Löytöretkellä Turkissa ja muita matkakertomuksia: Seychelles

Tervetuloa veteen!

Seychellesin pääsaaren Mahen maisemaa

Intian valtameressä Afrikan itärannikolla on saariryhmä johon matkustimme aikoinaan kahden viikon lomalle. Siivotessa löysin paperille kirjoittamani matkakertomuksen, jonka kopioin nyt tähän.

Taustaa. Intian niemimaan siirryttyä nykyiselle paikalleen hiukan rypistäen edessä olevaa mannerta (Himalaja) jäi noin Ranskan kokoiselle alueelle joukko saaria, jotka muodostavat nykyisen itsenäisen 70.000 asukkaan Seychellesin valtion. Pääsaaret ovat paikoin koralliriuttojen ympäröimiä graniittisaaria. Näitä on noin 40; kauempana olevia korallisaaria noin 70. Näistä suurin Alhabran atolli on pinta-alaltaan 75 neliökilometriä. Siellä pesii yli 10.000 jättiläiskilpikonnaa, joita on sen lisäksi vain Galapagos-saarilla. Näimme ja valokuvasimme muutamia Cousine-saarella. Vanhin on Guinnesin ennätyskirjaan päässyt 200-vuotias Esmeralda. Aldabraan turistit eivät pääse. Vaaditaan erikoislupa. Matkan aikana näin lehtiuutisen, jonka mukaan atolliin oli purjehtinyt yhdestä sen kolmesta aukosta 13 metrinen valas. Valaat ovat käyneet alueella harvinaisiksi.

Hallinto. Saaret ovat kuuluneet sekä briteille, että ranskalaisille. Ranskalainen juristi Rene kaappasi vallan verettömässä vallankumouksessa 1977, mutta tuli 1992 valituksi myös laillisesti presidentiksi kansainyhteisön valvomissa vaaleissa. Saariryhmän demokratisoitumista, kauppaa, koulutusta ja terveydenhuoltoa pidetään mallina muille Afrikan valtioille. Esikouluun voi mennä jo 31/2-vuotiaana. Ennen vallankaappausta saarten johto veljeili lähinnä brittien ja ranskalaisen jetsetin kanssa. Käytännössä väestö puhuu paremmin ranskaa kuin englantia.

Linnut, kasvit ja merielämä. Kauniiden rantojen ohelle nämä ovat syyt matkustaa tänne. Nyt muuttolintuja ei ollut paikalla. Saarella pesii 11 sellaista lajia, joita ei tapaa missään muualla. Kasveista erikoisin on Coco-de-Meer palmu, joka kasvaa Praslinin saarella Vallee de Mai laaksossa. Sen pähkinä painaa jopa 20kg ja on maailman suurin siemen. Ensimmäinen pähkinä löydettiin Malediiveilta rantaan ajautuneena ja luultiin, että sen on tuottanut joku meressä kasvanut puu. Siitä nimi. Suurimmat elämykset ovat pinnan alla. Korallien päällä sukelteleminen tarjoaa huikean näkymän monenvärisine kaloineen. Kilpikonnia ja rauskuja näimme myös. Laitesukeltajille on on runsaasti retkiä. Hait, barrakudat ja voimakkaat merivirrat voivat yllättää. Iltaisin ilmatilan valtasivat koiralepakot, joiden siipien väli on metrin luokkaa. Ne ovat hyvin rähiseviä nisäkkäitä, joiden keskinäinen torailu häiritsi muuten rauhallista iltaa.

Oma matka. Lensimme Pariisin kautta pääsaarelle (Mahe 10x27km). Kahta ensimmäistä päivää rasitti matkalaukkuni katoaminen. Lisäksi Mosambikia koitellut sykloni piiskasi myös tätä aluetta. Vettä tuli kuin painepesurista pari päivää. Senkin jälkeen vähintään kuuro päivässä. Odottelimme sääolojen takia jatkolentoa Praslinille (5x10km). Lopulta jatkoimme matkaa sadekuurojen lomassa 20-paikkaisella Twin Otter potkurikoneella. Niillä pystyy laskeutumaan hyvin pienelle kiitoradalle ja lentämään näinollen 5-6 pikkusaarelle. Käytössä on myös helikopteri- ja veneyhteyksiä, mutta ei myöhemmin Malediiveilla tutuksi tulleita vesitasokoneita.

