maanantai 23. marraskuuta 2015

Konya - whirling dervishes city

Mevlana´s life´s work-respecting museum in Konya

1200´s suufi scholar  Mevlana

Whirling dervishes
We passed Konya about five years ago in the way to Cappadocia. There we followed  the religious ceremony of dervishes in one Caravan Saray near Avanos which is a picturesque small town in Cappadocia.
The city of Konya has close links with the life and work of Celadennin Rumi, or Mevlana, the 13th-century founder of the Mevlevi dervish sect - better known as the ´whirling´ dervishes. Rumi developed a philosophy of spiritual union and universal love, and is regarded as one of the Islamic world´s greatest mystics. He settled in Seljuk-ruled Konya.
According to my travel guide (Eyewitness Travel Turkey) he believed that music and dance represented a means to induce an ecstatic state of universal love and offered a way to liberate the individual from the anxiety and pain of daily life. His greatest work Mesnevi, consists of 25,000 poems.
Central to the practice of the dervishes is the sema, or whirling ceremony. The get once experience of that mystic ceremony is interesting although it does not open up easily to an outsider. I was sitting just a few meters away from the dancers. I felt skirts airflow on my face. I think that whirling or rotation with the eyes closed happened the whole time to the same direction. Central theme is love.Sharing the love of God on earthly beings. The ceremony combines both spiritual and intellectual elements, emphasizing self-realization and the ultimate goal, which is perfect union with God.

Mevlana museum is the most important reason why travellers visit here. In addition, at the heart of the city lies the circular Alaeddin Park, a low hill dominated by the Alaeddin Mosque, Konya´s largest. It was finished in 1220 by Alaeddin Keykubad I (1219-36), the greatest and most profilic builder of the Seljuk sultans. Alaeddin has had his winter palace in Alanya, where we have our holiday home.

Konya is very conservative city, where different kinds of western man customary entertainments are scarce. Our hostel owner told that people here are very hard working, thrifty and religious. As I recall Erdogan´s AKP´s support was there 80% in just held parliamentary elections.

Driving from Alanya to Konya, 270 kms, over the Taurus Mountains, takes 4 hours. The road is in fairly good condition. After the mountains you will arrive to Highlands, where the driving is easier. Konya is located in such a plateau at an altitude of about one kilometer. Everywhere it was very dry, brown color dominated the slopes and valleys. Winter rains where not started, even though it was already mid-November. Completely bare mountain tops could be seen before arriving Konya. Snow was not yet evident along this road, but we heard that the first snow was already available in the highest mountains

The Konya metropolis opened before our eyes as a huge view of low buildings everywhere in the middle of smog. Driving to the center seemed infinitely long. However, we had GPS coordinates of our small hotel in navigator and it was easily found. Otherwise it could be mission impossible. The old city, where craftsmen and merchants has been living for hundred years, consists of very narrow streets, where driving is difficult. Finding of some specific address could be impossible. Only around mosques there is more space. Of course, for car driving, also some wider streets exists but in buildings you will not find numbers like in Europe.

Our original intention was to travel on Saturday, but the hotel was fully booked because people came here to see dervish ceremony. Now it was not our target. Thus, arriving on Sunday was okay. Shoes must be stripped at the door in our hostel. A beautiful rug covers the lobby floor and it was not allowed to step into it before we got the given slippers. We understood that the owner´s father dyed carpet warps to subtle natural colors. The family also had a carpet shop. We enjoyed a small bowl of asure. It most closely resembles an apple porridge with lots of nuts, pomegranate seeds and cinnamon. Good and probably healthy.

Travel fatigue weighted but we wanted to catch up the museum having decorative tiles and other objects from the Seljuk period. The museum was found by the help of friendly young locals. This escort took us up to the gate of the museum.

The sun was setting. The food began to come into mind. We could find only fast food restaurants. Again we got help. With a friendly guidance, we ended up into effectively organized köfte slot. Gradually we understood that during these two days we will not hit restaurants with several dishes, wine and bear. Only water and cola were the options. Perhaps in big hotels outside the center, that kind of service is available but we were not interested to go so far from the heart of the city. In addition, big hotels are identical in every corner of the world. We wanted to see how local people live here.

