Antiochia ad Cragum - merirosvojen kaupunki

Tunti sen jälkeen kun olimme paenneet Trajanopoliksesta (nykyinen Gazipasa), nousi raikas länsituuli, ja saatoimme jatkaa matkaamme paisuvan pallokkaan eteenpäin kiidättäminä. Kello neljän maissa iltapäivällä sivuutimme hyvin maalauksellisen kaupungin rauniot. Beaufortin mukaan kaupunki oli Antiochia of Cragus. Täysin kuolleet rauniot olivat muutamilla äkkijyrkillä kallioniemillä meren yläpuolella, ja tällä tuulella niiden luokse oli mahdoton päästä.

Lainaus on Göran Schildtin kirjasta Ikaroksen meri, jossa hän kuvaa purjehdustaan kuuluisalla Daphnellaan Turkin rannikolla 50-luvulla. Itse osuin tuohon paikkaan lähes huomaamattoman viitan houkuttelemana kuusi vuotta sitten; nyt keväällä 2015 uudelleen. Matkaa sinne on Alanyasta 70 kilometriä D400 tietä itään. Päätieltä erkanevalle pienemmälle tielle ohjaa nyt selvä viitta. Muutaman kilometrin jälkeen tulet jyrkänteen reunalle, jossa näkyy raunioita. Näköala meren suuntaan on huikaisevan kaunis. Kallioisen niemen päällä häämöttää kappale muuria, joten epäilemättä jyrkän kallion päällä on ollut linnoitus. Nyt siitä ei ainakaan kaukaa katsoen näy merkkejä. Tie jatkuu erittäin jyrkkänä ja mutkittelevana alas tuon kallion juurelle. Varovaisesti ajaen sinne pääsee. Upean näkymän houkuttelemana otin sieltä useita maisemakuvia. Patikoin jyrkkää polkua pitkin alas rantaan, mutta kuumuus ei houkutellut yrittämään kiipeämistä kallioniemelle.

En ole löytänyt mainintoja paikan historiasta kunnes äskettäin Hurriyet Daily News julkaisi asiasta artikkelin. Alueella on aloitettu turkkilaisen arkeologiryhmän johdolla kaivaukset tavoitteena saada uutta tietoa alueen historiasta. Rannikon suuntainen vuoristo on koko alueella antanut merirosvoille hyviä tähystys - ja piiloutumispaikkoja. Tämä kaupunki on ollut 350 metrin korkeudessa. Merirosvot ryöstivät sekä rannikon kaupunkeja että kauppalaivoja ennen roomalaisten valtakautta. Pompeius Magnus niminen komentaja otti tämän kaupungin haltuunsa. Raunioista löytyy merkkejä roomalaisten läsnäolosta. Kaupunki liitettiin sittemmin Kappadokian kuningaskuntaan. Kuningas Antiochos IV rakennutti merirosvoilta valloitettua kaupunkia edelleen. Artikkelin mukaan kaivauksia on tehty aikaisemminkin Nebraskan yliopiston johdolla vuodesta 2005 alkaen.

Kaivauksia esittelevät kuvat ovat lehden artikkelista.

Nimi viitannee kaupunkia rakennuttaneeseen Kappadokian kuninkaaseen (Antiochos IV)

Kallioniemen päällä näkyy kappale muuria. Sen juurella on pieni pysäköintipaikka.

Kallioniemen oikealla puolella on kaunis lahti. Jyrkällä rinteellä on viljelmiä.

Vaikeapääsyinen kallioniemi lähempää kuvattuna

Kallioniemen vasemmalla puolellakin taitaa jotain rakenteita olla.

Roomalaista mosaiikkia ja merkkejä kylpylästä.
Myös jäänteitä temppelistä ja mytologisen medusahahmon pää on kaivettu esiin.

