tuulisempaa ja tästä syystä viileämpää. Toisaalta merivesi olisi rannoilla sameampaa hiekan sekoittuessa siihen.

Ei muuta kuin sukellus mereen. Vaikka huomasimme myöhemmin kotiriutan korallien haalistuneen pahasti, tämän korvasi saaren etelärannan, jossa mökkimme sijaitsi, hyvä uintisyvyys myös laskuvedellä. Pohjoisranta sen sijaan on laskuvedellä uintikelvoton. Tämä näkyy myös rantamökkien hintatasossa. Nyt laukkuja odotellessa matkaväsymys oli hyvä nukkua pois.

Kuredun aika on tunnin edellä Maleta, vaikka ollaan samalla aikavyöhykkeellä. Aurinko nousee ja laskee 7.00 kiertyen suoraan pään yläpuolella itäisestä horisontista länteen. Auringon laskun jälkeenkin on edelleen liian kuumaa. Ihonmyötäisiä asuja ei voi käyttää. Kävelemme ensimmäistä kertaa puolen kilometrin matkan hiekkarantaa pitkin paljain jaloin illalliselle ravintolaamme. Ruokatarjoilun teemaillat vaihtuivat päivittäin. Perillä odottavat kauniisti koristellut noutopöydät. Ruuan terveellisyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota; ei suolaa, sokeria, rasvaa. Maustaminen tapahtuu kastikkeilla. On hapan-imelää, öljypohjaista tai valkoisia kastikkeita. Mukaan voi poimia vihannesjuomia erillisissä laseissa.

Tutustumme tarjoilijaamme Simtoon, 25-vuotiaaseen hyvin englantia puhuvaan malediivilaisnuorukaiseen. Häneltä tulisimme kuulemaan paljon elämästä täällä. Erityisen ilahtuneita olimme siitä, että tämän matkailijaruletin pyörittäminen näyttää olevan nyt hyvin paikallisten käsissä. Avain siihen on hyvä englannin osaaminen, johon valtion toimesta koulutuksessa panostetaan jo lapsuudessa. Myös omistajissa on paikallisia, vaikka tämän lomakeskuksen perustaja (lähes 30v sitten) onkin ruotsalainen matkaopas. Vieraita näytti olevan useista Euroopan maista. Mikään kansallisuus ei dominoidut.

Onneksi olimme valinneet puolihoidon. Jos runsaan aamiaisen ja illallisen lisäksi olisimme syöneet lounaankin, nauttineet runsaasti ´all included´- pakettiin sisältyvää ilmaista viiniä, olisi painon hallinta ollut mahdotonta. Upein kattaus osui Irman juhlapäivään, jolloin oli myös maapallon laajuinen ´Earth hour´. Valot sammutettiin. Kattaus oli rantahiekalla ja nautimme herkuista soihtujen valossa. Ilmaston muutoksesta muistuttaminen on erityisen tärkeää valtiolle, jonka korkein kohta on vain 2.5m merenpinnan yläpuolella.

Illallisen jälkeen astelimme rantaviivaa pitkin pimeässä tähtien loisteessa ja kasvavan kuun vähän valaistessa hyvin ansaituille yöunille. Voimakkaita valoja saarella ei käytetä. Pienen taskulamppumme valossa hiekalle nousseet ravut puikahtelivat hädissään mereen. Varoimme astumasta paljain jaloin nousuveden tuomien korallin kappaleiden päälle. Ahmed oli laittanut vuoteen yökuntoon, vaihtanut juomavesipullot ja täyttänyt portailla olevan pienen ruukun, jonka vedellä hiekka pestiin jaloista. Unta ei tarvinnut houkutella.

Aamun ensimmäisten valon säteiden kajossa astelen ulkotiloissa olevaan kylpyhuoneeseemme. Punamuurahaiset pakenevat tieltäni. Kyyhkynen kurjertaa aivan vieressä. Mustat koiralepakot pyrähtelevät levottomina. Olemme päiväntasaajalla. Pulahdan miellyttävän lämpöiseen mereen. Matkaväsymys kaikkoaa. Parina aamuna kiersimme saaren rantaa pitkin (3.5km). Sitten tästä liikunnasta oli luovuttava jalkoihini ilmaantuneiden rakkojen takia. Varovaisuus unohtui. Croksit jäivät kotiin. Piipahdin turkkilaisen kollegan vastaanotolla puhdistuttamassa haavat. Uiminen jäi jatkossa ainoaksi liikunnaksi.