It was Sunday and we saw plenty of well-dressed pedestrians on the streets, especially the youth. Almost all, including young girls, had the scarfs and fashionable long coats, clearly dressing according to the city´s religious life, but looking elegant and expensive. I had camera in pocket but I assumed that they do not like that I take photographs. Only a pair of seating students, in a table next to us, were a target of secret image in the next day.

After sunset, darkness was soon around us. The lighting was inadequate for reading the tourist map, and the environment. We walked astray and felt chilly. We decided to take a taxi.

Monday´s program was the Mevlana Museum. We lived quite near it. The museum was impressive. All the other guests were Turks. Polite ladies helped my wife fasten the scarf properly. We were walking speechless in the great mystic´s premises. Also other visitors were silent. Here a learned man´s religion is practiced. This is like Christians pilgrimage places. Here too it seemed to be accommodation for students and pilgrims. In the background quiet flute music was playing.

After that we walked about 1,5 kilometer to the hill where Alaeddin mosque is. Unfortenately renovation is going on there. The fence prevented to see anything. The mosque is surrounded by a large park. The flowers were removed and land was modified for the next summer. We saw some Syrian refugees here and adjacent to an other mosque.  At the night temperature was close to zero, so the conditions for outdoors people can be difficult. At the moment in Konya is 20.000 refugees from Syria. Some of them are working and the price is only half of the Turks salary. Some will benefit but to the others they are competing labor.

We could walk around still alleys and shops beeing able to do this in peace. We saw only a few tourist shops near Mevlana museum. This suggests that tourist bus stop only there, perhaps in a way to Cappadocia.

Konya seems to be exposed to smog, especially in calm high pressure conditions. Now the weather was that kind. The smell of smoke leaked out in the nose in the morning when I opened the window. Our host believes that the reason is a rich coal burning.

A short stay in Konya ended to friendly good-byes to our hotel´s owner, his German wife and sister. In traveling back to Alanya to our holiday home, we met dozens of police and army cars coming back from Antalya´s G20 meeting. After just over three hours driving warm, fresh sea breeze, welcomed us back.

I am thinking what kind of person Mevlana really is? At the time when Christians in Europe were building great Cathedrals, this man was sitting here in the middle of mountains, focusing on thinking about the meaning of life, in search of God and a good life model? His thoughts are far from current jihadism. Something about his education has still been mediated to Konya of present day. The museum was featured in representing the beautiful calligraphy of the Korans. Heavy books could be readed only by using lectern. A couple of hundred years later, shortly before the muslim's conquest of Konstantinopol (1453), Gutenberg in Germany invented the printing press. Books began to be readily available, but the Sultans banned other books to read. Islamic scholars focused only on studying Koran and calligraphy. In Europe began Enlightenment. Christian world began to understand and master the scientific and technological means. Art of printing made it possible to spread knowledge. Sultans dominated Ottoman empire was left outside of this development and lost its power step by step in the 1800s. After the first world war Ataturk founded modern Turkey (1923), where, among other things, religion and state were separated from each other. Is christian culture a winner? Science and culture have brought a lot of good. Have we, however, lost some values still existing, according to my experience, in Turkey? In Konya it senses clearly. As an outsider, it is difficult to assess how much this is based on a deep religiosity or maybe more on compliance with traditions. Anyway human kindness and courteous behavior are common here. I like to take this travel souvenir with me to my country, Finland. Mevlana´s thoughts and themes sense and sensibility and yet also in Corinthias ...and the greatest of these is love, still live. They are also age-old themes in imaginative literature.

Our small hotel Dervis near Mevlana museum

Double Eagle 1200s. This Byzantine and Russian imperial symbol seems to have it in Seljuk period too.