Istanbul’s design route for September 2015

Istanbul’s design route for September 2015

Top 50 trekking routes in Turkey

Top 50 trekking routes in Turkey

Syedra - antiikin kaupunki lähellä Alanyaa

Ostimme loma-asunnon Turkin Alanyasta 2008. Siitä alkoivat löytöretkemme maassa, josta tiesimme entuudestaan varsin vähän. Yksi miellyttävistä yllätyksistä oli mahdollisuus tutustua joukkoon antiikin Kreikan ja Rooman rauniokaupunkeja, joista emme olleet koskaan kuulleetkaan. Osaan pääsee busseilla. Näin ne ovat luontevia massaturismin kohteita. Antalyan ja Alanyan välillä sellaisia ovat Perge, Aspendos ja Siden vanha kaupunki. Alanyan ympäristössä on useita pienempiä, vähemmän tunnettuja, mutta mielenkiintoisia paikkoja, joihin isolla autolla on mahdoton päästä. Niissä voi kuljeskella rauhassa kuvittelemassa millaista elämää siellä on joskus eletty. Perille pääsy vaatii hyviä jalkavoimia. Kuumimpaan aikaan ei kannata yrittää. Upeat näköalat palkitsevat.Tälläinen kohde on 600-luvulla eKr perustettu ja 1200-luvulla hylätty Syedra. Siellä ovat kukoistaneet antiikin Kreikan, laajan Rooman valtakunnan ja Bysantin kulttuurit.

Loistonsa aikoja kaupunki lienee elänyt 100- ja 200-luvuilla. Silloin asukkaita on arvioitu olleen 4500. Uhkana olivat merirosvot kuten muillakin Pamphylian kaupungeilla. Alakaupungissa on ollut satama.Varsinainen kaupunki on kukkulalla 400 metrin korkeudessa. Kuoppainen, tarkkaavaisuutta vaativa tie sinne kääntyy itään D400 tietä ajettaessa kohta Utopiahotellin jälkeen. Nähtävyyttä merkitsevä ruskea tienviitta on turkkilaiseen tapaan vaatimaton ja näkyy paremmin idästä saapuvalle.Tie kipuaa jyrkkää rinnettä banaaniviljelmien keskellä. Viitan kohdalle on 20km Alanyasta. Matkaa päätieltä ylös kaupunkiin on 4km.Varovaisesti ajaen voi pienellä autolla päästä kaupungin alapuolella olevalle parkkipaikalle, jossa on lipunmyyntikoju. Myyjää en ole siellä koskaan nähnyt.

Tällä kertaa vein sinne ystäviämme. Kiipeämistä riitti, vaikka ajoimme lähes perille. Aivan kaupungin tuntumaan oltiin perustamassa uutta banaaniviljelmää. Kaivon poraus oli käynnissä. Ilmeisesti ovat varmoja veden löytymisestä, koska kaikki muu työ oli jo tehty. Vastaan tulee useita maakilpikonnia. Yksinäinen haukka liitelee yläpuolellamme. Vuohilauma märehtii suuren puun varjossa. Mekin välillä istuskelemme kuumuuden uuvuttamina, vaikka on vasta huhtikuu. Kevät kukkii monissa väreissä. Hyönteisten surina on musiikkia korville. Perhoset ilakoivat pääkadun vieressä. Muita matkailijoita ei näy. Maisema meren suuntaan palkitsee ponnistelumme. Tällaista paikkaa oli varmaan helppo puolustaa, mutta kyllä elintarvikkeiden ja muiden tarpeiden rahtaaminen ylös on ollut vaivalloista. Mistä ja kuinka järkälemäiset rakennuskivet on sinne tuotu? Mitään louhosta ei ole näkyvissä. Tämänkin kaupungin ympärillä on muuri. Turvallisuus on ollut jatkuvasti uhattuna. Siihen nähden elämme paljon rauhallisemmassa maailmassa, vaikka uutisia seuratessa ei uskoisi.

Palatessamme tulee vastaan amerikkalainen, joka kertoo tehneensä näistä Turkin etelärannikon antiikin kaupungeista väitöskirjansa. Italialainen vaimo oli jäänyt kotiin. Mies oli verestämässä muistojaan. Saimme ilmaisen esitelmän.

Modernit kaivaukset Syedrassa ovat alkaneet vasta 1994 Alanyan arkeologisen museon johdolla. Silloin on saatu esille muun muassa pääkatu sekä temppelin, teatterin, kylpylän ja vesijohtojen rakenteita. Teatteri päinvastoin kuin muissa näkemissäni kohteissa on lähes täysin tuhoutunut.Yleensä tuo antiikin Kreikan kaupunkien ja Rooman kultuureihin kuuluva rakennus näyttää parhaiten kestävän aikaa ja maanjäristyksiä. Rannalta merestä on löydetty  jälkiä satamasta 2011. Sen vanhimmat rakenteet ovat jopa 5000 vuotta vanhoja.