Rankkasateen jäljilta meitä odottava La Reserve hotellin alue oli veden vallassa. Väsyneille (14t ilmassa + odotukset) matkalaisille oli varattu siirtomaatyylinen Villa ilmastoituine huoneineen, pylvässänkyineen, isoine parvekkeineen ja kylpyhuoneineen. Asuimme siellä viisi vuorokautta kuten siirtomaaherrat aikoinaan kokkien valmistaessa seitsemän ruokalajin illallista; erilaisia kasviksia, hedelmiä, kalaa, lihaa ym. Tuloiltana tuijotimme omituista näkyä parvekkeelta. Edessä oli puu, jossa näytti roikkuvan valtava määrä otuksia, jotka aamulla varmistuivat valtaviksi lepakoiksi, jollaisia emme koskaan olleet nähneet.

Praslinilla teimme kolme retkeä. 1) Valle de Maihin katsomaan Coco-de-Meer palmuja, joista edellä kerroin. Näimme myös ´Black Parrot´- lintuja eli mustia papukaijoja, joita ei ole missään muualla. Aina niitä ei pääse näkemään. Ovat arkoja. Onneksemme innostunut oppaamme huomasi puun latvassa aterioimassa olevat kolme lintua.

2) Toinen retki suuntautui pikaveneellä Cousine-saarelle, joka on pieni lintusaari. Sen ympäri käveltiin oppaan kanssa tunnissa. Linnut eivät pelkää ihmisiä, joten niiden kuvaaminen läheltä onnistuu. Paikalla oli vain siellä pysyvästi asuvat lajit. Voi vain kuvitella minkälainen asuntopula koittaa muuttolintujen saapuessa. Saarella on myös muutamia jättiläismäisiä maakilpikonnia. Myrkyllisiä eläimiä ei ole. Kävellä voi turvallisesti paljain jaloin kokien Robinson Crusoe-tunnelmaa.

3) Teimme veneretken pienen Coco-saaren edustalle moottoripurjehtijalla. Siellä odotti hienoin näkemämme merenalainen maailma. Silloin Malediivien koralliriutat olivat vielä näkemättä. Barbecue nautittiin Sister-saarella. Sen toisella puolella oli häikäisevän upea valkohiekkainen ranta, jota mainingit huutoivat suoraan avomereltä. Edessä joskus ollut koralliriutta oli kulunut osittain pois muuttuen ajan saatossa hiekaksi. Saaren edustalle oli ankkuroinut katamariinityyppisiä matalakölisiä purjeveneitä. Nekin joutuivat jäämään useiden satojen metrien päähän rannasta riutan takia. Voimakkaampien maininkien puolella saarta olisi syvempää, mutta aallokon takia leppoisa ankurointi ei olisi mahdollista. Vene-lehti teki 1999 lukijapurjehduksen ko. alueelle.

Vaikka elimme loisteliaissa oloissa oli mukava lähteä toiseen kohteeseen takaisin pääsaarelle. Juuri se huvila, joka osui majoituspaikaksemme Praslinilla on sittemmin tullut vastaan matkailumainoksissa. Mahelta olimme tarkoituksella valinneet vaatimattomamman hotellin matkan kustannusten uhatessa nousta muuten kipurajalle. Asuminen on riippumatta hotellin tasosta huomattavasti kalliimpaa pienemmillä saarilla. Tämä hieman ränsistynyt Auberge Club hotelli purettiin pian matkamme jälkeen. Uusi kompleksi olisi sitten ollutkin paljon kalliimpi. Praslinilla saaren rannat olivat matalia, eikä snorklailu ollut mahdollista. Olin etukäteen selvittänyt, että hotellin edessä olisi nyt syvää vettä ja hyvät sukellusmaisemat kuten olikin.