Mevlana´s tomb







Koran artwork

Lectern

Dervishes consultation


Pigeons on a sloping surface

The nearby University students during lunch

Our hotel's breakfast room

Landscape from car window in mountain area

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Konya - pyörivien dervissien kaupunki

Mevlanan elämäntyötä kunnioittava museo Konyassa
1200-luvun suufilainen uskonoppinut Mevlana


Dervissit


Ohitimme Konyan viitisen vuotta sitten matkalla Kappadokiaan. Silloin seurasimme muun muassa dervissien uskonnollista seremoniaa, emme Konyassa vaan eräässä  ´Caravan Sarayssa´ lähellä Avanoksen pientä kaupunkia.
Konyassa on vaikuttanut 1200-luvulla uskonoppinut Celaleddin Rumi eli Mevlana. Hän kehitti filosofian hengellisestä yhteydestä ja universaalista rakkaudesta. Häntä pidetään yhtenä islamilaisen maailman suurimmista suufimystikoista. Hänen mukaansa musiikin ja tanssin avulla on mahdollista päästä ekstaasiin, vapautumaan maallisesta tuskasta ja rasituksista. Mevlevin pääteoksessa on 25000 runoa, joita luetaan ilmeisesti tietyssä järjestyksessä. Tanssiminen jatkuvasti pyörien (whirling ceremony) on seremonian keskeinen osa. Se ei avaudu helposti ulkopuoliselle. Istuin aikanaan katsomossa vain muutaman metrin päässä tanssijoista. Hameiden ilmavirta tuntui kasvoilla. Minusta pyöriminen tapahtui koko ajan samaan suuntaan ja silmät kiinni. Näyttää mahdottomalta. Keskeinen teema on rakkaus. Jumalan rakkauden jakaminen maan päälle. Seremoniassa on sekä tunteisiin että järkeen vetoavia elementtejä. Sekä itsetuntemus että yhteys jumalaan ovat samanaikaisesti läsnä. Mevlana museo on Konyassa vierailevien tärkeimpiä syitä matkustaa sinne.

Mevlanan vaikuttaessa Konyaa hallitsi Alanyassa lomaileville tuttu nimi, nimittäin seldzukkisulttaani Alaeddin Keykubat I, jonka talvipalatsin rauniot ovat Kale-vuoremme päällä. Merkittävä nähtävyys Konyassa on keskustan kukkula, jonka päällä on Alaeddin rakennuttama moskeija.

Eri yhteyksistä olimme ymmärtäneet Konyan olevan hyvin konservatiivinen turkkilainen kaupunki, jossa erilaiset länsimaisen ihmisen totutut huvitukset ovat vähissä. Majapaikkamme omistaja kertoikin kaupunkilaisten olevan hyvin työteliäitä, säästäväisiä ja uskonnollisia. Muistaakseni Erdoganin AKP-puolueen kannatus oli siellä juuri pidetyissä parlamenttivaaleissa 80%:n luokkaa.

Sitten vaan Taurusvuorten yli matkaan. Vaativaa, mutkittelevaa, vuoriston ylittävää tietä on puolet tuosta 270 kilometrin matkasta. Lopulta saavutaan  ylätasangoille, jossa ajaminen on helpompaa. Konya on tälläisella tasangolla noin kilometrin korkeudessa, Kaikkialla oli hyvin kuivaa, ruskean värin hallitsemia rinteitä ja laaksoja. Talvisateet ovat antaneet odottaa itseään, vaikka oli jo marraskuun puoliväli. Korkeimmilla kohdilla kasvaa kuusia ja täysin paljaita vuoren huippuja näkyi runsaasti, Lunta ei vielä näkynyt tämän tien varrelle, mutta kuulimme ensilumen jo sataneen korkeimmille vuorille,

Vuoristosta laskeutuessamme Konyan miljoonakaupunki avautui silmiemme eteen valtavana savusumun keskellä pilkottavien matalien talojen rykelmänä. Keskustaan ajaminen tuntui loputtoman pitkältä. Navigaattoriin ohjelmoitujen koordinaattien avulla pieni keskustan hotellimme löytyi helposti. Muuten tehtävä olisi ollut mahdoton. Kaupunki on muodoltaan pyöreä. Keskustassa pienet kadut risteilevät vailla selkeää asemakaavaa. Siellä on asunut satoja vuosia käsityöläisiä ja kauppiaita kapeiden kujien varrella vieri vieressä.Vain moskeijoiden ympärillä on enemmän tilaa. Toki autoilijoille on myös leveämpiä katuja.