Se, että kaivauksia on tehty näin myöhään, tuntuu yllättävältä. Göran Schildtin purjehtiessa Daphnellaan täällä 50-luvulla olivat Pergen ja Siden kaivaukset vasta käynnissä. Edellisestä löytyi hyvin säilyneitä veistoksia vielä 80- ja 90-luvulla. Näitä on esillä Antalyan arkeolgisessa museossa. Pergen patsaita varten on peräti oma huone. Vaikuttava näyttely. Käsittääkseni turkkilaisia tutkijoita on kiinnostanut Euroopan menneisyyttä enemmän heidän oma historiansa. Nyt kuitenkin Hurriet Daily News julkaisee usein uutisia kaivauksista. Kohteita avataan myös turisteille. Näin houkutellaan uusin keinoin matkailijoita. Turkin alue on käytävä idän ja lännen välissä, jossa monet kansat ovat liikkuneet länteen ja itään. Maan alta paljastuu merkkejä paljon antiikin aikaakin vanhemmista kulttuureista. Turkki onkin arkeologiasta kiinnostuneille ilmeinen kultakaivos, jossa monet aarteet odottavat vielä löytäjäänsä.

Kaupungin historia lyhyesti

Pohjapiirros. 1.Akropolis 2.Basilika 5.Kirkko 10.Kylpylä 11.Teatteri

Pääkatu kuvattuna etelän suuntaan

Pääkatu pohjoiseen päin

Näkymä kukkulan laelta

Kappale kaupungin muuria

Syedra. Kaapattu kuva

Maakilpikonnat viihtyvät näin ylhäällä

Yksinäisen miehen juna - nuori Mika Waltari matkalla Istanbuliin

Tulenkantajat - suomalaista kirjallisuutta uudistaneet nuoret vihaiset miehet ja naiset ihailivat 1920-luvulla itäisiä maita. Erityisesti turkkilaiseen haareminaiseen rakastuneen ranskalaisen upseerin Pierre Lotin heidän suhteestaan kertova ´Aziyade´ (suom. Aasian tytär 1919) kiehtoi nuorten kirjailijoiden mieltä. Olavi Paavolaisen johdolla järjestettiin juhlia, joissa pukeutumista myöten matkittiin idän mystiikkaa. Nuori Waltari oli tässä ryhmässä vaikutteita imevä kuunteluoppilas.

Olavi Paavolainen matkusti Istanbuliin kuitenkin vasta Venäjän matkansa yhteydessä 2. maailman sodan puhkeamisen kynnyksellä; parikymppinen Waltari jo 1920-luvun lopulla. Luin äskettäin sekä Panu Rajalan Paavolaisesta kertovan elämänkerran että tuon Waltarin matkakirjan 4. uudistetun painoksen. Aikanaan jälkimmäinen innoitti suomalaisia nuoria. Matkakirjoja meillä oli silloin hyvin vähän saatavilla. Korviini osui kansanedustaja Pekka Haaviston haastattelu, jossa hän mainitsi muun muassa tämän Waltarin tekstin innoittaneen häntä nuorena interreilaajaksi ja kiinnostumaan vieraista kulttuureista.

Yksinäisen miehen juna liikkuu alueilla, joihin kirjailijan myöhempi tuotanto liittyy. Reitti kulkee Stettinin laivarannasta junalla Europan halki Istanbuliin, laivalla Ateenaan, Rooman ja Pariisin kautta kotiin.

Matkan päätepisteeseen Istanbuliin kirjailija saapuu Sirkecin asemalle ja majoittuu pieneen hotelliin kuuluisan Pera Palacen lähelle. Tästä hotellista olen kirjoittanut aikaisemmin Agatha Christieen liittyvässä blogissa. Tällä ensimmäisellä Istanbulin matkallaan Waltari tuntee olonsa jotenkin vieraaksi, eikä sellaista innostusta kuin toisella matkalla 1947 ole havaittavissa. Silloinhan idea historiallisesta, Konstantinopolin valtauksesta ja Bysantin aikakauden päättymisestä kertovassa romaanista, Johannes Angelos, sai alkunsa. Nuori Johannes, jonka käsikirjoitus löytyi myöhemmin, edeltää tätä aikaa. Myös Mikael Hakim kuvasi elämää Turkin muslimien mailla.