Aamiaisella munakokki odottaa tilaustamme. Munakas vai paistetut munat? Tarjolla on runsaasti vihanneksia, leipää, kalaa, leikkeleitä ja tropiikin hedelmiä. Simto kiidättää pöytään vasta puristettua appelsiinimehua. Olemme ensimmäisten joukossa aamiaisella. Simtolla on aikaa keskusteluun. Hänen puolisonsa on juuri valmistunut kauppatieteilijänä Intiasta. Töitä saattaa löytyä kotisaarelta. Sinto on älykäs poika, jolla myös omia suunnitelmia. Hän on ylpeä maastaan ja työstään. IPhone-puhelimetkin esitellään ensimmäisten joukossa täällä. Tämä tuntui olevan nuorelle miehelle merkki siitä, että ollaan ajan hermolla. Simto ei valita kurjista asiakkaistakaan, vaikka yritämme häntä siihen provosoida. Hänellä on hyvät tiedot viinien tarjoilustakin, vaikka hän ei itse muslimina juo alkoholia.

Kävin täydentämässä snorklausvarustustani ostamalla UV-suojatun paidan, vauvan myssyä muistuttavan päänsuojan ja räpylät. Kymmeneltä tapaamme Tui-matkatoimiston edustajan, saksalaisen Tiinan, joka oli jo eilen meitä vastassa. Hänellä oli aikaa puolipäivää pelkästään meitä varten. Ei nytkään massaturismin tunnelmaa, vaikka saarella on satoja turisteja. Parituhatta vierasta palaa tänne yhä uudelleen. Nyt oli tulossa englantilainen lady, joka oli lomaillut täällä yhteensä 37 kertaa. Satuin näkemään kuinka hän sai kuninkaallisen vastaanoton laiturilla.

Oppaan mukaan henkilökunnan viihtyvyyteen panostetaan paljon. Se on varmaan keskeinen syy siihen, että mekin tunsimme viihtyvämme. Kaikki tervehtivät ja kyselivät vointiamme. Saarella on mahdollista harrastaa myös veteen liittymättömätöntä liikuntaa, mutta ainakin nyt tenniskenttäkin kuumuuden takia näytti tyhjältä. SPA-hoitoja tarjoavia paikkojakin on kaksi. Saaren pohjoispuolen merivirroista varotettiin. Siellä on matalassa poukamassa ´Kindergarten´, paikka jossa pienet hait ja rauskut odottelevat kasvamistaan. Kävin näitä poikasia kuvaamassa pari kertaa. Puolimetriset ´black tip´ hait kasvavat parimetrisiksi.

Saarella on neljä pääravintolaa noutopöytineen ja muutama a la carte paikka. Saarta hoidetaan luontoa kunnioittaen. Eroosio kuluttaa rantoja. Uutta hiekkaa otetaan merenpohjasta sinne valuneen tilalle. Öljyä ei näkynyt hiekan seassa misään, vaikka veneitä ja lentoliikennettä on paljon. Sähköstä 25% tuotetaan aurinkopaneeleilla. Muuten dieselgeneraattoreilla. Juomavesi saadaan merivedestä puhdistamalla. Internetyhteydetkin on, mutta kuvien lähettäminen onnistuu vaivoin. Ehkä on hyväkin asia nettiriippuvaisille.