Tarkoitus oli matkustaa lauantaina, mutta tämä pieni, matkailijoilta korkeat pisteet saanut hotelli oli täynnä dervissien seremoniaa katsomaan tulleita. Sunnuntaina sitten tilaa jo olikin. Seremonian olimme kokeneet, joten se ei tällä kertaa ollut kiikarissa. Kengät riisuttiin ovella. Lattian peittävälle matolle sai astua vain sitä varten annetuilla tohveleilla. Ymmärsimme omistajan isän värjäneen maton loimet hillityillä luonnon väreillä. Perheellä oli myös mattokauppa. Kohta nautimme tervetuliaisena pienestä kulhosta asurea. Se muistuttaa lähinnä omenapuuroa, jossa on paljon pähkinöitä, granaattiomenan siemeniä ja kanelia. Hyvää ja varmaan terveellistä.

Matkaväsymys painoi, mutta halusimme maanantaina kiinni olevaan museoon, jossa oli seldzukkien aikaisia koristelaattoja ja muita esineitä. Museo löytyi ystävällisten nuorten miesten avulla. Tämä saattojoukko vei meidät portille saakka. Auringon laskiessa alkoi ruokakin tulla mieleen. Keskustassa näytti olevan vain pikaravintoloita. Kadunmiehen ystävällisellä opastuksella päädyimme tehokkaasti organisoituun köfte-paikkaan. Vähitellen alkoi vaikuttaa siltä, että ainakaan näiden parin päivän aikana ei eteemme osuisi totuttua ravintolatyyppiä, jossa istuskellaan kaikessa rauhassa monista ruokalajeista ja viinistä nauttien. Ehkä näitä olisi keskustan ulkopuolella suurissa hotelleissa, mutta näihin emme kaivanneet. Ne ovat samanlaisia joka puolella maailmaa. Nopeasti sisään ja ulos näytti olevan vallitseva käytäntö keskustassa. Alkoholijuomia, edes olutta, ei listoilta löytynyt.

Oli sunnuntai ja kaduilla oli runsaasti hyvin pukeutuneita kulkijoita, varsinkin nuorisoa. Lähes kaikilla, nuorillakin naisilla, oli huivi päässä ja pitkät muodikkaat takit. Selvästi tämän kaupungin uskonnollisen elämän mukaista pukeutumista, mutta tyylikästä ja kalliin näköistä. Pidin kameran taskussa. Vain parista viereisessä pöydässä istuvasta opiskelijatytöstä nappasin salaa kuvan. Illan suussa pimeys, ja kylmyys sen mukana, tulivat nopeasti. Valaistus oli riittämätöntä viitteellisen turistikartan ja ympäristön lukemiseen, Lopulta kävelimme harhaan. Kyselemisestäkään ei ollut apua. Nuoretkaan eivät puhuneet englantia tai saksaa. Koulussa vieraita kieliä opetetaan, mutta käytännön harjoituksia ei ole. Näinhän meilläkin ennen opiskeltiin. Kirjoittaminen ja kielioppi olivat tärkeitä. Kommunikaatiotaidoista ei niin väliä. Televisiostakin tulee vain turkinkielistä ohjelmaa. Lopulta otimme taksin.

Maanantain ohjelmassa oli Mevlana museo, Asuimme aivan sen lähellä. Museo oli vaikuttava. Muut vieraat olivat turkkilaisia. Kohteliaat rouvat auttoivat Irmaa solmimaan huivin oikein. Käyskentelimme sanattomina suuren mystikon tiloissa. Muutkin vieraat olivat hiljaa.Täällä tuo oppinut mies on uskontoaan harjoittanut. Mieleen tulee Euroopan kristittyjen pyhiinvaelluspaikat. Täälläkin näytti olevan majoitustiloja oppilaille tai matkamiehille. Taustalla soi hiljainen huilumusiikki. Museossa on Mevlanan hauta.