Kaiken lisäksi epämääräiseen Galatan merimieskapakkaan mennyt kirjailija tulee tällä matkalla hakatuksi ja ryöstetyksi. Pierre Lotin teokset palaavat kuitenkin mieleen hänelle omistetussa kahvilassa, josta voi ihailla auringonlaskua Kultaisen sarven ja moskeijoiden yllä. ´Koko kaupunki aukeaa edessäni kuin suunnaton harmaa, valkea ja punainen kukka. Kultainen sarvi on täynnä himmeitä värejä. Mäenrinteen yksinäiset, murheelliset sypressit levittävät ympärilleen viileätä kuoleman tuntua.´
Lainaan Panu Rajalan tekstiä kirjasta Unio Mystica - Mika Waltarin elämä ja teokset. ´Ranskalainen komentajakapteeni Julien Viaud, joka oli ottanut lootuskukan mukaan kirjailijanimen Loti, oli merivoimien rankaisumatkalla Salonikissa rakastunut turkkilaisen sulttaanin neljänteen vaimoon, paennut vaarallista lempeä ja palannut naisen kuoltua Turkkiin jäädäkseen. Traaginen romanssi riipaisi suomalaisia runoilijoita.

Edelleen Panu Rajalan mukaan tällä matkalla Waltari karistaa Lotin uneksivan erotiikan ja hauraan tyylin kintereiltään. Hän hyvästelee sen haaveilevan itämaisuuden, jonka vallassa tulenkantajat runoilivat.

Myös Olavi Paavolainen tasan kymmenen vuotta myöhemmin, loppukesällä 1939 päätyy kuvailemaan ironisesti kahvilan omistajaukon tarinoita Lotista.

Turkkilaiset tavat pukeutumista myöten omaksunut Loti oli poliittisesti Turkille mieleinen henkilö, vaikka hän ei kääntynyt islamin uskoon kuten Waltarin romaanihenkilö Mikael Hakim henkensä säilyttääkseen.

Waltari ei ota kantaa Turkin politiikkaan. Hän ihailee Mustafa Kemalin tarmoa, mutta epäilee politiikan väkivaltaisia keinoja ja näkee hiipivän diktatuurin tunnusmerkkejä.

Yksinäisen miehen juna 1929, kansikuva 4. uudistettu painos, 2008

Cafe Daphne

Täällä Turussa se on - Daphne. Ei antiikin Kreikan mytologian nymfi (vrt. Berninin Apollo ja Daphne patsas Roomassa) vaan siitä nimensä saanut kirjailija, filosofian tohtori Göran Schildtin kuuluisa purjevene. Sille on rakennettu Turkuun merikeskus Forum Marinumin ja Daphne kahvila-ravintolan yhteyteen vitriini, jossa se seisoo ylväästi täysin purjein ruokailijoiden ihailtavana. Tunnen Daphnen tarinan hyvin. Göran Schildtin purjehdukset sodan jälkeen Välimerellä kiehtoivat mieltäni kuten monen muunkin merihenkisen ikätoverini ja vähän vanhempienkin. Kirjailijan jännittävät purjehduskokemukset ja loistava antiikin historian ja taiteen tuntemus kuljettivat monen ajatukset sodasta toipuvassa Euroopassa hieman valoisammille vesille. Näitä purjehduskirjoja on käännetty yli 20 kielelle.

Daphne rakennettiin Turun veneveistämöllä 1935. Schildtin omistukseen se tuli 1947. Sotavamman seurauksena tuleva kirjailija - purjehtija ei voinut saada lapsia, mutta sai pienen perinnön jolla vene hankittiin. Vene matkasi Pohjanmeren ja Ranskan kanavien kautta Välimerelle. Purjehduskirjoja eri matkoilta on kahdeksan. Gastina veneessä oli muun muassa arkkitehti Alvar Aalto Luxorissa. Myöhemmin Schildt kirjoitti ystävästään elämänkertoja ainakin kaksi.