Tulevat päivät kuluivat meressä snorklaillen. Sitä tai sukeltamista harrastavat täällä kaikki. Sitä varten tänne tullaan. Edessämme hiekkapohjalla kasvoi matalaa ruohoa, jonka seasta kalat näykkivät jotain syötävää. Tutuksi tuli erityisesti ´trigger fish´, josta oppaamme varoitti. Se vartioi tiukasti mätimuniaan. Kala oli enimmäkseen pää alaspäin pohjassa. Lähestyessämme se selvästi hermostui ja alkoi tulla kohti hampaat näkyen. Ei tuo noin 60cm:n lahnan mallinen kala kovin pahaa jälkeä saisi aikaan, mutta emme halunneet tehdä lähempää tuttavuutta. Loman loppuvaiheessa niitä näkyi vähemmän. Englantilainen naapurimme pelästyi parimetristä kalaa, joka lähti uimareita seuraamaan. Heidän videostaan tunnistin barracudan. Ilmeisesti oli vain utelias.

Suuri maalaituri, johon retkiveneet ja lentokoneet parkkeeraavat jakaa saaren kahtia. Sen itäpuolella on saaren kotiriutta, josta ei kovin paljon ole jäljellä. Ensikertalaiselle sekin on varmaan elämys, mutta väistämättä vertailimme sitä aikaisemmin näkemäämme. Parimetrisen murenan onnistuin bongaamaan ensimmäistä kertaa. Yleensä ovat niin syvällä, että vain sukeltajat onnistuvat näkemään tuon käärmemäisen. hampaitaan vilauttelevan kalan. Riutalla on myös uponnut vene, jonka ympärillä kalaparvia on tavallista enemmän. Alueella on myös kilpikonnia, joita emme onnistuneet nyt näkemään. Kävimme pari kertaa illallisen jälkeen istuskelemassa laiturin päässä, jossa voi bongata haita ja rauskuja mereen suunnattujen valonheittimien keilasta. Tuulastamista ilman atrainta. Suurin näkemämme hai oli parimetrinen. Lasillinen grappaa helpotti illallisen jälkeistä täyteläistä oloa.

Toisen viikon alussa teimme koko päivän kestävän retken isolla purjeveneellä luonnollisesti moottorilla ajaen, koska tuulta ei ollut. Ensimmäiseksi vastaan tuli delfiiniparvi. Yleensä ne seuraavat venettä. Nämä sukelsivat mahdollisimma pian näkymättömiin. Luultavasti tunnistivat veneen jokapäiväiseksi häiriköksi. Päätavoitte oli nähdä suuria mantarauskuja. Olimme siinä paikassa pitkään, mutta rauskut olivat jossain muualla. Onneksi olemme aikaisemmin uineet tälläisessä vaikuttavassa parvessa. Kävimme yhteensä viidellä riutalla snorklailemassa turvallisesti pelastusrengasta mukanaan raahaavan oppaan perässä. Malediiveilla on vaarallisia merivirtoja, joten räpylät on syytä olla tehostamassa liikettä. Aina sekään ei riitä, mutta veneestä voidaan heittää köysi avuksi. Näillä riutoilla oli kohtalaisesti nähtävää. Yhdessä oli uponnut laiva, jonka keula kohosi ruosteisena pinnan yläpuolelle. Veneessä tarjottiin erinomainen lounas ja iltapäivätee. Matkaseuramme olivat englantilaisia, toisensa tunteva ryhmä. Keskustelu käynnistyi varsinkin kun viittasin Brexit äänestykseen.

Illallisista jäi rantahiekalle katetun lisäksi mieleen erityisesti paikallisten kalastajien tuoman saaliin näyttävä esillepano. Maistoin barrakudaa. Hauen sukuinen kala myös maistui hauelta. Voi- sitruunakastike sopi tähän hyvin. Vanha sääntö ´puolen kilon haukeen tarvitaan kilo voita´ pitää paikkansa myös barrakudan suhteen.

Loman lähestyessä loppua aloimme jo unelmoida viileydestä, joka meitä odottaisi kotona Suomessa. Kaunista maisemaa, meriveden lämpöä ja houkuttelevaa meren smaragdin vihreyttä tulee kuitenkin ikävä. Toivottavasti tulevatkin sukupolvet voivat vielä nauttia näistä paratiisisaarista. Tähän voimme kaikki osaltamme vaikuttaa jarruttamalla ilmaston muutosta. Viimeisen illallisemme pöydän Simto oli koristellut kauniisti kukkasin ja kirjoittanut suomeksi ´nähdään pian´.