Kävelimme myös kukkulalle, jossa Alaeddin moskeija on. Sitä saneerataan. Aita esti pääsyn lähelle. Ympärillä olevan ison puiston kukat oli poistettu. Maata muokattiin seuraavaa kesää varten. Puistossa ja erään toisen moskeijan vieressä näimme Syyrian pakolaisia. Yöllä lämpötila oli lähes nollassa, joten olosuhteet ovat ulkona yöpyjälle vaikeat. Telttojakaan ei näkynyt. Heitä on Konyassa 20.000. Pakolaiset tekevät töitä puolet turkkilaisia halvemmalla. Jotkut hyötyvät. Toisille he ovat kilpailevaa työvoimaa. Hotellimme omistaja arvosteli heitä isänmaallisuuden puutteesta. Hylkäävät maansa.

Kiertelimme vielä kujia ja kauppoja. Sen saimme tehdä rauhassa. Kukaan ei tyrkyttänyt mitään, koska turistikauppoja ei ollut lukuunottamatta muutamia matkamuistomyymälöitä Mevlana museon lähellä. Tästä voi päätellä turistibussien pysähtyvän vain siinä kenties läpikulkumatkalla Kappadokiaan.

Kaupunkia vaivaa savusumu varsinkin tyynenä päivänä korkeapaineen vallitessa. Nyt sää oli sellainen. Savun haju kiiri nenään aamulla avatusta ikkunasta. Isäntämme mielestä syynä on runsas kivihiilen polttaminen.

Lyhyt vierailumme Konyassa päättyi hotellin omistajan, hänen saksalaisen vaimonsa ja sisarensa ystävällisiin käden puristuksiin. Olimme taas yhtä kokemusta rikkaampia löytöretkellämme Turkissa. Matka lomakotiin Alanyaan sujui poikkeavan turvallisissa merkeissä. Nimittäin Antalyan G20 kokous oli päättynyt.Vastaamme tuli vuoristossa kymmeniä poliisiautoja, ambulansseja ja sotilasajoneuvoja. Runsaan kolmen tunnin ajon jälkeen meri näkyi edessä. Lämmin, raikas merituuli toivotti meidät jälleen tervetulleeksi tutuille rannoille.

Jäin miettimään millainen mies tuo Mevlana oikein oli? Samaan aikaan kun Euroopassa rakennettiin loistavia katetraaleja kurkottamaan kohti taivasta tämä mies eli ilmeisen vaatimattomasti täällä vuorten keskellä keskittyen ajattelemaan elämän tarkoitusta; etsimään hyvän ihmisen ja hyvän elämän mallia? Ainakaan hänen ajatuksiinsa ei näytä kuuluneen minkäänlainen jihadismi. Jotain siitä tuntuu välittyneen vielä nykypäiväänkin Konyassa. Museossa oli esillä kaunista kalligrafiaa edustavia koraanin versioita. Raskaita kirjoja saattoi lukea vain lukutelineessä. Parisataa vuotta myöhemmin, hieman ennen ottomaanien Konstantinopolin valtausta (1453) Gutenberg keksi kirjapainotaidon. Kirjoja alkoi olla helposti saatavilla, mutta sulttaanit kielsivät muiden kirjojen lukemisen. Oppineet keskittyivät koraanin ja kalligrafian opiskeluun. Euroopassa alkoi valistuksen aika. Maailmaa alettiin ymmärtää ja hallita tieteen ja teknologian keinoin. Kirjapainotaito teki tiedon leviämisen mahdolliseksi. Sulttaanien hallitsema Turkki jäi tästä kehityksestä paitsi.Turkin ottomaanien maailmanvalta alkoi 1800-luvulla luhistua. Raunioille syntyi uusi Ataturkin perustama Turkki (1923), jossa uskonto ja valtio erotettiin toisistaan.