Vuokraamallamme Jeepillä retkeilimme vasemman puoleiseen liikenteeseen totutellen eri puolille saarta. Vuoristoisen saaren keskellä näimme tee- ja kahviviljelmiä. Uimme eri poukamissa ja istuskelimme hiekkapohjaisissa rantaravintoloissa. Jokapuolella oli väljää ja hiljaista vuosittaisten turistien määrän ollessa vain noin 100.000. Ihmiset olivat aidosti ystävällisiä. Komeimpia olivat mielestäni luullakseni Masai-heimoon kuuluvat pitkät afrikkalaiset. Seychelles on rotujen sekamelska. Afrikan heimojen ja valkoihoisten lisäksi siellä on ainakin intialaisia ja kiinalaisia. Turisteista enemmistö on ranskalaisia. Saaret on suosittu, mutta kallis häämatkojen kohde. Suosituinta on ´island hopping´eli retkeily asuen eri saarilla. Esimerkiksi Bird-saari on vain 1/2x1km, mutta siellä on silti nurmikenttäinen kiitorata ja 30-paikkainen bungalow-hotelli. Näihin saariin mahtuu myös valtava määrä lintuja ja kilpikonnia. Lähtömme myöhästyi vuorokaudella ja asuimme lopuksi lentoyhtiön laskuun saaren parhaimmassa hotellissa. Se, että vierailimme afrikkalaiseksi valtioksi melko järjestäytyneissä oloissa todistaa se seikka, että sain pääsaaren Victoriassa melkein heti parkkisakon. Sen kiirehdin maksamaan saman tien, jotta se ei muodostuisi esteeksi maasta poistumiselle.

Epilogi. Näin kirjoitin silloin. Käytyämme useammassa trooppisessa saaressa eri matkoilla huomaan niiden samankaltaisuuden. Luonto ei loppujen lopuksi ole yleiskuvaltaan kovin kaunista, koska valtava runsaus hukuttaa yksityiskohdat. Toisaalta silmä oppii vähitellen huomaamaan ysityiskohtia: erilaisia kukkivia puita, monenlaisia hedelmiä, vaikkapa orkideoita. Uutuuden viehätyksen poistuessa paikkoja ei koe yhtä eksottisina kuin ensimmäisillä matkoilla. Matka oli kuitenkin tekemisen arvoinen ja loma täytti tehtävänsä. Unta ei tarvinnut houkutella. Täysin kotioloista poikkeava ympäristö rentouttaa tehokkaasti. Uusia ajatuksia ja asioita tulee mieleen kuten purjehdittaessa. Tunnelmia on vaikea välittää. Istuin usein aamulla ja illalla parvekkeella lukemassa ja samalla kuuntelemassa tropiikin ääniä. Jos joskus menemme sinne uudestaan yöpyisin myös La Diguen saarella. Siellä tehdään tunnettuja muotikuvauksia, joissa näkyy valkoista hiekkaa, turkoosia merta ja mereenpäin kaartuvia palmuja. Siellä on filmattu myös Robinson Crusoe elokuva. Kulkuneuvona on omien jalkojen lisäksi vain härkävankkurit.

Nyt tätä vanhaa tekstiä lukiessani mieleen tulee kuva, joka on lähestynyt minua usein unessakin. Se on kuitenkin totta. Istumme ravintolan terassilla hiekkatöyräällä. Sataa kaatamalla. Merestä nousee ruskettunut nuorukainen kantaen toisessa kädessä päivän saalistaan isoa mustekalaa. Toisessa kädessä on harppuuna. Askeleet ovat varmat. Katseessa on onnistuneen saalistuksen tuomaa hiljaista tyytyväisyyttä. Kadehdin tätä nuorukaista ainakin hetken.

En tiedä mitä noille saarille nykyisin kuuluu. Omat snorklausmatkamme ovat suuntautuneet sen jälkeen Malediivien pienille korallisaarille. Ehkä vielä joskus palaamme tuonne. Pari kertaa vierailimme myös Mauritiuksella. Siellä hotellit ovat hienoja, mutta meriluonto ei vedä vertoja noille kahdelle mainitulle. Sen sijaan ´big game fishing´ onnistuu Hemingwayn tyyliin saaren lounaisrannikolla. Sitäkin kokeilimme. Onneksi saimme vain alle kymmenkiloisia bonitoja.

Kuvat on kaapattu. Nettiä selaillessa huomasin turismin suorastaan räjähtäneen kasvuun käyntimme jälkeen.