Kipparin ikääntyessä tuli vastaan se tosiseikka, että puuveneestä huolehtiminen on jatkuvaa työtä. Schildt totesikin purjeduksesta olevan 80-90% vaivannäköä, jotta pääsisi vihdoin nauttimaan upeistakin hetkistä. Daphnea tänään taas kerran katsellessani hyvin tuon uskon. Äskettäin löytyi Daphnen jolla, joka nyt makaa kunnostettuna takakannella. Kirjailija päätti myydä veneensä saksalaiselle puusepälle. Tässä vaiheessa hän varmaan viihtyi muutenkin paremmin huvilallaan Kreikan Leros-saarella. Uusi omistaja vietti perheensä kanssa venekiertolaisen elämää ja purjehti sen Karibialle. Sittemmin St. Martinin saarella hirmumyrsky tuhosi 90% sataman veneistä. Daphnen muiden mukana. Ryhmä suomalaisia päätti pelastaa vanhan rouvan. Nyt se lepää entisöitynä siellä missä se on synnytettykin eli Turussa. Kirjailija, kippari itse siirtyi 92-vuotiaana ikuisille purjehdusvesille vuonna 2009. Kiitos, että annoit kulkea kanssasi.

Turkista kertovissa matkakertomuksissa sain Sinut seurakseni. Daphnen seikkailut Turkissa ovat kirjassa ´Ikaroksen meri´. Daphnen omistaa Forum Marinum - Säätiö. Christine ja Göran Schildtin Säätiö vaalii kirjailijan elämäntyötä muun muassa aikanaan Alvar Aallon hänelle suunnitteleman huvilan yhteydessä Tammisaaressa olevassa näyttelytilassa.

Daphne Kreikan vesillä

Äskettäin löytynyt jollakin on kunnostettu

Kerran olen pitänyt puheen Daphnen kannella seisten

Alun perin kuunari on rikattu ketsiksi

Cafe Daphne, purje pilkottaa vitriinissä

Vastapäätä on Suomen Joutsen

Kertoo Daphnen retkistä Kreikan saarilla ja Turkin rannikolla

Göran Schildt ja Daphne

Hotel Ponte Sisto Roma

Roomassa tietysti hotelleja riittää. Monet ovat aika kaukana keskustasta. Jos haluaa saavuttaa kävelemällä vanhan Rooman keskeiset nähtävyydet ja nauttia vielä Trasteveren kaupunginosan viehättävistä ravintoloista, on Ponte Sisto hotelli oivallinen valinta. Olimme siellä viimeksi viisi vuotta sitten ja päätimme uudistaa tuttavuutemme. Jos mahdollista henkilökunta on vieläkin ammattitaitoisempaa ja ystävällisempää kuin muistimme. Kyllä meillä olisi oppimista siitä kuinka nämä asiat pitäisi hoitaa, jotta pärjäämme kilpailussa. Hotelli on erittäin siisti ja kodikas. Joulukoristelu toi sitä tunnelmaa, josta olimme tulleet nauttimaan. Rakennus sijaitsee via dei Pettinarilla, joka on hyvin kapea keskiaikainen kuja. Sadan metrin päässä on Tiberin yli Trastevereen johtava kävelysilta, Ponte Sisto, josta hotellikin on saanut nimensä. Aivan lähellä on Campo di Fiorin tori, kilometrin päässä Pantheon. Fontana di Treville on kaksi kilometria. Se on nyt rakennustelineiden peitossa. Patsaat murenevat. Roomassa korjataan yksityisin varoin muun muassa Colosseumia. Kun kaupunki ja osin koko maa on yhtä museota, eivät yhteiskunnan rahat riitä enää ylläpitämään vanhoja rakenteita. Hotellissa on kaunis sisäpiha, joka nyt aurinkoisen, lähes pakkassään vallitessa ei ollut tietenkään käytössä.

Fiumicino lentokentällä odottaa rankkasade,  joka onneksi loppui seuraavana päivänä. Aulassa tapaamme hotellin autonkuljettajan. Iäkäs, tyylikäs
herra muistuttaa pukeutumiseen pikemminkin italialaista kreiviä kuin kuljettajaa. Puolen tunnin automatka. Hotellin henkilökunta ja avulias kuljettaja siirtävät ripeästi tavaramme sateesta aulaan. Loma Roomassa voi alkaa.