Onko meidän kulttuurimme voittaja? Tiede ja teknologia ovat tuoneet paljon hyvää. Olemmeko sen huumassa menettäneet samalla sellaisia arvoja, jotka Turkissa, on onnistuttu säilyttämään. Konyassa sen aistii selvästi. Ulkopuolisen on vaikea arvioida onko kysymys syvästä uskonnollisuudesta vai enemmänkin perinteiden noudattamisesta. Ihmisten ystävällisyydessä ja kohteliaassa käyttäytymisessä on jokatapauksessa piirteitä, joita haluaisin viedä tuliaisina Suomeen.

Mevlanan ajatuksien teemat ´järki ja tunteet´ ja vielä Korinttilaiskirjeenkin ....ja suurin niistä on rakkaus elävät yhä. Siinähän ne ovat ikiaikaiset romaanikirjallisuudenkin teemat. Heti tulee mieleen muun muassa Jane Austen.



Kodikas Dervissi hotellimme lähellä Mevlana museota


Kaksoiskotka 1200-luvulta. Tämä Bysantin ja keisarillisen Venäjän symboli näyttää olleen sitä myös seldzukeille.



                                           Seuraavassa näkymiä museosta









Koraanin kuvitusta

Lukuteline


Dervissien neuvonpitoa

Kyyhkyt kaltevalla pinnalla

Läheisen yliopiston opiskelijat lounaalla

Hotellimme aamiaishuone

Auton ikkunasta vauhdissa kuvattua ´kuumaisemaa´.


Mevlanan hauta. Ohjelma sijoitti tärkeimmän kuvan viimeiseksi.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Antonius ja Kleopatra - totta vai tarua?


Historian tunnetuimpia rakkaustarinoita. Mukana on myös politiikkaa ja veristä roomalaisten keskinäistä valtataistelua. Kleopatra yrittää luovia siinä välissä onnistuen hallitsemaan Egyptiä Roomaan tukeutuen Aleksandriassa 20 vuotta. Molempien elämä päättyi lopulta oman käden kautta. Muuten kohtalona olisi ollut nöyryytys ja teloitus Octavianuksen triumfissa eli voitonjuhlassa Roomassa.

Miksi tämä tarina alkoi kiinnostaa minua?
Lomakaupunkimme Turkin Alanyan matkaoppaissa kerrotaan Rooman keisarin Antoniuksen lahjoittaneen tämän luonnonkauniin paikan rakkaalle puolisolleen Kleopatralle. Päätin lukea mitä tutkija, jonka aiheeseen liittyvässä kirjassa on peräti 35 sivua lähteitä, asiasta tietää. En löytänyt mitään viitteitä tarinan todenperäisyydestä. Toisaalta kirjassa keskitytään kuvaamaan tasavallan aikaisen Rooman valtataisteluita. Vuodet 51-30 eKr, joihin Antoniuksen ja Kleopatran tarina liittyy, ovat uskomattoman sekavaa roomalaisten keskinäisen sotimisen aikaa. Antonius ei ollut keisari. Keisarien aika alkaa myöhemmin. Hän oli välillä muun muassa konsuli ja muutenkin määräävässä asemassa erityisesti lähi-idässä. Antonius oli Julius Caesarin luotettu sotapäällikkö ja ystävä. Caesarin vallan kasvaessa niin, että hän julistautui elinikäiseksi diktaattoriksi ja jumalaksi hänet murhattiin kymmenin tikarinpistoin. Murhaajia oli useita Brutus mukaan lukien. Tätä seuraavassa valtataistelussa Roomaa johtivat muun muassa Antonius ja Octavianus, mutta heidänkään asemansa ei ollut turvattu. Keskenään taistelevillä roomalaisilla ylimyksillä oli kullakin omat legioonansa, joiden ylläpito kävi kalliiksi. Roomassa arvostettiin vieraiden maiden vihollisten voittamista, jolloin saatiin sotasaaliina kalleuksia, myytäväksi sopivia orjia ja uusia provinsseja. Ahneutta ja julmuutta riitti. Kansalaissodat luonnollisesti lisäsivät turvattomuutta ja köyhdyttivät väestöä, jota verotettiin ankarasti. Sotilaille oli maksettava hyvin. Muuten ne siirtyvät kilpailijan leipiin.

Kleopatra kuului Ptolemaiosten kreikkalaiseen sukuun, joka hallitsi Egyptiä Aleksanteri Suuren kuolemasta saakka. Aleksandrian perustaja kuoli 323 eKr. Ptolemaiosten suvun outo piirre oli mennä naimisiin sisariensa kanssa. Ptolemaios ensimmäinen julistautui kuninkaaksi 305-304 eKr. Aleksanterin kuoleman jälkeinen aika merkitsi hänen Intiaan saakka ulottuvan valtakuntansa hajaantumista moneen osaan. Ptolemaiosten suvussa oli useita Kleopatra nimisiä naisia. Meidän Kleopatramme on Ptolemaios XII:n tytär, Kleopatra VII. Isä oli määrännyt hänet hallitsemaan yhdessä alaikäisen pikkuveljensä kanssa 51-49/48 eKr. Veljeä ohjailleet neuvonantajat onnistuivat karkottamaan Kleopatran Egyptistä.

Valtaan paluu tapahtuu dramaattisesti. Caesar valloitti Aleksandrian. Kleopatra luottaa kauneuteensa ja vetovoimaansa. Hän tulee yöllä yksin orjansa kanssa pyykkisäkissä Caesarin makuuhuoneeseen (elokuvassa mattoon käärittynä). Juoni onnistui. Hänestä tuli Caesarin rakastaja ja valtaan paluu onnistui. Heille syntyy lapsi Kaisarion. Caesar jatkaa sotimista Afrikassa. Kleopatra vierailee Roomassa, jossa hänen valtansa tunnustetaan. Toinen valtakausi ajoittuu vuosille 48-30 eKr.

Caesar murhataan 44 eKr, jolloin Kleopatran asema vaarantuu uudelleen. Antonius kerää varoja ja nimittää käskynhaltijoita kaikkialla idässä. Muun muassa Herodes nimitetään Rooman vasallihallitsijaksi Juudeaan. Antonius kutsuu Kleopatran vieraakseen Tarsokseen. Tarsos oli antiikin
Kilikian pääkaupunki, kunnes siitä tuli Rooman provinssi nykyisen Turkin alueella.

Tarsos. Antoniuksen ja Kleopatran kohtaaminen






Kleopatra osasi miellyttämisen taidon. Hän rakennutti loisteliaan purren, jossa kullan kimallusta riitti. Hän kutsui Antoniuksen alukselleen. Voitte kuvitella miten asiat etenivät. Kaunis, rikas, vallassa oleva nainen. Intohimo ja vallantavoittelu yhtyivät. Heistä tuli ehkä historian tunnetuimmat rakastavaiset.
Vuosia myöhemmin. Antonius erosi silloisesta vaimostaan Octaviasta, Octavianuksen sisaresta, mutta on epäselvää menivätkö Antonius ja Kleopatra koskaan naimisiin tai mitä se heidän aikanaan oikeastaan edes tarkoitti. Jokatapauksessa Kleopatra synnytti kaksoset Aleksanteri Helioksen ja Kleopatra Selenen.

Octavianus oli Caesarin testamentissä hänen perillisensä eli hänet adoptoitiin tällä tavalla seuraajaksi, vaikka hän ei ollut Caesarin poika. Caesarilla oli kuitenkin omakin poika Kaisarion Kleopatran kanssa. Hänet Octavianus tulisi aikanaan murhauttamaan, koska hän oli vaarana Octavianuksen omille aikeille.

Antonius oli välillä pitkiä aikoja Roomassa. Hän suunnitteli sotaretkeä partialaisia vastaan, jonne hän sitten hyökkäsikin valtavan armeija kanssa. Kyseessä on paimentolaiskansa nykyisen Iranin alueella, jolle roomalaiset jo kerran hävisivät. Tuo retki oli täynnä monia vaikeuksia. Antonius palasi piestynä ja häpeissään Kleopatran syliin. Sotajoukosta menetettiin kolmannes. Hän oli silti vielä tässä vaiheessa sotilaidensa kunnioittama.

Vähitellen välit lapsuuden toverin Octavianuksen kanssa heikkenivät. Molemmin puolin käytiin parjauskamppanjaa. Sota heidän välillään oli väistämätön. Aktionin taistelu käytiin nykyisen Kreikan länsirannikolla. Kleopatra oli siellä apuna laivastoineen. Ensin Kleopatra ja sitten perässä Antonius purjehtivat pakoon jättäen armeijansa vihollisen armoille. Sotilaat vaihtoivat puolta. Kun sitten tämä joukko valtasi Aleksandrian alkoi kaksikkomme taru olla lopussa. Kleopatra rakensi mausoleumin, jonne hän keräsi aarteensa ja lukitsi itsensä sisään. Antonius luuli Kleopatran kuolleen ja yritti itsemurhaa. Tappamisensa hän uskoi orjalleen, mutta tämä pistikin itsensä hengiltä. Antoniuksen itsemurha miekalla osittain epäonnistui. Nyt hän kuuli Kleopatran olevan hengissä ja sai itsensä nostettua mausoleumin ikkunasta rakkaansa luokse, jossa sitten menehtyi. Octavianus onnistui vangitsemaan Kleopatran, mutta tämä myrkytti itsensä. Jää epäselväksi tehtiinkö tämä myrkkykäärmeellä vai muuten. Molemmat on haudattu tuohon mausoleumiin, jota ei ole löydetty. Antoniuksen ja Kleopatran lapset olivat Octavianuksen triumfin joukossa Roomassa. Heitä oli kolme. Kleopatra oli edustettuna patsaana käärmeineen.

Octavianus hallitsi Roomaa myöhemmin sen ensimmäisenä keisarina Augustus nimellä peräti 40 vuotta onnistuen rauhoittamaan sotien repimät olot. Lyödessään Antoniuksen Octavianus oli vasta 32-vuotias. Haparoivasta alusta huolimatta hänestä kehittyi taitava sotapäällikkö. Kleopatra oli kuollessaan 39-vuotias ja roomalaiseen ylimyssukuun kuulunut Antonius 53-vuotias.

Antoniuksen roomalaisesta jälkikasvusta tuli vielä kolme keisaria; viimeisenä Nero. Keisarit hallitsivat Roomaa 400-luvulle ja sen jälkeen Bysanttia eli Itä-Roomaa vuoteen 1483, jolloin turkkilaiset osmanit valtasivat Konstantinopolin.

Antonius ja Kleopatra on myös William Shakespearin kirjoittama tragedia, joka päättyy kuolemaan. Ensiesitys oli 1606. Valtaistelussa uhka tuli usein oman perheen sisältä. Kleopatrakin murhautti ennenpitkää kaikki sisarensa.

Molemmat päähenkilöt viihtyivät hyvin Kreikassa; varsinkin Ateenassa. On tietysti mahdollista, että he olisivat purjehtineet nykyisen Turkin etelärannikkoa ja kiinnittäneet huomiota Alanyan kauniiseen Kale-vuoreen. Täällä taisi olla silloin lähinnä merirosvoja ryöstelemässä roomalaisten viljalaivoja. Ehkäpä tulivat häätämään rosvot pois. Ainakin nimi muuttui noihin aikoihin Coracesiumista Kalonorokseksi (kaunisvuori). Roomalaiset ovat hajottaneet niemen päällä silloin olleen linnoituksen ja vierittäneet rakennusaineet mereen viimeistä kiveä myöten.

Elizabeth Taylor Kleopatrana